Eli tosiaan, tuntuu että oon luottanu lääkäreihin enemmän kun omaan ihotuntemukseeni ja ei vissiin ollut fiksua. Olen siis kärsiny finneistä viisitoista vuotiaasta asti, sitten seitsemäntoista vuotiaana hankin ehkäisyrenkaan ja se auttoi. Jo silloin mulla oli pari ryppyä, mutten antanut niiden haitata. Suhteen poikkimenon jälkeen, en löytänyt reseptiä, ja koska rengas aiheutti turvotusta, varsinkin rinnoissa, ajattelin kokeilla pillereitä. Nykyinen poikaystävänikin koki renkaan vähän "ällöttävänä" mitä se ajatustasolla ehkä onkin, ja sitten kokeilin yasminia, siis osittain finneihin ja lisäksi ehkäisyyn. Kenellekään kuivaihoiselle en suosittele. Hiukset ja iho ja limakalvot kuivuivat, lisäksi mielialat vaihtelivat niin että uskoin tulevani hulluksi. Lääkäriin soitin että aika rankat sivuvaikutukset, menee kuulema ohi parissa kuukaudessa. Ei mennyt. Sen sijaan hoidan tässä vielä kolmen kuukauden jälkeen sivuvaikutuksia. Iho on kuin pergamenttia otsassa, ryppyjä oikeasti tullut lisää, pienen pieniä ryppyjä, varmaan kun iho niin äkkiä kuivunut. Mitään tietoa lähteekö ne pois ikinä. Hiuksia on saanut kosteuttaa hirveästi, koskaan ollut näin karseassa kunnossa. Seksielämä on vasta viime kuussa palanut siihen mitä oli. Itsetunto nollissa. Olen palannut takaisin renkaaseen, se turvotus on kuitenkin tosi pientä verrattuna noihin oireisiin, ja nyt on iho paremmassa kunnossa, tosin pillereiden lopettamisen jälkeen ihan kuralla ja siitä pikkuhiljaa selkeästi kuitenkin parempaan päin. En ole varma kuuluuko tämä tänne, mutta ajattelin varoittaa muita kuivaihoisia. Tosi veemäinen yhdistelmä tämä kuivaihoisuus ja finnit, olisi vaikka vaan toinen. :(
varoituksen sana
kuiva iho
3651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa oudolta. Oliko sulla siis kuiva iho alunperinkin? Mulla on aina ollut normaali iho tyyppi, siis ei kuiva mutta ei rasvoittuvakaan, ja olen käyttänyt Yasmineja nyt melkein 7 vuotta enkä ole huomannut minkäänlaista kuivumista. Iltaisin ei tarvitse laittaa edes mitään kosteusvoidetta, koska iho ei kiristele. Olisko sit vaan et sulla on luonnostaa kuiva iho, ja koska Yasmin vaikuttaa ihoon esim. ehkäisyrengasta enemmän, niin se sitten vielä vähän kuivutti lisää...harvemminhan aknepotilailla on kuiva iho, vaikka on niitäkin.
"harvemminhan aknepotilailla on kuiva iho, vaikka on niitäkin"
Luulisin, että todella monen aknepotilaan ihotyyppi on pohjimmiltaan kuiva, vaikka ihon pinta olisikin rasvaisen näköinen. Iho kai yrittää saada kosteutta kehittämällä talia. Todellakin inhottava yhdistelmä, kun ei uskalla käyttää finneihin mitään kovin voimakkaasti kuivattavia tuotteita. Minullakin muuten on otsassa ja silmien alla jonkinlaisia ryppyjä, vaikka olen 18-vuotias...
akne voi tulla kelle tahansa ihotyypistä riippumatta