Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet.
Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70 -luvuilla
syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.
Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille
turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut
kypärää.
Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa
jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona
touhuamassa.
Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.
Vietimme tunteja rakentamalla laatikkoautoja vanhoista romuista ja ajoimme sitten täyttä
vauhtia alas mäkeä ja vasta silloin huomasimme, että olimme unohtaneet jarrut. Muutaman
ojaanajon jälkeen opimme ratkaisemaan ongelman.
Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli
sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä.
Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99
TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin
chattikanavia.
Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan. Me putoilimme puista, saimme
haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen
niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita
kuin meitä itseämme.
Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten
kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista
varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun
elämää.
Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja
osallistuimme keskusteluun.
Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja
jätettiin luokalle.
Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien
ratkojia ja investoijia. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa,jolloin uusia ideoita on
syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla.
Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen.
Sinä olet yksi niistä.
Onnea!
Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin
lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme meidän omaksi
parhaaksemme.
Meillä oli elämisen laatua !
Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70 -luvuilla
syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.
Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille
turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut
kypärää.
Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa
jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona
touhuamassa.
Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.
Vietimme tunteja rakentamalla laatikkoautoja vanhoista romuista ja ajoimme sitten täyttä
vauhtia alas mäkeä ja vasta silloin huomasimme, että olimme unohtaneet jarrut. Muutaman
ojaanajon jälkeen opimme ratkaisemaan ongelman.
Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli
sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä.
Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99
TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin
chattikanavia.
Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan. Me putoilimme puista, saimme
haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen
niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita
kuin meitä itseämme.
Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten
kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista
varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun
elämää.
Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja
osallistuimme keskusteluun.
Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja
jätettiin luokalle.
Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien
ratkojia ja investoijia. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa,jolloin uusia ideoita on
syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla.
Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen.
Sinä olet yksi niistä.
Onnea!
Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin
lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme meidän omaksi
parhaaksemme.
Meillä oli elämisen laatua !
Vastaukset 3
Vanhimmat
aivan ihana kirjoitus ja niin totta.
nyky ihmisii käy sääliksi, kyl heil on kovat paikat selvitä.
myökii saadaa nykyajast kyllä osuutemme, vaikka emme tahtoiskaa. mutta ollaa kuitenkin sillä paremmalla puolella,ei tarvii ihan pysyä juoksussa mukana.
hyvät yöt.
minulla on kaksi poikaa jotka ovat syntyneet 60-70 luvulla.
Elämä oli juuri noin kuin kirjoitit, ja pojat on mahtavia miehiä, isiä tänäpäivänä.
Miten vois kehityksen pysäyttää?!!
kaikki totta puhutte.
Oli se elämä ihan toista silloin kun minäkin olin
uusi.
Mukavaa elämän jatkoa vaan kaikille.
Kyllä me varmaan pärjätään eteenkin päin, minä uskon ainakin niin.