Oliko kovatuulinen

kesä vaiko ei? Fiilis oli se, että heinäkuussa oli tuulet enempi siellä 10 m/s pinnassa ja ylikin. Ainakin puolenkymmentä sellaista päivää, ettei viitsinyt lähteä satamasta tuulen vuoksi. Mutta Ilmatieteen laitoksen tilastot näyttää ihan muulta: Isosaari olisi mitannut heinäkuussa vain 2 päivää, jolloin tuuli olisi ollut 10 m/s tai yli. Mitäs muiden tuntuma tai mittaukset sanoo?
142884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Samoin, monta kertaa satamaan tultuani en ole viitsinytkään lähteä merelle kovan tuulen vuoksi.

Äänestä

(kevyemmät) tuulet oli tänä kesänä verrattuna edelliseen. Se jäi mieleen. Kesälomapurjehduksella matkaa kertyi selvästi vähemmän, mitä edellisenä kesänä. Tosin tuulella ei juurikaan ollut tähän vaikutusta, vaan matkasuunnitelmalla. Tuntuu, että monet vain kyttäävät tuulta lomallaan. Varsinkaan Saaristomerellä ei tuuli haittaa. Riittävn pienillä purjeilla vene kulkee aina mukavasti. Iso aallot tekee asumisen veeneessä hankalammaksi, mutta Saaristomerellähän tämäkään ei ole ogelma.

Äänestä
  • Satamamanööverit ovat kovalla tuulella hankalia ja merellä joutuu pukemaan lujasti vaatetta päälle. Aallokko ei hyväkulkuista venettä haittaa.

    Äänestä

  • päin... kirjoitti:

    Satamamanööverit ovat kovalla tuulella hankalia ja merellä joutuu pukemaan lujasti vaatetta päälle. Aallokko ei hyväkulkuista venettä haittaa.

    Siis tarkoitin tuommoista 2 m ja yli aallokkoa. Siis sellaista, jossa se hyväkulkuinenkin vene menee ylös-alas. Tätä ei saaristomerellä tapaa. Saaristomeren liplatuksessa ei aalloista ole tosiaan mitään haittaa. Osaava kippari selviää kovassa kelissäkin satamamanöövereistä. Yleensä lähteminen on vaikeampaa kuin satamaan tuleminen, sillä tullessa voi valita paikan siten, että tuulesta on mahdollisimman vähän haittaa. Merellä ei tuleesta ainakaan minusta ole mitään haittaa, päin vastoin. Pukeutumiseen vaikuttaa myös avotilan suojaisuus.

    Äänestä

  • Stora kirjoitti:

    haittaa kun kulkusuunnan voi usein valita siten. Siis kun ihan huvikseen purjehtii, ei tarvitse valita lyhyintä reittiä vaan voi valita mukavimman. Saaristossa on tietenkin toisin.

    "Osaava kippari selviää kovassa kelissäkin satamamanöövereistä." Mutta ei välttämättä yksin, kun ei viitsi huutaa perkelettä taitamattomammalle gastille.
    "Yleensä lähteminen on vaikeampaa kuin satamaan tuleminen,..." Totta ja yöllä sen kuin yltyvä tuuli antaa aika huonot yöunet tässä valossa.

    Äänestä

  • aallot eivät... kirjoitti:

    sitä voi viisastella. Silti väitän, että 2 m aallokkoa avomerellä tekee elämisen veneessä merkittäväksi hankalammaksi kuin 15 m/s tuuli saaristossa. Ajatteppa vaikka viimeviikonloppua. Tulimme saaresta Saaristomeren itäosassa sunnuntai iltapäivällä (n. 17-18). Mittausten mukaan tuulta kovimmillaan Vänössä 19 m/s. Aallokko olematonta. Satamasta lähdöt ja satamaan tulot kuin kauneimpana kesäpäivänä... Keskellä Suomenlahtea tilanne olisi ollut täysin toinen (aallot). Gastiongelmaasi en ota kantaa..., mutta meillä satamaantulo antaa aina hyvät unet. Kovemmassa tullessa stamanpaikan valinta alkaa jo kaukana mahdollisesta satamapaikasta...

    Äänestä

Kesälomalla, jolle lähdettiin viikko juhannuksen jälkeen ja palattiin elokuun puolivälissä, ei kertaakaan otettu reiviä sisään. Kolmosgenoa oli pari kertaa käytössä. Ainoa kerta, kun jäätiin tuulen takia satamaan, oli loman loppupäivillä. Silloinkin matkalle olisi ollut myötätuuli, eikä siis mitään ongelmaa, mutta seuraava satama olisi ollut huono sillä tuulen suunnalla.

Saattoi olla sattumaakin, että kovat tuulet sattuivat satamapäiville. Ei kuitenkaan jäänyt mitenkään tuulisesta kesästä muistoa. Ei kyllä ollut montaa pläkäpäivääkään, muutama alkumatkasta.

Äänestä
  • Itse starttasin Itämeren yli heti kesän alkaessa ja palasin elokuun alussa. Atlantilta tuli tavallista tiheämmin matalapaineita ja niiden mukana kovia tuulia. Muihin kesiin verrattuna oli isossa reivi keskimääräistä useammin ja parina vrk:na jopa myrskyfokka oli käytössä: rajumpia tuulia ja tavallista kylmempää oli. Reissun pituus oli 3600 mpk, josta Itämeren osuus oli n. 1000 mpk. Korkeapaineen aikana oli sentään kuivaa ja lämmintä joitakin vrk, mutta silloinkin valltisi navakka koillistuuli Itämeren eteläisissä osissa (=kryssi kotivesille). Kesäsää oli tietenkin erilainen eri merialueilla, joten erilaisia kokemuksia tuli alueen mukaisesti. Eiköhän säätyyppi silti ollut keskiarvosta poikkeava ja tuulisempi.

    Äänestä

Taisivat tuulet olla hieman "normaalia" kesätuulia reippaampia mutta en nyt suorastaan puhuisi että kovia - ehkäpä pikemminkin ettei sellaisia "normaaleita" kevyitä kesätuulia tai merituulipäiviä ollut kuten yleensä on; kelit muistittivat syysajan kelejä.

Veijo

Äänestä

..elokuun puoliväliin oli enimmäkseen oikein leppoisat tuulet. Yksi tymäpäiväkin sattui, jolloin koko päivän purjehduksella päästiin noin 5 mailia eteenpäin. Kovatuulisia päiviä oli vain pari, mutta silloin tuulikin sitten tosi kovaa. Muistaakseni viime kesän reissulla tuuli reippaasti melkein joka päivä.

Äänestä
  • Elokuusta saaristomerellä jäi mieleen sateet, kovat tuulet. Lisäksi mielestäni viime kesinä pohjoisen puoleiset tuulet ovat yleistyneet "normaalin" SW:n sijasta. N tuulet ovat siitä hankalia, että suojaisia satamia on selkeästi vähemmän, kuin etelän puoleisille tuulille.

    Äänestä

  • saaristomerellä kirjoitti:

    Elokuusta saaristomerellä jäi mieleen sateet, kovat tuulet. Lisäksi mielestäni viime kesinä pohjoisen puoleiset tuulet ovat yleistyneet "normaalin" SW:n sijasta. N tuulet ovat siitä hankalia, että suojaisia satamia on selkeästi vähemmän, kuin etelän puoleisille tuulille.

    Aivan, tämä on kyllä sellainen juttu että sieltä "ylhäältä" puhalsi aika usein, useammin kuin noin "normaalisti".

    Veijo

    Äänestä

  • Veijo.Vanavesi kirjoitti:

    Aivan, tämä on kyllä sellainen juttu että sieltä "ylhäältä" puhalsi aika usein, useammin kuin noin "normaalisti".

    Veijo

    tuulensuunnasta ne vähän viileämmät ilmat. Lämpimintä taisi olla Saaristomeren eteläosissa.

    Äänestä

  • johtui kirjoitti:

    tuulensuunnasta ne vähän viileämmät ilmat. Lämpimintä taisi olla Saaristomeren eteläosissa.

    Yleensä siellä paistaa aurikokin enemmän niin siksi siellä on lämpimämpää....

    Veijo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perhepurjehtija kirjoitti:

kesä vaiko ei? Fiilis oli se, että heinäkuussa oli tuulet enempi siellä 10 m/s pinnassa ja ylikin. Ainakin puolenkymmentä sellaista päivää, ettei viitsinyt lähteä satamasta tuulen vuoksi. Mutta Ilmatieteen laitoksen tilastot näyttää ihan muulta: Isosaari olisi mitannut heinäkuussa vain 2 päivää, jolloin tuuli olisi ollut 10 m/s tai yli. Mitäs muiden tuntuma tai mittaukset sanoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu