Ei ole kovin montaa syytä elää. Perheenjäsenille ei voi puhua. Ei mulla ole täällä ketään jolle puhua. On melkein koko ajan masentunut olo. Siitä huolimatta itken aika harvoin. Jos vaan uskaltaisin, tekisin itsarin. Mun perhe on sitä mieltä, että kerjään vaan huomiota. Sori, että tulin tänne valittamaan. Tuskin kukaan ees jaksaa lukea tätä loppuun, mut ei se mitään.
En jaksa elää
janni.
11623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
niin...
Kenellä olis kovin montaa syytä elää??
Janni hyvä!
Toki löydät keskusteluseuraa: jos olet työssä, varaa aika työterveyshuollosta ja kerro tarpeesi. Tai opiskelijana otat yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon. Tai ainahan voit varata ajan terveyskeskuksesta. siitä se lähtee.
ja googleta vaikka "mielenterveys" niin löydät järjestöjen yhteystiedot: monilla on puhelinpalvelua mm. keskustelulle...
Kyllä sinä selviät! Tsemppiä
että en jaksa elää.
Muista, että tie toipumiseen tapahtuu pienin askelin, itseltään ei saa vaatia liikoja, antaa vain luvan levätä.
Se päivä varmasti koittaa, kun huomaat pienen ilon häivähdyksen mielessäsi.
Toivo, minkä siitä saa, on jo merkki, että olet parempaan päin.
Minä, kun huomasin tervehtyneeni, koin niin valtavaa ennenkokematonta onnea.
Kyllä meitä toipuneitakin on paljon, ei se kaikille jää elinikäiseksi.
Tosin sanotaan, että uusimisriski on suurempi, kun kerran on sairastunut, mutta en pelkää sitä.
Elämäänhän kuuluu myös vastoinkäymiset, ei niiltä välty kukaan.
Jos saisit tukihenkilön, sellaisen, joka on saman kokenut, jostakin, vaikka mielenterveystoimiston kautta.
Usko siihen, että elämä kantaa niitten vaikeittenkin aikojen yli.
Sun perhe ei kyllä ymmärrä yhtään mitään jos ne vain luulee että kerjäät huomiota! Ihmiset on joskus niin sokeita ja välinpitämättömiä! Tosi kurja kuulla ettet ole saanut keneltäkään ymmärrystä. Siltä musta kyllä on itsestänikin monesti tuntunut...
Älä hyvä ihminen vaan tee itsaria! Sulle tulee kyllä elämässä aikoja, jolloin menee taas paremmin, vaikka tällä hetkellä näyttäisi miten mustalta! Mä yritin aikoinaan itsaria ja nyt olen ihan onnellinen siitä ettei se onnistunut. Eli jälkikäteen ajatellen olisin tehnyt siinä kyllä suuren virheen.
Sä löydät niitä syitä elää, vielä joskus. Eikö sulla oikeasti ole tällä hetkellä yhtään syytä? Mä olen todella pahoillani siitä että sun on niin paha olla!
(Ja ihan varmasti jaksan lukea loppuun asti sen mitä sulla on sanottavaa.)
Tänään tuli taas sellanen fiilis että henki pois.
Nyt en ehdi lukea, mitä muut jo ovat sinulle vastailleet, mutta minut kirjoituksesi pysähdytti. Kirjoitus oli hyvä ja sinänsä arvokas, ettäs tiät.
Olin itse teini-ikäisenä kanssa tuollaisessa tilanteessa; asuin hyvin sivulla, en voinut puhua mitään tärkeistä asioistani vanhemmille tai sisaruksille, olin masentunut ja oireilin muutenkin enkä niistäkään voinut puhua, kun koin etten voi luottaa, edes vanhempiini. Se taas oli paremmin sanottuna just sitä, että aavistin, etteivät tajua (olivat siinä vajavaisia, ei sille mitään voi), ja mitä tajuavat, menee väärin ja minusta tulee väärinymmärretty; jos olisin kertoillut asioistani ja tuskistani, kertoiluni olisi siis ollut oharia. Vaistosin sen ja olin itsekseni, kirjoittelin kyllä päiväkirjaa sekä koulussa oli aina samat kaksi kaveria, joiden kanssa olin. Se jotenkin auttoi, sekä se, että jotkin kouluaineet kiinnostivat kovin. Olin kuitenkin sairaalloinen, psykosomaattisesti ja pelokas, olin paljon pois ja kotona peiton alla. Kotiväki ajatteli minun vain olevan jotenkin 'heikko nuori'. En minäkään saanut itkettyä, eikä vieläkään itku tule normaalisti, en kai ole sitä oppinut. Mielikuvitustani käytin sillai, että elin tunteillani milloin missäkin tilanteissa ja kaikenlaisten ihmisten huomion keskipisteenä. Haaveilin kovasti, se niinku auttoi.
Minä otan siihen osaa, että perheesi sanoo vain, että 'kerjäät huomiota'. Tuo on loukkaavaa. Mutta he eivät todellakaan ymmärrä, eivät ymmärrä yhtään syvemmälle ja pidemmälle sinun elämäsi asioita ja vaiheita ja mahdollisia surujasi. Jos joku kerjäisikin huomiota, siinä ON SYY; miksi ei etsisi, mikä se syy on ja voisiko jotenkinm auttaa.
Neuvoisin, älä yritä enää perheesi suuntaan, vaan etsi joku samanmoinen herkkä ystävä, jonka kanssa alat puhua luottamuksellisesti ja tasavertaisesti. Tai ammattiauttaja, terveydenhoitaja. Riippuu nyt vähän minkä ikäinen olet ja oletko opinahjossa vai työssä, mutta kuitenkaan perheesi ei ole ainoa, johon suuntaat asioitasi, voit hyvin jättää heidät ulkopuolelle tältä omimmalta alueeltasi ainakin hetkeksi. Hae rohkeutta muilta ja edes yhdeltä muulta ihmiseltä. Ihan kuin nyt hait hienosti täältäkin AVARUUTTA ajatuksillesi, se hyvä. Laajenna elämänkuviotasi ja myöhemmin voit kokeilla uudelleen, miten perheesi kanssa synkkaa. Elä perhesi kanssa sillai kun se hyvin menee, mutta älä itse mene pahoittamaan mieltäsi. Itse pidin salaamista jotenkin hyvänäkin, sillä sitten myöhemmin löysin paljon ihmisiä, jotka tajusivat ja joilla oli samoja asioita. - Tämmöstä tuli mieleeni. Hyvää yötä.
mua jää kukaan edes kaipaamaan kun kuolen, koska oon melkein kaikille ilkeä. Vanhemmille ei senkään takia kannata puhua näistä jutuista koska ne (varsinkin äiti) suuttuu mulle ja alkaa syyllistämään mua. Sitten ne laittaa mut puhumaan jollekkin terapeutille tai pahimmassa tapauksessa joudun siljetulle osastolle. Terapeutille yms. on tosi vaikee puhua.
monikerroksista ! Jos olet sitä mieltä, että olet kaikille ilkeä, niin senhän takana on jotakin ihan muuta. Ei ainakaan ilkeyttä. Et sinä oikeasti ilkeä ole, vaan kaipaat rauhaa ja sopusointua, käytät vain jotain tiettyä reagointia ja toimintaasi kuin suojakilpenä. Häh?
Vaikka nyt olis miten se, että 'äiti suuttuu' joka tapauksessa, niin ei hän syvimmältään sinua hylkäämässä ole tai pois työntämässä. Kyllä siellä kerrosten alla se rakkauskin sinua kohtaan on olemassa. Teitillä kahdella nyt varmaan on jokin opittu kissa-hiirileikki menossa ja toimitte sekä puhutte toistenne ohi. Kyllä äitisi taatusti haluaa, että saat elämääsi apua.
Miksihän nyt niin kauheasti pelkäät terapeutteja, psykiatrisia apupaikkoja ja sillei. Oletko jotenkin käsittänyt asioita ihan väärin. Ei se mitään, mutta kuuntele nyt hiukan muita, itteäsi isompia ihmisiä. Eivät ne sinulle pahaa tahdo, usko se. Siis, 'terapeuteille' yms. vaikea puhua. Kuules ny, ei ole muuta työkalua sinullekaan kuin puhuminen. Jaksaisitkohan sen verran nyt nöyrtyä ja aloittaa tuosta puhumisesta kuitenkin, mieluummin vieraalle puhumisesta. Olette liikaa oudosti kiinni toisissanne varsinkin äitisi kanssa. - Tämmöstä tää täti jutteli ny. Älä nyt ainakaan huomiota hae joillakin itsaritempuilla, se nyt vaan on tyhmää.
Kyllä sua jäätäis kaipaamaan! Ihan varmasti! Ainakin sun vanhemmat, vaikka välillä tuntuu ettei nekään välittäis susta. Ne välittää, vaikka ne ei osaa sitä aina sulle osoittaa.
Tietenkin sä olet ilkeä jos sä voit huonosti. Mustakin tuntuu aina ihan sairaan pahalta että alan tiuskia toisille ja muuta kun mun on paha olla. Mutta eihän sille voi mitään. Sitten kun jälkeen päin ajattelee, niin ei sitä olis jaksanut olla ystävällinen kun kaikki tuntuu niin pahalta!
Mitä ne asiat on, jotka painaa sun mieltä? Haluaisitko sä puhua niistä? Jos susta tuntuu, että siitä voisi olla jotain apua, sä voit pistää mulle mailia. Sä löydät mun osoitteen tosta mun nimimerkin linkistä. Mä lupaan olla kertomatta sun asioita eteenpäin.
Sun olisi oikeasti hyvä kertoa jollekin, mikä sua painaa!
Terapeutille on musta ainakin vaikea puhua, kun se ei kerro itsestään sulle mitään. Tulee sellanen olo, että se arvostelee sua jalustaltaan koko ajan ja olet itse täysin surkea tapaus.Äitisi varmaan ajattelee,ettei hänellä ole ammattitaitoa parantaa masennustasi, tuskin hän sinua on hylkäämässä, vaan päinvastoin yrittää huolehtia.
Mulla melkein sama juttu. On kavereita kyllä, mutta ei ketään kelle kunnolla avautua, joka oikeasti ymmärtäisi miltä minusta tuntuu. Enkä uskalla koska pelkään että ne luulee että haen vain huomiota tai angstaan. mutta suoraan sanottuna perkele jos sulla on ystäviä, niin ne kyllä kuuntelee!! jos niitä ei kiinnosta nii vitut ne mitää sun ystäviä!!! rohkeesti avaudut jollekkin luotettavalle kaverille sanot suoraan miltä susta tuntuu eikä tarvii kaunistella asioita. Sillon sun kaveri voi ymmärtää sua paremmin ja tajuu sun asioita. !!