Kertokaa

Minun luulisi olevan rohkaiseva esimerkki kaikille sinunkaltaisillesi ujoille, joille ujous on haitta työmarkkinoilla. Enää en selkeästi ujo lienekään, mutta joskus nuorempana asiat olivat toisin, ja jos minulle silloin joku olisi ojentanut peilin, jolla kurkistaa tulevaisuuteen, en olisi ikinä uskonut todeksi peilistä avautuvaa näkymää. Olen nimittäin opettaja (en kylläkään peruskoulussa vaan aikuisopetuksen parissa) ja aivan sopivassa työssä. Minkäänlaisen ihmisten edessä esiintymisen en joskus muinoin olisi uskonut onnistuvan, mutta nyt on tilanne se, että olen peräti saanut oppilailtani useampaankin otteeseen oppilaitokseni parhaan opettajan palkinnon ynnä muuta tunnustusta soveltuvuudesta alalle. Miten kaikki sitten on tapahtunut? Opetustyöhön ajautuminen tapahtui alun perin tavallaan sattumalta. Sain työtä, johon opetuksen antaminen kuului aluksi pienenä sivuseikkana, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen siitä tuli vähitellen päätehtäväni (eli tavallaan minulla oli alkuun yksinkertaisesti hyvää onnea). Nuo vaiheet eivät nyt tässä kovin olennaisia ole. Kaiken kaikkiaan minun on pakko sanoa, että ujoudesta - tai ei oikeastaan siitä vaan sen aiheuttamasta jännityksestä - vapautuu parhaiten tekemällä sitä mikä jännittää. Tuollainen ohjehan ujoille melkein aina annetaan ja vaikka se tuntuu yksiviivaiselta ja kliseiseltä, se pitää kyllä täysin paikkansa. Ujoudessahan on kyse siitä, että uudet tilanteet tuottavat ongelmia ja aiheuttavat vetäytymisreaktion, mutta kun tietty tilanne - oli se melkeinpä millainen tilanne tahansa - lakkaa olemasta uusi, se ei enää jännitä. Ujous ei tarkoita epäsosiaalisuutta tai ilmaisukyvyttömyyttä, joten ei ujoilta ole ujouden vuoksi mikään ovi lopullisesti kiinni.