Onko kaikki Tanskandokit kovapäisiä, itsepäisiä, onko värillä vaikutusta em. päisyyteen? Joku vätti että keltaiset olisi helponpia/pehmeämpiä. Onko kokemusta tai jopa tietoa?
Nimim. Eihän se mikään palveluskoira ole.
Tanskandokki luupää?
9
425
Vastaukset
- *Doggi*
Mulla on 4kk ikänen pentu ja sitä tosiaankaan ei voi verrata palveluskoiraan.(Kokemusta 3 sakemannista) Ihan perusasiat tuntuu menevän perille, mutta "kantapään" kautta. Tosin oma pentuni on vielä niin nuorikin, että sen ei vielä tarvitse osatakkaan. Olen kuullut kerrottavan, että doggi ei tee mitään ilman, että se katsoo itse hyötyvänsä siitä jotenkin.(esim. makupala) Olen kuullut myös parista doggista, jotka harrastavat Tokoa, mutta taitaa olla koira kohtaista, miten sitten pärjää.
Kärsivällisyydellä ja erittäin pitkällä pinnalla saatat saada omasikin vielä oppimaan ja tottelemaan suht koht kivasti, mutta se vaatii toistoja ja taas kerran toistoja eikä saa olla kitsas makupalojen suhteen! Doggilla sinänsä ei ole samanlaista vaistoa palvella, kuin palveluskoiralla. Suojeluvaisto taas on aika (liiankin) hyvin kehittynyt ja siksi koiran kanssa voi tulla vaikeuksia ulkoillessa, jos ei ole perusasiat hallinnassa. Kyllähän dogin kanssa voi harrastaa paljonkin asioita: vesipelastus, toko, agility!!
Tosin vauhti ei varmasti päätä huimaa, mutta molemmilla voi olla kivaa! Minkä ikäinen koirasi on?- Dokkihermo.
Joo 1,5 vuotias on ja musta uros. Olen huomannut saman, että jos koira ei tahdo tehdä jotain niin se ei tee!
Tulee vaan vaara tilanteita kun esim. luoksetulo ei ole hanskassa. Miksihän jalostuksessa ei tunnuta koskaan kiinnitettävän huomiota koiran "päähän" luonteeseen/käytökseen? - *Doggi*
Dokkihermo. kirjoitti:
Joo 1,5 vuotias on ja musta uros. Olen huomannut saman, että jos koira ei tahdo tehdä jotain niin se ei tee!
Tulee vaan vaara tilanteita kun esim. luoksetulo ei ole hanskassa. Miksihän jalostuksessa ei tunnuta koskaan kiinnitettävän huomiota koiran "päähän" luonteeseen/käytökseen?Aika paljon on tullut viimeaikoina lueskeltua doggeista ja keskusteltua eri kasvattajien kanssa ja aina on tultu tuohon samaan jalostusasiaan! Doggiahan jalostetaan melkein ainoastaan näyttelykäyttöön ei siis käyttöön! Kertovat, että varsinkin uroksille tulee se uhoamisaika siinä 1-1,5v välisenä aikana, joillekin ehkä vielä myöhemminkin. Miten on, onko sulla nyt kokemusta siitä? Ja kuinka oot selvinny? Käsittääkseni rotua on kuitenkin joskus käytetty esim. vartiotehtäviin, joten minnehän ne "käyttö" ominaisuudet on sitten jäänyt? Mulla on vakaa aikomus aloittaa toko-hommelit tossa kevään korvalla, joten katsotaan sitten kuinka siinä mahtaa käydä...
- Dokkihermo.
*Doggi* kirjoitti:
Aika paljon on tullut viimeaikoina lueskeltua doggeista ja keskusteltua eri kasvattajien kanssa ja aina on tultu tuohon samaan jalostusasiaan! Doggiahan jalostetaan melkein ainoastaan näyttelykäyttöön ei siis käyttöön! Kertovat, että varsinkin uroksille tulee se uhoamisaika siinä 1-1,5v välisenä aikana, joillekin ehkä vielä myöhemminkin. Miten on, onko sulla nyt kokemusta siitä? Ja kuinka oot selvinny? Käsittääkseni rotua on kuitenkin joskus käytetty esim. vartiotehtäviin, joten minnehän ne "käyttö" ominaisuudet on sitten jäänyt? Mulla on vakaa aikomus aloittaa toko-hommelit tossa kevään korvalla, joten katsotaan sitten kuinka siinä mahtaa käydä...
Uhoikä/murrosikä kyllä tuntuu että tällä meidän Dokilla ainakin on murrosikä kuin kuunaan ihmisellä. Koettelee, koettelee, vaan ei ratkia! (Ainakaan vielä)
Mitenkä oon selvinny; Joskun paremmin ja joskus ... Se siinnä risoo kun päivät ovat niin arvaamattomia, on hyviä päiviä ja sitten niitä känkkäränkkä päiviä.Eroahdistuksesta meillä on kärsitty kovasti, on tabujakin syöty, siis koira. Ne on kyllä auttaneet, muttei 100%:sti.
Onnea ja MENESTYSTÄ sinne TOKOon, kyllä se varmaan hermoja kysyy, mutta jos onnistuu niin palkitsee kans.
Tosiaan jalostuksesta: Miks´ ei ikinä kehuta ja mainosteta seurakoirista sen sosiaalisia ominaisuuksia, vaan aina ULKOMUOTOA,mikä tietysti on myös tärkeä. Mutta minä ainakin luulin hankkineeni seurakoiran, enkä mitään ärrinpärrin(rakkia).
Kai se aika tekee meille molemmille tehtävänsä.Näin ainakin toivon ja uskon. Tänään! - Dokkihermo.
Niin se suojeluvaisto. On tosi vahva ainakin meillä, reviiri tuntuu olevan koko lähimetsä (asutaan maalla), eikä vain oma tontti. Ja entäs ne ulkoa kuuluvat pelottavat äänet, niihin täytyy aina vastata. Siis hakkua sikana sisällä ilman näkyvää tai kuuluvaa (ihmiselle) syytä. Vieraat ei pääse sisälle ilman kovaa rähinää.
Kuuluuko asiaan? - *Doggi*
Dokkihermo. kirjoitti:
Niin se suojeluvaisto. On tosi vahva ainakin meillä, reviiri tuntuu olevan koko lähimetsä (asutaan maalla), eikä vain oma tontti. Ja entäs ne ulkoa kuuluvat pelottavat äänet, niihin täytyy aina vastata. Siis hakkua sikana sisällä ilman näkyvää tai kuuluvaa (ihmiselle) syytä. Vieraat ei pääse sisälle ilman kovaa rähinää.
Kuuluuko asiaan?Jep, meillä se ei postikaan pääse niin, että ei pentu huomais. Kuulemma pitäis rauhoittua sit vanhemmalla iällä vaan kuinka vanhana sitten? Toi auktoriteeti asia on tehtävä aika selväksi jo nuorelle koiralle, jottei se pääse kuvittelemaan, että olis laumanjohtaja. Joka päivä se koettaa, josko tänään sais ton emännän alistettua. Kyllä doggi rotuna on aikaslailla vaativa, tosin aivan erilailla, kuin esim. palveluskoira. Meitin penikka osaa tommoset kymmenkunta käskyä, mutta tottelee vain ja ainoastaan silloin, kun haluaa. Siinä sitä sit taasen neuvotellaan, että kukas se olikaan kuka meillä määrää!
- Dokkihermo.
*Doggi* kirjoitti:
Jep, meillä se ei postikaan pääse niin, että ei pentu huomais. Kuulemma pitäis rauhoittua sit vanhemmalla iällä vaan kuinka vanhana sitten? Toi auktoriteeti asia on tehtävä aika selväksi jo nuorelle koiralle, jottei se pääse kuvittelemaan, että olis laumanjohtaja. Joka päivä se koettaa, josko tänään sais ton emännän alistettua. Kyllä doggi rotuna on aikaslailla vaativa, tosin aivan erilailla, kuin esim. palveluskoira. Meitin penikka osaa tommoset kymmenkunta käskyä, mutta tottelee vain ja ainoastaan silloin, kun haluaa. Siinä sitä sit taasen neuvotellaan, että kukas se olikaan kuka meillä määrää!
Joopa, joo seurakoiralla näin älytön suojeluvaisto!
Juuri näin se meilläkin on, postinjakaja tuo postin 50 m:n päähän postilaatikoille autolla, eikä ikinä jää huomaamatta.
Pitäisköhän ottaa uusi linja: Suojelukoira Dokki mistään et parempaa saa!
Ei vaiskaan ei meidän koira ole vihainen se vaan pelkää kaikkea outoa. Ja sitähän riittää.
Kuitenkin on se aika lutunen samalla petillä, rinnakkain, virekkäin tai päällekkäin. Siis vain koiran petillä.
Meillä ei koira sohvalle hypi! No en tiedä oliko tuo tarpeen, mutta kuitenkin, Pomo on Pomo. - *Doggi*
Dokkihermo. kirjoitti:
Joopa, joo seurakoiralla näin älytön suojeluvaisto!
Juuri näin se meilläkin on, postinjakaja tuo postin 50 m:n päähän postilaatikoille autolla, eikä ikinä jää huomaamatta.
Pitäisköhän ottaa uusi linja: Suojelukoira Dokki mistään et parempaa saa!
Ei vaiskaan ei meidän koira ole vihainen se vaan pelkää kaikkea outoa. Ja sitähän riittää.
Kuitenkin on se aika lutunen samalla petillä, rinnakkain, virekkäin tai päällekkäin. Siis vain koiran petillä.
Meillä ei koira sohvalle hypi! No en tiedä oliko tuo tarpeen, mutta kuitenkin, Pomo on Pomo.Joo, onhan se seurakoira, kyllä kokoajan pitää seurustella, välillä vaan valitettavasti kovaan ääneen! Eipä se meilläkään pentu sohvalla loikoile, se tehtiin selväksi jo alkuvaiheessa ja hyvinhän tuo tuntuu omalla petillään viihtyvän. Meillä ei vieraita ainakaan vielä ole haukuttu, kurkistellaan vaan oven takaa ja äkkiä pakoon omalle petille, ettei kukaan vieras vaan tule lääppimään!
Kyllä se sit aikanan menee tervehtimään, mutta vasta omalla ajallaan. Toisista koirista tuo ei tuumaa vielä yhtään mitään: aamullakin vaan katteli naapurin rotikkaa, joka räyhäs sille oikein kunnolla (nuori uros), käänsi takapuolensa ja lähti toiseen suuntaan vähän siihen malliin, että ei vois vähempää kiinnostaa! Mutta tulee se sekin aika, jolloin kiinnostaa, luulisin ainakin...Se taitaa olla toi ruoka, mikä meitin kakaraa kiinnostaa tällä hetkellä kaikista eniten, sitä, kun ei jaksais millään odotella nappuloitten turpoamista. Se on aina reilu tunti riehumista ennen ruokaa. Mutta kylläpä sit unikin maittaa. Joo, mitä oot puhellut tässä, niin sitä vakuuttuneempi olen siitä toko hommelista, tottuupa ainakin toisiin koiriin ja touhuun ympärillä!
- 30.11
IHANIA KOIRIA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949