Aikaisemmin posti tuli jo aamupäivällä 9-10 välillä. Sitten rupesikin tulemaan vasta iltapäivällä. Tänään posti rapsahti luukusta kello 16.20. Näin Tahiniemessä, mitenkäs muualla, saatteko postinne ajoissa? Eikö ole mitään määrää mihin mennessä posti pitäisi jakaa? Kyllä Itellan touhut on päin mäntyä! Muistanpa vielä ajan, jolloin posti tuli kaksi kertaa päivässä ja lauantaisinkin (1950-luvulla)!
Harmittaa
postin kulku
9691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Postilaatikot ryhmitettiin Tahiniemessä uudelleen reilu vuosi sitten ja silloin postin edustaja M Pesonen kertoi ryhmittelyn syyksi jakelun nopeuden ja joustavuuden tuvaaminen.
Kuinkas kävikään..... tulos on nähtävissä..
Mitä järkeä ryhmitellä postilaatikot umpikujalla vain yhdelle puolelle tietä? Läpiajettavalla tiellä jakelun nopeutumisen ymmärtää.
Umpikujalla postiauto joutuu kuitenkin kääntymään ympäri ja tulemaan tienperukoilta takaisin toisella kaistalla jolloin jakelu onnistuisi sillekin puolelle yhtä hyvin!
samoin länsi rinteellä laakikot ryhmitelty kahen talon kimppaan molemmin puolen auto ajaa samallei kuin ennenkin . Eikö sijoittaa kadun toiselle laidalle ryhmiin . Se on sitä herrojen tyhmyyttä
Sama käykö postin illalla tai seuravana aamuna.Ajattet ku käyt seuraavana aamuna postin hakee ,että postihan tulee ajoissa.Tärkeintä ,että aamulehti tulee ajoissa, muut postit kerkiää myöhemmin, ei laskuilla ole kiirettä.Nyt on tärkein hoitaa omaa päätä jos tollanen juttu kiristää!
Ensiksikin, ei minulla ole mitään postilaatikkoa, asun kerrostalossa. Posti tulee postiluukusta sisään. Toiseksi, odotan erästä tärkeätä kirjettä, johon pitäisi vastata mahdollisimman pian. Joten, jos posti tulee lähes puoli viisi iltapäivällä, ei enää sinä päivänä voi vastata. Eikä voi soittaakaan, kun kaikki firmat ovat jo silloin kiinni. Joten, kyllä minulle on väliä, milloin se posti jaetaan! Laskuistakin on oikein mukava katsoa, tieto jälkikäteen. Ne kun näkyvät erääntyvissä laskuissa ennenkuin lasku on edes tullut. Sen verran fiksu olen ollut, että laitoin kaikki laskut suoraveloitukseen, ettei kuitenkaan luottotiedot mene, kun laskut tulevat miten sattuu. Veloitetaan kuitenkin tililtä. Siellä erääntyvissä on vielä sellainen lasku (lyhennys firmasta, ei näy kokonaan, mutta arvelen tietäväni mikä se on). Mitään laskua ei ole tullut vieläkään. Hävinnyt se lasku tietysti on! Kunhan summa on mennyt tililtä, kyselen sitten perään. Ja väärässä olet, ettei muka laskuilla ole väliä! Taidat olla joku sellainen, jolla on luottohäiriöitä silmät, korvat täynnä! Muutama viikko sitten vielä saattoi luottaa postin kulkuun!
Ettei tartte ootella osamaksulappuja. Mutta ymmärrän teitäkinku aina ei ole tilillä rahaa niin posti niin tärkeä saada et pystyy maksaa.
Naurettavaa mieti vähän.Posti toimii hyvin ainaskin meillä täällä omakotialueella "tulee iltapäivällä" ,eikä koskaan niin kiirus ,että ei käy huomenissa.T: yrittäjä
postin palveluja kovinkaan paljoa! Laskut menee suoraveloitukseen, ei ainakaan tule maksuhäiriötä sen takia, ettei postia viitsitä jakaa! Helsingissä asuessani totuin postin kulkuun aamuisin, useasti tuli jo heti 8 jälkeen. Olen kyllä huomannut, että täällä pikkupaikkakunnalla asiat ovat aivan toisin kuin pääkaupunkiseudulla. Johtuu paljolti siitä, että täällä asukkaat ovat tyytyväisiä mihin tahansa, eivätkä juuri purnaa mistään. Helsingissä esimerkiksi oli tannoin mielenosoitus, kun joku kirjasto aioittiin sulkea. Eipä suljettu. Samoin, kun jokin kesäinen leikkipuisto aiottin sulkea. Senkin mielenosoittajat voittivat. Jos Helsingissä posti olisi tullut vasta myöhään iltapäivällä, siitä olisi tullut kauhea "sota". Mutta täällä kelpaa mikä vain! Kuinkahan kauan viihdyn?!
postinjakokin. ota yhteys itellaan - tee valitus vaikka netin kautta. Meillä kaupunkialueella posti tulee 12-13 välillä. Ei ole mikään kuin ennen..niin se vain. Postia tulee omaa ja toisten. Jakajat ja lajittelijat eivät osaa lukea, todennäk. Valita vaan, ja topakasti. Huutia jakajille..