Työpäivä alkamassa...

Uusi päivä koittaa. Aurinko nousee hiljalleen ja ihmiset valmistautuvat töihin lähtöön. Tiet täyttyvät autoista ja vilkkaasti kävelevistä ihmisistä...

Oinas saapuu toimistolle ajoissa. Hän on aamulla käynyt ripeästi kylmässä virkistävässä suihkussa ja hypännyt autoonsa. Liikeenteessä oli oinaan mielestä jälleen pelkkiä idiootteja;hitaita ihmisiä. Miksei ihmiset tajua väistää alta pois kun minä olen tulossa, oinas manailee. Oinas ei jaksa odottaa hissiä, hän mielummin kävelee portaat viidenteen kerrokseen. Hän ei halua tervehtiä ketään, oinasta ärsyttää ylipirteät aamunvirkku kolleegat. Oinas sujahtaa äkkiä työpöytänsä luo, hakee kahvia ja alkaa työskentelemään. Oinaan koneella on taustakuvana punainen urheiluauto.

Härkää inhottaa nousta aikaisin aamulla. Hän herää todella ajoissa jotta voi rauhassa syödä aamupalan, juoda kahvia ja lukea lehteä. Unihiekat karisee silmistä lämpimässä suihkussa. Härkä ajaa toimistolle bussilla. Hitaasti tallustellen hän tervehtii muutamaa työkaveria ja menee hissiin. Hissistä härkä suunnistaa kahviautomaatille ja siirtyy sitten työpöytänsä ääreen. Hän ottaa mukavan asennon tuolissaan ja rupeaa harkitsemaan työskentelyn aloittamista. Härän koneella on taustakuvana maalaismaisema.

Kaksonen myöhästyy hieman töistä. Hän on ollut juhlimassa edellisenä iltana. Kaksonen saapuu toimistolle paidan liepeet lepattaen. Ensin hän jutustelee aulaemännän kanssa. Hississä hän jutustelee työkavereiden kanssa ja joutuu vahingossa väärään kerrokseen. Lopulta kaksonen selviytyy omaan kerrokseensa ja käy tervehtimässä jokaista työtoveriaan. Työpöytänsä luo päästyään hän tarkastaa ensin sähköpostit ja vastailee niihin. Kaksosella on taustakuvana tietokoneessa suosikki filmitähtensä kuva.

Rapu käy aamulla suihkussa ja paistaa kunnon munakkaan. Hän tietää ettei töihin pidä lähteä tyhjin vatsoin. Rapu hyppää isä ukolta saamaansa autoon ja ajelee toimistolle. Hän on hieman uninen vielä mutta on silti ystävällinen kolleegoilleen. Rapu kävelee työpöytänsä ääreen ja katselee hetken koneensa taustakuvaa, siinä on kuva omasta äiskästä. Menenkin äidin luokse käymään viikonloppuna, rapu tuumaa. Rapu ihmettelee toimistossa kuuluvaa meteliä;oinas raivoaa tietokoneelleen joka on tiltannut, kaksonen pälpättää puhelimeen lujalla äänellä. Jostain nurkasta kuuluu kuorsaus;Härkä on nukahtanut.

Leijona ei ymmärrä miksi työpaikalla pitää olla niin aikaisin. Hän karjahtelee kylpyhuoneessa muutaman kerran saadakseen äänensä auki ja pöyhöttää sitten hiuksensa ojennukseen.
Työpaikalle leijona ajaa tyylikkäällä autollaan. Hän astelee pöytänsä ääreen tervehtien kaikkia. Leijona hymyilee leveästi omalle kuvalleen joka hänellä on taustakuvana koneessaan.

Neitsyt valitsee aamulla tarkaan vaatteet jotka pistää päälleen. Rypyn ryppyä ei hänen asussaan ole. Hänen työpöytänsä on moitteettoman siisti ja järjestyksessä. Hän astelee työpöytänsä ääreen kaksosen ohi ja on järkyttynyt tämän työpöydältä pursuavista papereista. Voisivat ihmiset edes hieman siivota, hän ajattelee. Neitsyen taustakuvana on picasson taideteos jota hän jaksaa ihailla päivästä toiseen.

Vaaka on iloinen heti aamusta. Hän tuoksuu hajusteilta ja näyttää pirteältä. Hän tervehtii kaikkia hilpeästi, oinas murahtaa jotain takaisin, kaksonen tervehtii takaisin, härkä torkkuu, Rapu toivottaa huomenet, Leijona tervehtii ja neitsyt ihastelee vaa´an kaunista asua. Vaaka nauttii cafe lattea pöytänsä ääressä ja avaa koneen. Hänellä on taustakuvana kuva puutarhasta.

Skorpioni on väsynyt. Hän on valvonut myöhään ja katsonut kauhuelokuvaa. Työpaikalle hän saapuu autolla. Hississä hän yökkäilee, häntä inhottaa ilmassa leijuva kukkaistuoksu josta hän tietää heti että vaaka on ollut hississä ennen häntä. Skorpionin tietokoneella on näytönsäästäjänä playboy kuvia jotka vaihtuu tiuhaan tahtiin. Neitsyt mulkoilee skorpionin konetta;niin rivoa. Skorpioni aloittaa päivänsä lähettämällä työtovereille härskejä vitsejä sähköpostilla.

Jousimies saapuu töihin polkupyörällä ja hissin hän jättää sporttisena väliin ja kipuaa portaita. Työpöytänsä ääressä hän kaivaa repustaan energia juoman. Hän aloittaa reippaana uuden päivän. Jousimiehen koneella on taustakuvana valokuva hänen viimevuotisesta thaimaan reissusta. Mikä ihme tuo ääni oli, hän hämmästelee. Ääni kuuluu härän työpöydän äärestä, härkä on tippui tuoliltaan ja heräsi.

Kauris on iloinen uudesta työpäivästä. Hän nauttii pikaisen aamiaisen ja porhaltaa töihin. Hän on päättänyt saada kaikki työt tehtyä ennen viikonloppua joten tänään hän ei aio pitää lounas tuntia. Kauris pistää korvatulpat korviinsa ettei kaksosen pälpätys häiritsisi häntä;Hän ei voi ymmärtää miten kukaan voi olla jatkuvasti puhelimessa.

Vesimies on hyvällä tuulella aamuisin. Hän on syönyt hyvän aamiaisen ja matkustaa töihin autollaan. Tänään hän aikoo ehdottaa pomolle uutta ideaansa jonka hän on keksinyt. Työpöytänsä ääressä hän kehittää toisenkin hyvän idean josta yrittää kertoa skorpionille mutta turhaan; Skorpioni ei kuuntele sillä hän surffailee juuri deitti sivuilla nimimerkillä sexmachine. Hmmm, no ehkä pomo kuuntelisi, vesimies tuumaa ja siirtyy kohti tämän toimistoa.

Kalat on hyvin uninen mutta kun hän saapuu töihin hän on jo hilpeällä tuulella. Hän tervehtii oinasta saapuessaan ja oinaskin on jo sen verran iloisemmalla tuulella että juttu luistaa. Kaksonen juoksee paikalle kertomaan juuri kuulemansa juorut, ainoastaan kala jää kuuntelemaan hetkeksi hänellä ei ole sydäntä sanoa innostuneelle kaksoselle ettei häntä jaksa kiinnostaa. Kalat livahtaa kaksosen käsistä työpöytänsä ääreen ja aloittaa työpäivänsä. Hänen tietokonettaan koristaa mikäs muu kuin akvaario näytönsäästäjä.

Näin on työpäivä alkanut, lounas tuntia odotellen...
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kummasti pitää paikkaansa, hauska kertomus. Itse olen härkä ja kuvaus tuntui tutulta :) Lisää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Writer kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu