Onko

footbalance-pohjallisista? Selkäkivun takia suositeltiin hommaamaan, mutta maksavat n. 120 euroa. Ei huvittais turhaan maksaa.
4321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • asiantuntijalisä! Ehdotus tuli yksityiseltä fysioterapeutilta. Mistä nyt kannattais lähteä muualta kyselemään?

    Äänestä

  • on melkoinen kirjoitti:

    asiantuntijalisä! Ehdotus tuli yksityiseltä fysioterapeutilta. Mistä nyt kannattais lähteä muualta kyselemään?

    itse sain juuri tukipohjalliset. on hyvät, mutta valitettavasti hintaa en vielä tiedä. tutkimuksen osalta tulen saamaan hiukan kelalta takaisin, koska minulla oli lääkärin lähete fysioterapeutille. vuosia sitten tutkimus ja pohjalliset olivat 80 euroa, mutta nyt saattaa olla ihan muuta.

    Äänestä

aikoinaan reuman takia (lonkat kipeytyivät kovasti kävellessä) ko. pohjalliset. Yliopistollisen sairaalan reumalääkäri määräsi. Siihen aikaan ainakin (8 v. sitten) sain kunnalta maksusitoumuksen pohjallisiin enkä tarvinnut itse maksaa mitään. Ja pohjalliset ovat hyvät. Ennen niitä kärsin tuskin 10 min. kävellä kun lonkat kipeytyivät, nyt pystyn "jopa" puoli tuntia kävelemään kivutta. On se parannusta sekin. Niitä pitäis melkein jatkuvasti käyttää mutta itse käytän lenkkareissa vaan, ois muuten pitänyt koko kenkäarsenaali uusia kun eivät mahdu kaikkiin kenkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kellään kokemusta kirjoitti:

footbalance-pohjallisista? Selkäkivun takia suositeltiin hommaamaan, mutta maksavat n. 120 euroa. Ei huvittais turhaan maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu