Ef, 5:6.

" Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten syntien tähden kohtaa Jumalan viha uppiniskaisuuden lapsia".

Tunnettu, tosi sananparsi sanoo: "Minne Herra kirkkonsa, sinne saatana kappelinsa korottaa". Niin tapahtuu aina, että autuuden sanan ohella ja varjossa leviävät myöskin eksytykset. Missä evankeliumin puhdas saarna Kristuksessa ja siitä "Jumalan vanhurskaudesta", joka ilman lain tekoja tulee kaikille uskoville Room. 3:22, 28. alkaa valaista, sieluja autuuden tuntoon, siellä levittää kyllä vanhan valheen isäkin " tyhjiä puheitansa", ettei muka uskovaisten tarvitse pitää väliä pyhästä vaelluksesta, koska kuitenkin tulemme autuaiksi yksin armosta emmekä ensinkään lain teoista.
17526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Monta vuotta on rukoiltu "Evankeliumin puhdasta sanaa Kristuksesta".
Mistä lähtien se on katsottu perkeleen työksi?

Äänestä
  • Silmän voidetta sokealle raukalle
    Svappavaara 20.4.1965

    ja korjsin Gunnarilta myös sen valokuvan oton Stockholmissa Kirunan rukoushuoneen portailla, jossa hän sano, en pidä niitä syntinä.

    Svappavaara 19.11.1965

    Sillä Laestadiuksen sydämelle on Jumalan poika ensiksi syntynyt aikakaudessamme, joka on esikoinen. Sen tähden tämä on esikoisten seurakunta, kun on ensin
    kivulla synynyt...
    Niin myös ne telegrammit joita lähetit Svanbergille syntymäpäiväksi,ja se valokuvaus meistä Tukholmassa..
    Levi Älvgren ym.
    Lähde: Vanhinen Kirja 4. Lappeenranta 1990

    Äänestä

  • Historiaa kirjoitti:

    Silmän voidetta sokealle raukalle
    Svappavaara 20.4.1965

    ja korjsin Gunnarilta myös sen valokuvan oton Stockholmissa Kirunan rukoushuoneen portailla, jossa hän sano, en pidä niitä syntinä.

    Svappavaara 19.11.1965

    Sillä Laestadiuksen sydämelle on Jumalan poika ensiksi syntynyt aikakaudessamme, joka on esikoinen. Sen tähden tämä on esikoisten seurakunta, kun on ensin
    kivulla synynyt...
    Niin myös ne telegrammit joita lähetit Svanbergille syntymäpäiväksi,ja se valokuvaus meistä Tukholmassa..
    Levi Älvgren ym.
    Lähde: Vanhinen Kirja 4. Lappeenranta 1990

    Hengellinen sokeus on kyllä näissä esimerkeissä täydellinen

    Äänestä

Syvä on sinunkin hengellinen pimeytesi. Täysin tyhjiä puheita ja selkeätä Jumalan pilkkaa.

Jos Kristuksen vanhurskaus ei sinulle riitä, niin sinulla ei ole mitään hyvää odotettavana iankaikkisuudessa. Ota tämä varoitus todella vakavasti. Vähäinenkin tuollainen hapatus hapattaa nimittäin koko taikinan, niin kuin Paavali varoittaa.

Äänestä

"Vaikket hyvillä teoillasi ikinä ansaitse autuutta, niin pahoilla teoillasi voit aivan helposti ansaita helvetin". Ja vastustaakseen mainittua eksytystä apostli varoittaa: "Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten syntien tähden kohtaa Jumalan viha uppiniskaisuuden lapsiä".

Jo kristikunnan kukoistavassa alussa, evankeliumin kirkkaassa aamunkoitteessa, levitti vihollinen villitsijöiden kautta tyhjiä puheitaan lihan vapaudesta. Tämän näemme esim. Ilmestyskirjan 2:sta luvusta . Pergamon seurakunnan enkelille Herra sanoo: "Minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen , joka opetti Baalakkia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että haureutta harjoittaisivat ". Ef. 5:14.

Äänestä
  • Eikö sinulla ole tietoa kuinka ihminen pelastuu
    kadotuksesta? Vai yritätkö sinä tehdä evankeliumin ilosanoman tyhjäksi? Tyhjä se sinulle onkin, sen näkee kirjoituksestasi.

    Ei ole olemassa sellaista ihmistä joka ei olisi pahoilla teoillaan ansainnut kadotusta. Tämä on totuus.

    Jos ei sinulla ole muuta annettavaa, niin sinun tilanteesi on vailla mitään toivoa paremmasta.

    Lutherin kirjoitukset voi hyvin vääristellä, niin kuin koko Jumalan sanankin. Mutta huomaa tärkeä seikka, se koituu sinun OMAKSI kadotukseksesi.

    Äänestä

  • Lihan vapaus?
    Minua kummastuttaa tämä Lutherin ajatusten väärentäminen, jota F:G:H harrastaa. Mikä henki siinä on asialla?

    Sekö on lihan vapautta, että pitää ystäviensä kanssa syntymäpäivät, lähtettää sähkösanoman,
    lähettää postikortin, ottaa kirkon portailla valokuvan ja ostaa kukkia kioskista?

    Minusta nimimerkki F:G:H levittää netissä
    lihan vapauden oppia.
    Kun autuus perustuu tekemiseen ja välttämiseen, on se lihasta lähtöisin.

    Luther ei opeta, että pahoja tekoja välttämällä pelastuu helvetistä.
    Luther ei myöskään opeta, että vaatekappaleet, soittokoneet, kuorossa laulaminen ja muut sellaiset olisivat pahoja tekoja, joilla ansaitaan Jumalan viha.

    "Jo kristikunnan kukoistavassa alussa" ilmeni galataisten lihallinen eriseura, joka näkyi kyllä pahojen tekojen välttämisenä, neuvojen noudattamisena, mutta oli kuitenkin lihasta lähtöisin.

    Äänestä

  • Jumalan Poika nuhtelee näillä sanoilla: "Minulla on sinua vastaan, että suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta" jne. Ef. 5:20. Tästä näemme, että jo apostolien aikona jotkut käyttivät väärin evankeliumin vapautta lihalliseksi vapaudeksi, jota paalikin tarkoittaa Gal. 5:13 .

    Mikä ihme siis on, jos vieläkin evankeliumin armon ilmestyessä riettaita villitsijöita nousee, jotka evankelisen vapauden varjolla antavat vapauden lihalle ja koettavat vietellä uskovia sieluja väärään vapauteen tuommoisilla tyhjillä puheilla kuin: "ihminen on maata"; "liha tekee lihan tekoja, Henki hengen tekoja "; "emme ole lain orjia". He sanovat olevansa vapaita, mutta harjoittavat lihan tekoja : juoppoutta, haureutta, ahneutta jne. jolla ilmeisesti osoittavat olevansa synnin ja saatanan orjia .Ef. 5:5 , 1 Kor. 6:9-11.

    Äänestä

  • F:G:H kirjoitti:

    Jumalan Poika nuhtelee näillä sanoilla: "Minulla on sinua vastaan, että suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta" jne. Ef. 5:20. Tästä näemme, että jo apostolien aikona jotkut käyttivät väärin evankeliumin vapautta lihalliseksi vapaudeksi, jota paalikin tarkoittaa Gal. 5:13 .

    Mikä ihme siis on, jos vieläkin evankeliumin armon ilmestyessä riettaita villitsijöita nousee, jotka evankelisen vapauden varjolla antavat vapauden lihalle ja koettavat vietellä uskovia sieluja väärään vapauteen tuommoisilla tyhjillä puheilla kuin: "ihminen on maata"; "liha tekee lihan tekoja, Henki hengen tekoja "; "emme ole lain orjia". He sanovat olevansa vapaita, mutta harjoittavat lihan tekoja : juoppoutta, haureutta, ahneutta jne. jolla ilmeisesti osoittavat olevansa synnin ja saatanan orjia .Ef. 5:5 , 1 Kor. 6:9-11.

    Ei voi muuta kuin murheellisena sanoa:

    "Te hullut galatalaiset, kuka teidät villitsi totuutta uskomasta?"
    ---------
    Jotain on hengellisesti ja henkisestikin vialla, kun 200 henken nouseva seuraväki kuuntelee LLL:n saarnaa, jossa "moni vanhin on näinä aikoina vetänyt lapsensa huoran päältä".

    Onko tästä seuraväellä kokemuksia?
    Kuinka monella isällä ja äidillä siinä 200 sanankuulijan joukossa on näitä kokemuksia? Ovat siis pojat maanneet sunnuntai-aamuisin huoran päällä?? Entä lapset, jotka silmät tapillansa tätä kuuntelevat? Ovatko he nähneet sellaista?
    Mistä tämä koko sana ja aihe on tullut joillekin rakkaammaksi kuin itse evankeliumi? Ettei olisi jotain perversiota?

    Äänestä

  • +++++++++-- kirjoitti:

    Panettelet voisitko ottaa selvää, Millaisesta huoruudesta on ollut kyse, teit merkillisen vedon, yhtäkkiä sanot hura pukeiksi ehkä sellaisia jotka ei sitä ole koskaan harrastaneet.

    Jos ei sitä harrasteta, miksi siitä sitten nuhdellaan ja saarnataan lasten ja aikuisten kuullen? Miksi se sana on käynyt sinullekin niin rakkaaksi, että tule siitä tänne julistamaan?

    Äänestä

  • +++++++++-- kirjoitti:

    Ei voi muuta kuin murheellisena sanoa:

    "Te hullut galatalaiset, kuka teidät villitsi totuutta uskomasta?"
    ---------
    Jotain on hengellisesti ja henkisestikin vialla, kun 200 henken nouseva seuraväki kuuntelee LLL:n saarnaa, jossa "moni vanhin on näinä aikoina vetänyt lapsensa huoran päältä".

    Onko tästä seuraväellä kokemuksia?
    Kuinka monella isällä ja äidillä siinä 200 sanankuulijan joukossa on näitä kokemuksia? Ovat siis pojat maanneet sunnuntai-aamuisin huoran päällä?? Entä lapset, jotka silmät tapillansa tätä kuuntelevat? Ovatko he nähneet sellaista?
    Mistä tämä koko sana ja aihe on tullut joillekin rakkaammaksi kuin itse evankeliumi? Ettei olisi jotain perversiota?

    Olen ihmetellyt, miksi saarnataan ja luetaan. seuroissa kuin aivan jumalattomille, kerran parannusta tehneelle, on jo saarnattava evankeliumia, ja tarpeen vaatiessa uusittava . paranuksen saarna .

    Se että ei tehdä minkäänlaista valintaa LLL. saarnoihin johtuu kyllä meidän saarnaajista . Lapset saavat hyvät siemenet, jotka olisi kyllä myöhemminkin ehtinyt. Kun olisi edes jo toisella kymmenellä alkaahan naima kymmen silloin.

    Äänestä

Jokainen, joka syntiä tekee, s.t.s. joka ei pidä syntiä pahana. Lapsukaiset, emme tahdo teitä turhilla puheilla pettää, huomauttaa Paavali Ef. 5:6.

Muutamat saarnaavat vapautta ja kuultuansa puhuttavan Hengen vapaudesta, harjoittavat he lihan töitä, kuten näinä aikoina nähdään, ja arvelevat että olemme vapaat oikeista hyvistä töistä, kun meidän päinvastoin pitäisi olla vapaat kateudesta ja katkeruudesta ja ajatella mitä lähimmäiselle olisi hyödyksi. Sillä raamattu sanoo: Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jesuksessa hyviin töihin, joihin Jumala meidät on jo ennen vaeltamaan valmistanut, Ef. 2:10.

Minä näen että monta on teidän seassanne, joita houkuttelevilla sanoilla vietellään, ja näiden tähden sanoo Paavali, tulee Jumalan viha epäuskoisten päälle; Ef. 5:6.

1. Joh. 3:7.   Lapsukaiset, älkää antako kenenkään teitä vietellä; joka vanhurskautta tekee, se on vanhurskas, niinkuin hänkin vanhurskas on.

Tässä näet mitä on tehdä syntiä. Älköön kukaan pettäkö itseänsä ja muita. Jos näet jonkun olevan kateuden ja huoruuden vallassa, älä sano häntä kristityksi, mutta jos joku osottaa sen uskon hedelmän, että hän mielellään antaa anteeksi erehtyneelle lähimmäiselle, sanokaa hänestä että hän tekee vanhurskautta, mutta ei kuitenkaan oman työnsä, vaan uskon kautta.

Katso tätä yhteyttä: hän tahtoo että uskon vanhurskaus tulee osotetuksi työn kautta. Saatatte sanoa: Hän on vanhurskas, koska hän kuolettaa itseänsä ja on hyödyllinen lähimmäisellensä;

Pyhää Henkeä pitääkin uskon hedelmien seurata, tuo ihminen ei ole toimeton, vaan toimellinen. On olemassa Hän, johon uskomme ja perustamme toivomme.

Mutta perkele asuu sellaisessa ihmisessä, joka tekee syntiä ja taipuu syntiin eikä taistele sitä vastaan, sillä synti on perkeleen työ ja sitä hän ei koskaan ole lakannut tekemästä.

Mitenkä perkele tekee syntiä?

Siten että hän on ollut valehtelija alusta, s.o. hän ei koskaan ajattele mitään muuta, vaan koettaa aina syntiä tehdä. Kristitty saattaa langeta, saada synnin haavan ja horjahtaa uskossansa. Mutta kun se tapahtuu, tuntee hän sen, synti puree häntä, hän menee omaan itseensä, ei ole tunnoton niinkuin perkele, vaan ajattelee aina syntiänsä. Jos Johanneksella oli tällaisia kuulijoita, ei meilläkään sovi olla sen parempia.

Ensimmäinen seurakunta ei ollut niin pyhä, kuin me luulemme; siinäkin oli ulkokullattuja ja vääriä kristityitä. Siis ei meidän toimemme koskaan saata lakata, aina meidän tulee opettaa, saarnata ja kehottaa.

Kristus, vaikka Hän sallii meidän langeta, muistuttaa meille aina nämät psalmistan sanat: Minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä, Ps. 73:14. Hän on saapuvilla antamassa meidän tuntea synnin puremaa haavaa ja kuolettamassa vanhaa ihmistä. Perkele tekee aivan päinvastoin.

Kristitty kurittaa aina lihaansa, koska hän näkee, ettei liha tahdo mitään kärsiä, hän käskee lihan hillitä itseänsä. Mutta saatana menettelee toisin, hän tekee syntiä alusta, hän ei aikaan saa synnin tähden haavaa eikä katumusta.   

Äänestä
  • Olemme jo lukeneet valtaosan , teksteistäsi ja ne on hyviä . Mutta Ef. 5;6. teksti on,, Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä syntien tähden kohtaa Jumalan viha uppiniskaisuuden lapsia..
    Ei muuta

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Olemme jo lukeneet valtaosan , teksteistäsi ja ne on hyviä . Mutta Ef. 5;6. teksti on,, Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä syntien tähden kohtaa Jumalan viha uppiniskaisuuden lapsia..
    Ei muuta

    Monilta näyttää totuus unohtunee.

    Kristuksen vanhurskauden korvaaminen syntiluetteloilla ja niiden luetteloiden ahkera päivitys ja seuraamisyritykset osoittavat, että hyvin monilla ihmisillä on pinnallinen syntikäsitys, joka valitettavasti estää evankeliumin sanoman ymmärtämisen ja johtaa oman vanhurskauden rakentamiseen.

    Tämä synti on erityisen vaarallinen siksi, että syntinen alkaa tulla hyväksi ja ymmärtäväikseksi.
    Hän ei tarvitsekaan enää KOKONAISTA armoa, vaan Jeesuksesta tulee hänelle matkasauva, johon hän nojaa vain oman vahurskauden voiman heiketessä.

    Hän hylkää Kristuksen ja alkaa palvomaan luotua ja ihmisen rakentamia uskonnollisia yhteisöjä Luojan sijasta, eikä kuitenkaan näe tekevänsä syntiä, vaan luulee tekevänsä synnin sijasta hyvää ja oikeata, siis Jumalan tahdon mukaista.

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Sitä se juuri on, ja johtaa omavanhurskauteen, mutta en tiennyt, että se on oikealla . Se että kun voimamme heikkenee emme enää voikaan turvata matkasauvaan .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sitä se juuri on, ja johtaa omavanhurskauteen, mutta en tiennyt, että se on oikealla . Se että kun voimamme heikkenee emme enää voikaan turvata matkasauvaan .

    Maailman ilot ja hekuma on vasemmalla puolella tietä (Tie on Kristus).

    Omavanhurskaus on oikealla puolella siksi, että se ylenkatsoo ja halpana pitää Jumalan lahjoittamaa vanhurskautta, ja väittää ettei Jumalan vanhurskaus YKSIN USKOLLA omistettuna riitä tekemään ihmistä vanhurskaaksi, vaan tarvitaan jotakin vieläkin parempaa vanhurskautta, täydentämään Kristuksen tekoa.

    Matkasauva on sellainen käsite, jota ei löydy Raamatusta.

    Ensiksikin jokainen käsittää sen, että kulkemista helpottavaa sauvaa pidetään OMASSA kädessä, ja sitä siirretään ITSE jokaisella askeleella, helpottamaan ontuvan ihmisen kulkua.

    Jeesus ei JAA vanhurskautta sillä tavalla että hän täydentäisi ontuvan kulkua, jotta oman vanhurskauden pettäessä kristus tulisi täydentämään omaa vanhurskautta kävelykepin lailla. Sen sijaan Jeesus lahjoittaa KOKONAISEN VANHURSKAUDEN, JA ANTAA KAIKKI SYNNIT ANTEEKSI.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

F:G:H kirjoitti:

" Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten syntien tähden kohtaa Jumalan viha uppiniskaisuuden lapsia".

Tunnettu, tosi sananparsi sanoo: "Minne Herra kirkkonsa, sinne saatana kappelinsa korottaa". Niin tapahtuu aina, että autuuden sanan ohella ja varjossa leviävät myöskin eksytykset. Missä evankeliumin puhdas saarna Kristuksessa ja siitä "Jumalan vanhurskaudesta", joka ilman lain tekoja tulee kaikille uskoville Room. 3:22, 28. alkaa valaista, sieluja autuuden tuntoon, siellä levittää kyllä vanhan valheen isäkin " tyhjiä puheitansa", ettei muka uskovaisten tarvitse pitää väliä pyhästä vaelluksesta, koska kuitenkin tulemme autuaiksi yksin armosta emmekä ensinkään lain teoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu