Olen 26v. Erosin hiljattain pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Ennen kun aloimme seurustella(n.6v.sitten), olin todella tarkka ulkonäöstäni ja minulle oli todella tärkeää miltä näytän ja että kroppani oli hyvä. Seurustelun aikana tämä jäi miltein kokonaan pois. En juurikaan välittänyt vaikka lisäkiloja alkoi kertyä ja meikkiäkin tuli käytettyä harvemmin, jos oli jotain erikoista. Nyt eromme jälkeen todella tiukka itsekontrollini(jos sitä noin voi kutsua), nostaa päätään voimakkaasti. Olen todella jättänyt ruokia väliin ja ulkonäöstäni minulla on ihan älytön stressi, koska en ole täydellinen. Eron jälkeen aloin myös tutkimaan itseäni muutoinkin todella tarkkaan. Olen huomannut musiikkimakuni muuttuneen, kuuntelen mielelläni yötä, kun ennen mieluiten ihan jotain muuta. Minulle ei kerta kaikkiaan maistu ruoka, vähän tulee jotain napsittua päivän mittaan, vaikka työpäiväni ovat pitkiä ja hypin vaa alla, aina kun kilo on hävinny, olen jollain sairaalla tavalla todella onnellinen. Jäin lapseni kanssa erossa kahden. Minulle on todella tärkeää, että lapsi voi hyvin ja syö hyvin, kuitenkin jätän itse mieluusti syömättä ja saan tästä nautintoa. Kaikki huomioni keskittyy kroppaani. Vertaan itseäni langan laihoihin malleihin ja katselen itseäni peilistä; kuinka olen saattanut päästää itseni näin rapakuntoon? Mielessäni on käynyt jopa syömisen lopettaminen, jotta saisin kroppani sellaiseksi josta haaveilen. Tiedän ettei tässä olisi järkeä, mutta häpeän itseäni suuresti, itsetuntoni romahti eron jälkeen ja haen jotenkin hyväksyntää kroppani kanssa muilta, tuntemattomilta ihmisiltä!
AUTTAKAA! Onko tää varhaista kolmenkympin kriisiä vai mitä? Olenko sekoomassa?
Olen kokenut ikääni nähden todella paljon ja kovia henkisesti, voisiko se aikaistaa kolmenkympin kriisiä? Tunnen myös olevani henkisesti paljon kypsempi kuin ikätoverini ja kaverini/exäni olivat minua vähän vanhempia.
Onko kellään muulla ollut samaa, kaikki neuvot ovat tarpeellisia rakkaat ystävät.
Niin... ja exääni en kaipaile. Rakkauteni kuoli häneen jo pari vuotta ennen eroamme... Olin vain viimeiset kaksi vuotta hänen kanssa yhdessä lapsen takia..
AUTTAKAA! Onko tää varhaista kolmenkympin kriisiä vai mitä? Olenko sekoomassa?
Olen kokenut ikääni nähden todella paljon ja kovia henkisesti, voisiko se aikaistaa kolmenkympin kriisiä? Tunnen myös olevani henkisesti paljon kypsempi kuin ikätoverini ja kaverini/exäni olivat minua vähän vanhempia.
Onko kellään muulla ollut samaa, kaikki neuvot ovat tarpeellisia rakkaat ystävät.
Niin... ja exääni en kaipaile. Rakkauteni kuoli häneen jo pari vuotta ennen eroamme... Olin vain viimeiset kaksi vuotta hänen kanssa yhdessä lapsen takia..
Vastaukset 3
Vanhimmat
stressiä ja masennusta laihdutukseen? Ei siinä mitään kunhan et mene liiallisuuksiin. Kyllä löydät vielä kunnon ukon. Tsemppiä!
t:Akallinen Ukko
pysty ylläpitämään "täydellistä" kroppaa.
Ei sellaista taida olla maan päällä kuin täydellinen kroppa.
Sä olet hyvä ihminen.
Kunhan olet hyvässä kunnossa, syöt terveellisesti ja teet hyvää niin hyvin menee.
Syömisen lopettaminen ei ole hyvästä.
Kroppa tarvitsee ravinteita muuten ihminen sairastuu.
Moih, itse miespuolinen mutta pitää silti ottaa kantaa =)
Itse en näe mitään pahaa tossa täydellisyyden tavoittelemisessa kuhan se on terveellä pohjalla, ettei ala mennä ihan pakkomielteiseksi.
Itse olen n.10 v juossut ja käynyt aika ahkerasti salilla, mut tosiaan , eron jälkeen (n. vuosi sitten) tuli vielä tarkemmaksi siintä miltä näyttää. Noissa muissakin jutuissa oli aika tutun kuulosia kuvioita, kaipa sitä alkaa keskittymään vähän eri asioihin kun menee pitkä juttu poikki.
Eli : jatka vaan täydellisen kropan metsästystä mut älä tee siintä liian vakavaa ...