Kiuruvesi-lehti

Kiuruvesi-lehden yleisönosastolla otti kunnallisvaaliehdokas Rauno Autio (kok) kantaa Kiuruveden elinkeinopolitiikkaan tuoden esille kunnan takaiskut mm. Lumolan ja Sundimin osalta. Totta joka sana, ellei sitten oteta huomioon sitä, minkä verran ao. yritykset antoivat työtä mm. rakentamisvaiheessa. Kaiken kaikkiaan veronmaksajille kallista juustoa, mutta oli se sentään hyvää…

Vaikka Rane oli aivan oikeassa, unohti hän kokoomukselaisena monet todella merkittävät asiat, joissa kepulainen kunnan johto on ansiokkaasti saanut aikaiseksi miljoonasäästöt: Suunnitteilla olleet teurastamo ja eläinperäisen jätteen käsittelylaitos jäivät toteutumatta. Ikeankin rakentaminen taisi jäädä kuopiolaisille.
Kuinkahan kalliiksi nämä toteutuessaan olisivat tulleet veronmaksajille? Aikaansaadut takaiskut ovat pienempi paha kuin toteutumatta jääneet pellehankkeet. Siis, me kiuruvetiset veronmaksajat olemme edelleen voitolla ja sitä paitsi yrittäjyyteen kuuluu riski: ellei yritä, ei myös voi voittaa. Takaiskutkin on siis hyväksyttävä.

Paskankäsittelylaitoksen/ vedenpuhdistamon (http://www.geniva.fi/tekstit/kiuruvesilehti 1_8_A.pdf) kustannusarviota emme vielä tiedä, mutta eiköhän seuraava valtuusto senkin käsittele ja ainakin puolestani toivoisin, jotta siihen hankkeeseen kunnan rahoista päättävät olisivat kokoomuslaisia.
21171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On perustettava tutkimushanke ja projekti selvittämään miten patsaan korjaukseen saataisiin tukiaisia.

Äänestä
  • "On perustettava tutkimushanke ja projekti selvittämään ..."

    Männä vuosina Kiuruvedellä ei muuta ollutkaan kuin erilaisia projekteja. Lieneekö niistä ollut muuta iloa kuin projektinvetäjän kunnallisvero kunnalle.

    Jos ei muuta keksitä, niin voitaisiin perustaa projekti tutkimaan edellisten projektien hyödyistä. Niin, ja sitten voitaisiin tutkia, onko seniili luottamusjohto innovatiivinen vai konservatiivinen kunnan asioita hoitamaan.

    Ainahan uusi hallitus on parempi kuin vanha. Mutta tuleeko siitä kuitenkin susi, siis huti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veron maksaja kirjoitti:

Kiuruvesi-lehden yleisönosastolla otti kunnallisvaaliehdokas Rauno Autio (kok) kantaa Kiuruveden elinkeinopolitiikkaan tuoden esille kunnan takaiskut mm. Lumolan ja Sundimin osalta. Totta joka sana, ellei sitten oteta huomioon sitä, minkä verran ao. yritykset antoivat työtä mm. rakentamisvaiheessa. Kaiken kaikkiaan veronmaksajille kallista juustoa, mutta oli se sentään hyvää…

Vaikka Rane oli aivan oikeassa, unohti hän kokoomukselaisena monet todella merkittävät asiat, joissa kepulainen kunnan johto on ansiokkaasti saanut aikaiseksi miljoonasäästöt: Suunnitteilla olleet teurastamo ja eläinperäisen jätteen käsittelylaitos jäivät toteutumatta. Ikeankin rakentaminen taisi jäädä kuopiolaisille.
Kuinkahan kalliiksi nämä toteutuessaan olisivat tulleet veronmaksajille? Aikaansaadut takaiskut ovat pienempi paha kuin toteutumatta jääneet pellehankkeet. Siis, me kiuruvetiset veronmaksajat olemme edelleen voitolla ja sitä paitsi yrittäjyyteen kuuluu riski: ellei yritä, ei myös voi voittaa. Takaiskutkin on siis hyväksyttävä.

Paskankäsittelylaitoksen/ vedenpuhdistamon (http://www.geniva.fi/tekstit/kiuruvesilehti 1_8_A.pdf) kustannusarviota emme vielä tiedä, mutta eiköhän seuraava valtuusto senkin käsittele ja ainakin puolestani toivoisin, jotta siihen hankkeeseen kunnan rahoista päättävät olisivat kokoomuslaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu