Linnut parveilee

tietoa?

Olen tässä viime päivinä ihmetellyt parvekkeeltani noiden lintujen parveilua. En ole mikään lintuharrastaja, siksi kysynkin täältä, että mitähän lintuja nuo mahtaa olla ja miksi ne noin nyt ovat alkaneet parveilla aamupäivisin?

Alkuviikosta monet koiranulkoiluttajatkin pysähtyivät katselemaan, kun suuri parvi pikkulintuja piti niin kovaa "räksätystä" pihapuissamme, että oikein metelistä piti. Päälaki oli musta, kaulassa valkoinen merkki, vatsa vaalea.

Keskellä viikkoa parveilu vuorossa olivat kellertävä vatsaiset linnut, pitivät myös "räksättävää" ääntä.

Nyt sitten noissa puissa parveilee vaalea vatsaiset tummapäiset linnut, joiden ääni ei räksätä, vaan on kauniimpaa "tviit-tiit".

Näin siis Tampereella. Ovatko lähdössä muuttomatkalle ja mitähän lintuja tähän aikaan vuodesta noin paljon parveilee. Iltapäivästä meno hiljenee, eikä lintuja näy. Anteeksi huono selostus linnuista, mutta en todellakaan ole mikään asiantuntija...

8

7287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peenaa

      ...voisi veikata vaikkapa ei kovin yleistä sepelrastasta. Toiseen räkättirastasta. Parveilevat kun ovat muuttopuuhissa. Kolmannessa tuli mieleeni hömötiainen. Tarkempi tieto lintujen koosta tai käyttäytymisestä kertoisi enemmän. Esim. pihlajanmarjojen syönti on yleistä rastaille jne. Ota vaikkapa wikipedian sivu ja kirjoita hakuun nuo lintulajit ja katso sopisiko lajiksi.

      • tietoa?

        Ensimmäinen eli sepelrastas saattaisi hyvinkin olla kyseessä, varmaksi en tietenkään voi sanoa, kun tuntomerkit oli niin huonot, enkä tarkkaan muista lintujen ulkonäköä.

        Räkättirastas näytti sen sijaan varmaan väärältä, linnuilla oli selkeästi keltaisempi vatsa, ei kuitenkaan mikään kirkkaan keltainen.

        Hömötiainen, hmm, olisikohan liian pieni? Pyrstössä oli paljon enemmän mustaa, ja selkämyskin enemmän mustempi. Vatsa kyllä saman värinen.

        Äh, täytyy varmaan ostaa parempi lintukirja, jotta voisi heti samassa tilanteessa etsiä oikean linnun kirjasta, kun sen luonnossa näkee.

        Meneekös se niin, että rastailla on noin yleensä tuollainen räksättävä ääni, ja tiaisilla laulavampi?


      • Turtor
        tietoa? kirjoitti:

        Ensimmäinen eli sepelrastas saattaisi hyvinkin olla kyseessä, varmaksi en tietenkään voi sanoa, kun tuntomerkit oli niin huonot, enkä tarkkaan muista lintujen ulkonäköä.

        Räkättirastas näytti sen sijaan varmaan väärältä, linnuilla oli selkeästi keltaisempi vatsa, ei kuitenkaan mikään kirkkaan keltainen.

        Hömötiainen, hmm, olisikohan liian pieni? Pyrstössä oli paljon enemmän mustaa, ja selkämyskin enemmän mustempi. Vatsa kyllä saman värinen.

        Äh, täytyy varmaan ostaa parempi lintukirja, jotta voisi heti samassa tilanteessa etsiä oikean linnun kirjasta, kun sen luonnossa näkee.

        Meneekös se niin, että rastailla on noin yleensä tuollainen räksättävä ääni, ja tiaisilla laulavampi?

        No joo
        Nyt en ehdi paneutumaan näihin tarkemmin, mutta nuo ehdotukset, ainakin sepelrastaan voit unohtaa samantien. Niitä ei säksätä parvitolkulla pihapuissa koskaan.

        Yritän myöhemmin esittää omia ehdotuksia paremmalla ajalla


      • peenaa
        Turtor kirjoitti:

        No joo
        Nyt en ehdi paneutumaan näihin tarkemmin, mutta nuo ehdotukset, ainakin sepelrastaan voit unohtaa samantien. Niitä ei säksätä parvitolkulla pihapuissa koskaan.

        Yritän myöhemmin esittää omia ehdotuksia paremmalla ajalla

        ..tuo, että sepelrastaita ei parveile. Ajattelin kuitenkin, että kysyjä on nähnyt rastasparven josta on havannoinut sepelrastaan yhtenä osana.


      • tietoa?
        peenaa kirjoitti:

        ..tuo, että sepelrastaita ei parveile. Ajattelin kuitenkin, että kysyjä on nähnyt rastasparven josta on havannoinut sepelrastaan yhtenä osana.

        Juu, eli kaikki linnut olivat parvessa samanlaisia. Ehkä teidän ei kannata edes miettiä kysymykseeni vastausta, kun tuntomerkkini olivat niin huonoja... On vaan ollut niin jännä seurata tuota lentelyä puusta toiseen, ja kun etenkin nuo räksättävät linnut pitivät niin huomiota herättävän kovaa ääntä, että ohikulkijatkin jäivät seuraamaan.

        Peenaa puhui pihlajanmarjoista. Alueella on n. 20 pihlajaa, mutten huomannut, että linnut olisivat niissä olleet. Enemmän lentelivät koivujen väliä.


    • Helminauha

      Samanlaista meininkiä seurailen täällä Kuopiossa parhaillaan. Nämä tosi pienet linnut parveilevat koivuissa ja ääntelevät "twiit, twiit" - tyyppisesti. Liikkuvat niin vikkelästi, että ei pysty väritystä näkemään. Voisivatko olla hömötiaisia? Koko täsmäisi. Mutta miksi käyttäytyvät noin?

      • Lööki

        Hei. Näkemäsi linnut eivät olleet hömötiaisia. Ne eivät parveile koivuissa.

        Syksyllä linnut parveutuvat. Parvet koostuvat enimmäkseen nuorista linnuista (kesän poikaset). Linnut ovat jättäneet reviirinsä ja valmistautuvat syysmuuttoon. Siksi ne parveutuvat. Parvissa ne etsivät ruokaa ja ruokailevat. Parvissa yksilöt säilyvät paremmin hengissä (saalistajilta) - siksi ne parveutuvat. Muuttomatkalla myös lentäminen itsessään on parvessa helpompaa.

        Linnut eivät juuri laula syksyisin. Niiden ääet ovat merkki- ja varoitusääniä. On piipitystä, säksätystä ja vaikka mitä. Em. äänien perusteella voilla olla vaikea tehdä lajimääritystä, koska useilla lajeilla on samantyyppisiä merkki- ja varoitusääniä.

        Syksyllä lintujen puvut (sulat ja höyhenet) eivät ole samanlaisia kuin keväällä ja kesällä, koska usimmat linnut sulkivat tai vaihtavat höyheniään. Useiden kohdalla väri muuttuu syksyllä hyvinkin toisenlaiseksi kuin väri on keväällä ja kesällä. Nuorilla linnuilla (keväänpoikaset) höyhenpuku ei useinkaan ole samanlainen kuin aikuisella linnulla. Siksikin voi lintujen määrittäminen olla kivasti haastavaa, jos on vasta aloittelija lintujen tunnistamisessa.

        Syys- ja talvipukuisista linnuista löytyy netissäkin suht hyviä kuvia. Samoin lintujen merkki- ja varoitusääniä löytyy jonkun verran. Suomalainen sivusto tarsiger on yksi sellainen harrastajien sivusto, jossa matskua löytyy. Ulkomaisia saitteja on sitten useampiakin.

        Mukavaa lintujen havainnointia kaikille! Lintuparvia on kiva katsella!


      • Anonyymi

        Todella hyvä selitys lintujen parveilun syistä näin syksyllä. Upeaa katseltavaa !Kiitos selventävästä kirjoituksestasi !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      73
      4271
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2738
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2487
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      109
      2298
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2194
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      609
      1946
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1935
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe