Olen huolissani veljestäni, ja siitä että onko hän sotkeutunut huumeisiin. Tuntuu että pieniä epätavallisuuksia on ilmaantunut pikkuhiljaa reilun vuoden aikana, ja nyt niitä on ehkä kasaantunut enemmänkin.
Ensin kaikki alkoi hänen univaikeuksistaan, mistä hän kävi lääkärilläkin. Eihän siinä tietenkään vielä mitään ole, sillä voihan univaikeudet johtua muistakin asiosta. Tietyllä tavalla hän on jotenkin tylsistynytkin, josta alkuun jopa hiukan loukkaannuinkin, kun hänelle soitin ja yritin kertoa kuulumisiani, muttei hirveästi kiinnostanut.
Nyt tällä viikolla oli isäni mennyt hänen luokseen, kun hän sanoi ettei saa kämppänsä ovea auki. Kertoi olevansa kaverinsa kanssa, ja kun isäni pääsi hänen luokseen oli hän jo sisällä, mutta yksin. Sitten hän kertoi kuinka olin aamulla soittanut hänelle ja olimme jutelleet, mutta todellisuudessa soitostani oli jo kolme päivää aikaa. Vanhempani ovat olleet huomaavinaan hänen olevan kalpea, ja pupillinsa normaalia suuremmat, mutta näitä kommentteja en pidä täysin luotettavina, sillä hekin epäilevät aineita, ja saattaa heidän arvostelukykynsä olla hiukan hämärtynyt, koska sen verran huolissaan ovat.
Itse en tiedä mitä tehdä, sillä selvää näyttöä ei ole, enkä haluaisi pilata välejämme turhilla epäilyillä. Hän on normaali parikymppinen nuori mies, joka käy yliopistoa. Vaikkakin käsitykseni mukaan opiskelu on vähän sitä sun tätä, enkä usko hänen opintoviikkoja vähään aikaan saaneen.
Mitä mieltä olette? Olenko huolestunut turhaan, ja pahennan vain tilannetta epäilemällä hänen ongelmiaan heti pahimmalla, tai paremmin ulkopuolisella. Tiettyjä ongelmia hänellä selvästi on, mutta syystä on epäselvyys.
Ensin kaikki alkoi hänen univaikeuksistaan, mistä hän kävi lääkärilläkin. Eihän siinä tietenkään vielä mitään ole, sillä voihan univaikeudet johtua muistakin asiosta. Tietyllä tavalla hän on jotenkin tylsistynytkin, josta alkuun jopa hiukan loukkaannuinkin, kun hänelle soitin ja yritin kertoa kuulumisiani, muttei hirveästi kiinnostanut.
Nyt tällä viikolla oli isäni mennyt hänen luokseen, kun hän sanoi ettei saa kämppänsä ovea auki. Kertoi olevansa kaverinsa kanssa, ja kun isäni pääsi hänen luokseen oli hän jo sisällä, mutta yksin. Sitten hän kertoi kuinka olin aamulla soittanut hänelle ja olimme jutelleet, mutta todellisuudessa soitostani oli jo kolme päivää aikaa. Vanhempani ovat olleet huomaavinaan hänen olevan kalpea, ja pupillinsa normaalia suuremmat, mutta näitä kommentteja en pidä täysin luotettavina, sillä hekin epäilevät aineita, ja saattaa heidän arvostelukykynsä olla hiukan hämärtynyt, koska sen verran huolissaan ovat.
Itse en tiedä mitä tehdä, sillä selvää näyttöä ei ole, enkä haluaisi pilata välejämme turhilla epäilyillä. Hän on normaali parikymppinen nuori mies, joka käy yliopistoa. Vaikkakin käsitykseni mukaan opiskelu on vähän sitä sun tätä, enkä usko hänen opintoviikkoja vähään aikaan saaneen.
Mitä mieltä olette? Olenko huolestunut turhaan, ja pahennan vain tilannetta epäilemällä hänen ongelmiaan heti pahimmalla, tai paremmin ulkopuolisella. Tiettyjä ongelmia hänellä selvästi on, mutta syystä on epäselvyys.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaisi yrittää mielestäni keskustella tästä asiasta veljesi kanssa, voi olla että hän kärsii esim. masennuksesta ja yrittää huumausaineilla helpottaa tuskaansa. Varsinkin mikäli hän käyttää kovia huumausaineita, asia saattaa olla hyvin vakava.
Kertomuksesi perusteella uskaltaisin väittää kyseessä olevan todennäköisimmin orastava sekakäyttöongelma, jossa alkoholin lisäksi käytetään kolmiolääkkeitä, esim. diapamia, xanoria, opamoxia, temestaa, sirdaludia tai miksei myös kodeiinipohjaisia mömmöjä joita esim. panacod edustaa.
Juttele veljesi kanssa mitä pikimmiten, nappihöyryissä ei itse tajua omaa tilaansa välttämättä ennen kuin joku toinen siitä mainitsee..
Voimia!!
Naapurin äijä
En todellakaan tiedä lääkkeistä yhtään mitään, mutta kun otit lääkkeet puheeksi, niin kylmäsi se veren aika täydellisesti. Sen nimittäin tiedän että veljelleni on unilääkkeitä määrätty hänen unettomuuteensa, ja jotain muita lääkkeitä jännitykseen, josta hän myöskin kärsii. Sitä en todellakaan tiedä että minkälaisia lääkkeitä nämä ovat; kolmio vai ei, mutta omat kauhukuvani ne kyllä herättivät samantien.
Itse olen yrittänyt vanhemmilleni sanoa etteivät he painostaisi ja tenttaisi veljeäni, koska tuntuu että hän vastaa sellaiseen aika agressiivisesti, ja jotenkin yhteys häneen katkeaa samantien. Ja muutenkin alkuun vähättelin vanhempieni huolia, sillä eihän meidän ****** voi mitään sellaista tehdä. Mutta nyt pelottaa että olen itse vain pahentanut asiaa kun olen yrittänyt suojella häntä.
Vaikeaa..
Olet itseasiassa nyt pohdiskellessasi asioita päässyt kiinni kultaisesta langasta joka tässä tapauksessa liittyy todennäköisimmin lääkkeisiin, kuten jo aikaisemmin totesin.
Voisin kuvitella, että lääkäri on määrännyt veljellesi univaikeuksiin Tenoxia (10 tai 20mg tabletit). Tämä lääke on bentsodiatsepiinipohjainen lääkevalmiste jota käytetään univaikeuksien hoidossa. Lääke on kolmiolla varustettu koska se päihdyttää.
Jännitystiloihin pääsääntöisesti määrätään diapamia, joka on myöskin bentsopohjainen lääke, ja kolmiolla myöskin. Tälläkin lääkkeellä on päihdyttävä vaikutus, ja bentsopohjaisten lääkkeitten näkyvimmät piirteet niitä käyttävillä potilailla (varsinkin liikakäytössä) on passiivisuus, uneliaisuus, ikäänkuin "omissa maailmoissaan" tai pahimmillaan "ihan jumissa", juuri kuvailemasi oven avaus vaikeuksien muodossa.
Koska kuvioon liittyy helpotuksen ja hyvän olon tunteita, käyttäjä harvoin tajuaa tilannettaan ennen kuin jotain isompaa tapahtuu. Esimerkiksi sairaalareissu tms. Bentsoja pidempään käyttänyt ihminen voi masentua niin pahasti, että ajatuksista tulee hyvinkin itsetuhoisia. Ei ole ollenkaan tavatonta että koukussa oleva käyttäjä koittaa riistää hengen itseltään. Tämä on sinun omaisena hyvä tietää, koska harvemmin lääkärit sitä omaisille kertovat.
Bentsoja tarvitaan koko ajan enemmän kun niitä käytetään.Elimistö tottuu tuohon aineeseen, aiheuttaen tilanteen, jossa annoksia joutuu kasvattamaan ennen haluttuja vaikutuksia. Minä esimerkiksi selvisin aikanaan yhdellä 20mg:n tenoxilla saaden nukutuksi koko yön puhtaasti sen voimin. Puoli vuotta myöhemmin niitä meni 4! ja sitä ennen oltiin otettu 4! diapamia, 4 sirdaludia ja psyykenlääkkeet joita niitäkin tuputettiin kahta eri sorttia.
Puolta vuotta myöhemmin diapamien tilalle otettiin käyttöön ympärivuorokautinen Xanor-lääkitys tyyliin "tarvittaessa". Niitä sitten tarvittiinkin, kun 2mg:n flash-nappeja kului päivän aikana 10-12 kpl, päälle Tenoxit, psyykenlääkkeet ja Pahimmillaan vielä Sirdaludia ja yhtä neuroleptiä.
Nyt, vuosia myöhemmin..olen terve. Tajusin, että minun ongelmani aiheutuivat minulle määrätyistä psyykenlääkkeistä, joiden sivuoireina minulle puhkesi ensin ahdistus, ja sitten paniikkihäiriö, ja näitä hoidettiin bentsoilla, johon jäin koukkuun. Parantuminen vei likimain 1 1/2 vuotta, ja tämänhetkinen tilanne on se, etten voi enää koskaan syödä ainuttakaan kolmiolääkettä, ainakaan psykiatrian käyttämiä valmisteita. Psyyken -eli SSRI-ryhmän lääkkeisiin en enää koske pitkällä tikullakaan.
Vaikka lääkkeistä pääsinkin eroon, edelleen kärsin samoista asioista kuin mitä aikaisemminkin ennen lääkkeitten mukaantuloa. Tehtyäni mittavan tutkimusurakan asioiden parissa, päädyin tilanteeseen jossa koin tarpeelliseksi kokeilla kannabiksen kotikasvatusta. Päätöstäni oli tukemassa lukematon määrä ihmisten omia kertomuksia niin ulkomailta kuin suomestakin, ja voin sanoa että tekemäni tutkimustyö kannatti.
Olen saanut elämäni takaisin itse kasvattamallani hampulla, siis käyttämällä sitä kohtuudella polttaen ja syöden. Se on ollut minulla ainoa rohdos, jota olen pystynyt käyttämään kohtuudella ongelmieni hoidossa. Se ei ole aiheuttanut minulle paljon pelättyjä ongelmia, enkä ole tuntenut olevani riippuvainen siitä, koska olen mainiosti pystynyt olemaan viikkojakin ilman sitä. Nykyisin käyttöni on viikonloppupainotteista, eikä siihen liity minkään sortin massiivista päihdehakuisuutta. Mukavana lisäarvona kiinnostukseni alkoholiin tyrehtyi täysin, ja sen olen kokenut ainoastaan positiivisena asiana.
Tämän kaiken keskellä elän säännöllistä elämää, herään aamuvarhaisella, teen työni, ja käyn aikaisin nukkumaan, syön terveellisesti, kannatan terveitä elämänarvoja ja olen löytänyt itsestäni humaanimman minäni, jota osaan arvostaa.
Minun reseptini ei toimi kaikilla, ei toimi ollenkaan kehittyvällä nuorella, eikä myöskään ihmisillä joiden ainoa elämäntehtävä on olla pää sekaisin aamusta iltaan. Mutta minulla toimii!!
Voimia sinulle oikeasti koettelemustesi keskelle! Auta veljeäsi.
Naapurin äijä
on tietysti monta neuvoa ja kertomusta/kokemusta.Mutta jos veljesi on alkanut käyttää huumeita niin tuskin hän sitä kertoisi vaikka suoraan kysyisitkin.Onko veljesi elämässä tapahtunut jotain?Onko sinulla mahdollisuuksia (udella hänen tutuilta?ystäviltä?Koska veljesi on täysi ikäinen et saa totuutta välttämättä irti millään,ja jos saatkin et voi ehkä tehdä mitään.Varmalla tiedolla voit aina tietenkin edetä askeleen.Narkomaani on suhteellisen ailahteleva luonne,on masennusta ja halua puhua purkautua,on vihaa ja jopa akressiivisuutta,on suunnatonta enerkiaa sekä tylsyyttä,eli monen monta eri tyyliä,mutta ehkä tärkein?onkin alahtelut,monet eri mielialat ja ennenkaikkea sekavuus.Sekavuus taas usein on merkki jo kovista huumeista tai sekakäytöstä,eli pillereistä lähinnä.Jotka ovatkin todella vaarallisia väärinkäytettynä.
Kuulostaa kuitenkin ettet ole ollenkaan turhaan huolissasi,mutta vanhempiesikin kannattaisi miettiä että mitä sitten jos hän on jonkin aineen käyttäjä?valmistautua!sillä kyllä se totuus selviää.usein se on pitkäaikainen ja hermoja syövä prosessi,mutta kyllä senkin kestää.Sanoisin vielä senkin että esim:nykyään yleiselläkin huumeella kuten subutexilla voidaan hyvinkin pitkään pelata ilman kiinni jäämistä.Ja on huumeita jotka muuttavat silmiä.mutta kaikki ei näin tee.Ole huolissasi/ole utelias/tutki ja tunnustele...mutta varo syytöksiä.Ja käy tutustumassa vaikka www.irtihuumeista.fi sivuihin.
tai erittäin hyvä sivusto on www.kokototuus.com
tai voi olla että oli kokototuus.fi
toivon kuitenkin ettei veljesi olisi huume tietä valinnut.
Olen käyttänyt Tenox 20 mg illalla.
10 vuotta.
Ei ole tarvetta nostaa annosta. Teho ei ole hävinnyt. Käytän sitä nukahtamiseen.
Unirytmini olen sotkenut aikanaan vuorotyöllä, pitkillä valvomisjaksoilla ja amfetamiinijohdoksilla.
ei noitten merkkien perusteella oikein vielä voi sanoa onko kyseessä riippuvuus johonkin aineeseen vaiko mielenhäiriö
voi sanoa,mutta oireiden tms takia kannattaa kuitenkin olla huolestunut ja asiaa selvitellä,koska oireet viittaavat "mielenterv"ongelmiin tai päihde jne.