Hei!
Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Sveitsiin "jouluostosmatkalle" ennen joulua. Säätä mietin kovasti: onko missään lunta, siis esimerkiksi kaupungeissa, vai pitääkö nousta korkeallekin ennenkuin näkee Alpit talviasussa? Tietysti säätä on mahdotonta ennustaa, mutta kiinnostaisi edes se, onko lumesta turha edes haaveillakaan viikkoa ennen joulua? Tai jos kaupungeissa ei lunta ole, niin pääseekö hiihtokohteisiin kätevästi?
Sveitsin sää joulukuussa?
3
1779
Vastaukset
- Sää voi olla mitä vain
Helpottaisi vastaamista, kun ensin kertoisit, minne päin olet menossa? Zürichissä ei vuoret ole lähellä, Genevessä ne roikkuu siellä taivaankantilla ;) Lumitilanne voi olla kaupungeissa ihan mitä vaan - niin kuin meilläkin ennen joulua: vettä, loskaa, häivähdys valkoista siellä täällä - tai kunnon lumipyry. Ylhäällä vuorilla on todennäköisesti lunta, etenkin jos suuntaat varta vasten vaikka Matterhornille (ei enää Sveitsiä, sorry ) - Genevestä sinne pääsee kätevästi junalla. Eteläisen Sveitsin alueella varmimmin lunta: mm. Grindelwaldin seutu yleensä luminen joulun aikaan. Mutta kukapa näitä ennustamaan, nykyään yhä vaikeampaa. Schade!
- mutta...
sorry, mutta 3/4 osaa matterhornista on sveitsin alueella ;)
- wettter
mutta... kirjoitti:
sorry, mutta 3/4 osaa matterhornista on sveitsin alueella ;)
Zürichissä tuli ainakin männä viikolla lunta ja kaupunki (liikenne) oli sekaisin, kuten Hesa Suomessa kun talvi "yllättää" :)
Joulukuun kelit sun täytyy pyöräyttää kristallipallosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.801448- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991049Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 51932
- 42787
- 47772
- 113716