Näin vaalien alla...

Lukekaapas Heimo Polven kirja, kusitolppana olemisesta..Kannustan.... Tutustukaa tarkkaan kaikkeen mitä kaupungissa on ollut ja tapahtunut. Miettikää, kun äänestätte. Jos uskot asioihin - älä äänestä heitä, jotka ovat tahallisesti veromarkkojamme käyttäneet ja tuhlanneet, ja jättäneet asioita hoitamatta. On juoppoutta, petturuutta, sisäpiiriä...kaikkea sontaa ja mahdollista. Kirja avaa silmät niille väitteille joita on vuosia kuultu. Eikö kansalaisen pitäisi saada tietää ovatko asiat ja tapahtuneet totta? Jo ovat, miksi ko virkamiehet vielä porskuttavat talossa, MIKSI?? Miksi kukaan ei vaadi selvityksiä asioihin, miksi on toimittu kuten on toimittu?? Melkoista sontaa on käyty, suojeltu tahoja,,,en voi ymmärtää. VAltuusto ja hallitus kaupungissa pitää nuorentaa, kaupungin talousalan ihmiset vaihtaa täysin. Johtaja jatkakoon, uskon mieheen. Mutta muut vapaamuurarit ja sisäpiirien toimijat, vain pienen ympyrän suosijat, eivät suosi kansalaista tavallista veronmaksajaa. Lukekaa kirja, kertokaa kantanne. Polvi on avoin ja rehellinen, paskiaisten ja kateellisten takaa-ajon kohde, silkkaa sitä. Rohkea mies kun uskalsi kirjoittaa...arvostan häntä, pahoillaan että terveys meni PIeksämäen sisäpiirien takia. Hävetkää te, jotka teitte sen...hävetkää..teitä en äänestä ja toivottavasti ei kukaan muukaan.
8540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

taustan siltä ajalta, kun Polvi toimi kaupunginjohtajana. Oliko tilanne se, että oli ainoastaan johtamisesta ja hallinnosta yksi oikea totuus ja kaikki muut jotka epäilivät sitä olivat luonnevikaisia tai muuten kykenemättömiä hoitamaan asioita ja niitä ainakin Polven mielestä oli todella paljon.

Äänestä
  • kannattaa muistaa...kukaan ei ole nostanut syytteitä Polvea vastaan mitä kirjan kirjoituksiin tulee, eli lienevät totta??. Eivät kai uskalla, koska totuus se on mitä kirjoitetaan..Jos ei olisi, lehdissä lukisi jo siitä miten asiat olisivat edenneet käräjillä. Vai mitä? Katsokaa tosiasioita...ja peiliin ne paskahousut, jotka tukevat epäoikeutta ja vääriä toimia. Jotka käyttävät veromarkkoja väärin.

    Äänestä

niistä poliitikoista ja virkamiehistä, jotka Polven uran tuhosivat. Eikun pankaa se Pieksämäen lehteen.
Mutta ennen kaikkea lukekaa kirja .

Äänestä
  • lukea se kirja,,,asioilla on monia puolia,,mutta..jso tuollaisia virheitä ja törkeyksiä vallankahvaa pitävät tekevät, ja kansa vielä äänestää...niin pieksämäki on paskasanko. kansalaisten verorahat ja hyvät asiat menevät kuin kankkulan kaivoon...jokainen tietää kuka vallankahvaa pitää..ne pienet piirit...en tiedä voiko tänne laittaa, se oli kenties herjaamista ja siitähän ne pöllöt nauttisi..kirjastoon mars mars..

    Äänestä

  • isosiskosi kirjoitti:

    lukea se kirja,,,asioilla on monia puolia,,mutta..jso tuollaisia virheitä ja törkeyksiä vallankahvaa pitävät tekevät, ja kansa vielä äänestää...niin pieksämäki on paskasanko. kansalaisten verorahat ja hyvät asiat menevät kuin kankkulan kaivoon...jokainen tietää kuka vallankahvaa pitää..ne pienet piirit...en tiedä voiko tänne laittaa, se oli kenties herjaamista ja siitähän ne pöllöt nauttisi..kirjastoon mars mars..

    polven kanssa toiminut,,joskus pakollisissa kuvioissa ennenmuinoin..mies on rehti ja hauska ja reilu, ei sellainen paska miksi väitetään..suurin ongelma kai niille turhanpäiväisille kiusaajille oli se että Heimo sai Singan...kirja avasi silmäni lopullisesti, kirja teki sen että ne puheet joita kuulin aikanaan, olivatkin totta..täysin totta...kuinkahan moni pieksämäkeläinen on kirjan lukenut..ei monikaan..

    Että sisäpiirit pyörii jollei pommia ns räjäytetä kaupungissa....vallan pitää vaihtua valtuustossa ja hallituksessa. Lumetyöntekijät pois kaupungilta,vaikka lumityöntekijöiksi hah haa..

    Äänestä

  • isosiskosi kirjoitti:

    polven kanssa toiminut,,joskus pakollisissa kuvioissa ennenmuinoin..mies on rehti ja hauska ja reilu, ei sellainen paska miksi väitetään..suurin ongelma kai niille turhanpäiväisille kiusaajille oli se että Heimo sai Singan...kirja avasi silmäni lopullisesti, kirja teki sen että ne puheet joita kuulin aikanaan, olivatkin totta..täysin totta...kuinkahan moni pieksämäkeläinen on kirjan lukenut..ei monikaan..

    vaikenemalla ja ideaparkin höperryttämässä huumassa se jäi arvostelematta ja muutenkin huomiotta. Siitä taisi olla vain muutama lyhyt arviointi netissä. Jos joku haluaa sitä täällä siteerata, ei se ainakaan mikään rikos ole.

    Äänestä

  • Polven kirja sivuutettiin kirjoitti:

    vaikenemalla ja ideaparkin höperryttämässä huumassa se jäi arvostelematta ja muutenkin huomiotta. Siitä taisi olla vain muutama lyhyt arviointi netissä. Jos joku haluaa sitä täällä siteerata, ei se ainakaan mikään rikos ole.

    Oikeassa on, ja paljon. Mutta eiköhän näin vaalien alla asiaa puserreta jostain päin, minä lupaan sen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

isosiskosi kirjoitti:

Lukekaapas Heimo Polven kirja, kusitolppana olemisesta..Kannustan.... Tutustukaa tarkkaan kaikkeen mitä kaupungissa on ollut ja tapahtunut. Miettikää, kun äänestätte. Jos uskot asioihin - älä äänestä heitä, jotka ovat tahallisesti veromarkkojamme käyttäneet ja tuhlanneet, ja jättäneet asioita hoitamatta. On juoppoutta, petturuutta, sisäpiiriä...kaikkea sontaa ja mahdollista. Kirja avaa silmät niille väitteille joita on vuosia kuultu. Eikö kansalaisen pitäisi saada tietää ovatko asiat ja tapahtuneet totta? Jo ovat, miksi ko virkamiehet vielä porskuttavat talossa, MIKSI?? Miksi kukaan ei vaadi selvityksiä asioihin, miksi on toimittu kuten on toimittu?? Melkoista sontaa on käyty, suojeltu tahoja,,,en voi ymmärtää. VAltuusto ja hallitus kaupungissa pitää nuorentaa, kaupungin talousalan ihmiset vaihtaa täysin. Johtaja jatkakoon, uskon mieheen. Mutta muut vapaamuurarit ja sisäpiirien toimijat, vain pienen ympyrän suosijat, eivät suosi kansalaista tavallista veronmaksajaa. Lukekaa kirja, kertokaa kantanne. Polvi on avoin ja rehellinen, paskiaisten ja kateellisten takaa-ajon kohde, silkkaa sitä. Rohkea mies kun uskalsi kirjoittaa...arvostan häntä, pahoillaan että terveys meni PIeksämäen sisäpiirien takia. Hävetkää te, jotka teitte sen...hävetkää..teitä en äänestä ja toivottavasti ei kukaan muukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu