lapsen syntymästä tulee kohta vuosi,saman katon alla talsittu hiukan enemmän,suhdetta takana 2 vuotta.Kaikki tapahtui nopeasti ja nyt tuntuu että olemme umpikujassa.Meillä on mieheni kanssa ajoittain kivaakin(enemmänkin kaverihassutteluna) mutta nuori ikä kummittelee mieheni suhteen eikä kodinhoito,parisuhdeasiat(riidellään,ei puhuta mistään ja seksiä on max 1krt/2kk),raha-tilanne ei kiinnosta.Ainoa missä jaksaa panostaa on tytön hoito.Itse olen päivisin koulussa n.08-14.
En tiedä voinko enää sanoa rakastavani avokkiani vaan olenko hänen kanssaan vain siksi että yksinhuoltajuus pelottaa ja paljon.Äitini oli yksinhuoltaja siitä eteenpäin kun täytin 6 ja näin elämäni varrella että kaikista alamäistä huolimatta hän pärjäsi ja (vaikka itse sanonkin) sai kasvatettua kuuliaisen ja fiksun tytön jonka nenälle ei hypitä.
Tahtoisinkin nyt kuulla teidän tarinoita.Miten päädyitte yksinhuoltajaksi,jos erositte niin miksi/miten?miten pärjäsitte yksin?
itselläni ystävät asuvat satojen kilometrien päässä,äiti on kuollut ja isä viinaan menevä joten apua ei ole käsillä.
Jos joku haluaa kirjoittaa pitkänkin tarinan (jaksan kyllä lukea) niin yhteyttä voi ottaa myös [email protected]
En tiedä voinko enää sanoa rakastavani avokkiani vaan olenko hänen kanssaan vain siksi että yksinhuoltajuus pelottaa ja paljon.Äitini oli yksinhuoltaja siitä eteenpäin kun täytin 6 ja näin elämäni varrella että kaikista alamäistä huolimatta hän pärjäsi ja (vaikka itse sanonkin) sai kasvatettua kuuliaisen ja fiksun tytön jonka nenälle ei hypitä.
Tahtoisinkin nyt kuulla teidän tarinoita.Miten päädyitte yksinhuoltajaksi,jos erositte niin miksi/miten?miten pärjäsitte yksin?
itselläni ystävät asuvat satojen kilometrien päässä,äiti on kuollut ja isä viinaan menevä joten apua ei ole käsillä.
Jos joku haluaa kirjoittaa pitkänkin tarinan (jaksan kyllä lukea) niin yhteyttä voi ottaa myös [email protected]
Vastaukset 5
Vanhimmat
No tuossa on käyty läpi koko kaari pikavauhtia. Siinäpä se ongelma juuri on, liian nopeasti kun ruvetaan kotia leikkimään valittevan usein lopputuloksena on nuori yksinhuoltaja ja katkera elämä... Tsemppiä, yritä löytää kavereita asuinpaikkakunnaltasi.
ihmiset saa mielestäni olla mitä mieltä haluaa mutta sanotaan näin että eipä olisi saman katon alle muutettu tms ellei olisi tehnyt pikkuinen tuloaan aivan yllättäen.Ehkäisystä kyllä huolehdittiin (uskokoon ken haluaa,mutta 22 vuotiiana osaan omasta ehkäisystä huolehtia,etenkin kun 7 vuotta olin jo pillereitä syönyt),pillereitä vakituiseen käytettii mutta ikinä ei voi näköjään olla täysin varmaa.en kuitenkaan edes ajatellut silloin että olisin abortin tehnyt kun kohtalo näin puuttui peliin.
Eli ns. vapaaehtoisesti ei tälläiseen pyöritykseen lähdetty eikä mitään suunniteltu.
Olisiko mahdollista että puhut lapsen isän kanssa miten etenette? Kuinka paljon hän olisi lapsen elämässä mukana jne.
Lapsilisät yh-korotuksin saat ja minimi elatustuen, asumistukeakin ainakin opintojen ajalta. Päivähoitomaksu lienee minimissä kun opiskelet.
Taloudellisesti pärjäät varmasti, mutta lapsen takia ja oman jaksamisesi kannalta olisi tärkeää sopia lapsen isän kanssa käytännönelämästä jatkossa, mm. hoitoapu ja vkl-vapaat.
Aloita ihan perusjutuista: tee miehellesi hyvää ruokaa, hemmottele pikkuisen. Katso, jos siitä vaikka tokenisi.
Te olette sentään perhe. Älä anna periksi yrittämättä!
Aloita siitä, että pärjäät kyllä. Se, että isästäsi ei ole apua ja ystävät asuvat kaukana, ei tarkoita sitä että jäisit ilman tukea, ehkä paikkakunnaltasi löytyy äitikavereita.
Onko yksinhuolto siis ainoa vaihtoehto? Eikö yhteishuoltajuus tulisi kyseeseen,ehkä lapsi voisi olla luonanne vuoroviikoin? Ja vaikka yksinhuoltaja olisit, niin näkisihän toinenkin vanhempi lastaan kuitenkin säännöllisesti? Yksinhuoltajana voin kertoa, että vaikka rahasta tekee tiukkaa välillä, niin toimeen tulee kyllä. Ei Suomessa ketään nälkään ole ennenkään jätetty.
Oma tarinani on pitkälle kaltaisesi. Liian nuorena, liian pian. Mutta päivääkään en ole katunut. Sairastan epilepsiaa, jonka vuoksi en ole pystynyt huolehtimaan lapsesta aivan yksinäni, mutta olen todella kiitollinen saamastani avusta. Lapsen isäkin on viimein huomannut mitä isyys pitää sisällään, lapsi nyt kaksi vuotias. Vaikka toisinaan tuntuu rankalta, niin kummasti taas jaksaa, kun näkee ne tuikkivat silmät ja nauravan suun:) Voimia sinulle!