Olen ihan sekaisin, pihalla kaikesta. Tämä vuosi on ollut elämäni vaikein. Kerron vähän, miksi.
Suhde siippani on ollut jo vuosia pelkästään kaverillinen. Olemme tunteneet yli 25 vuotta, joista 20 asuttu yhdessä. Meillä ei ole juurikaan muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Emme edes riitele, kumpikaan ei viitsi vaivautua.
Kävi niin, että ihastuin toiseen. Elämä heitti kuperkeikkaa, koska menin niin totaalisen sekaisin hänestä. Kolahti ja kovaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja yritän nyt selvitä tästä, vaikka tunteita vielä onkin - siis minulla. Tiedän, tiedän, väärinhän tämä on, mutta minkäs tunteilleen mahtaa. Moraalisaarnoja otetaan vastaan!
Tällä viikolla sitten tapahtui jotain. Törmäsin poikaan menneisyydestä, nuoruudesta. Meillä oli jotain pientä vipinää silloin joskus. Nyt pojasta oli tullut mies, joka on eronnut muutama vuosi sitten. Hänet nähdessäni ilon tunteet nousivat pintaan. Nyt hän haluaa tavata - ystävänä. En oikein tiedä.
Siipallani on naispuolisia ystäviä, miksei minulla voisi olla miespuolisia? Haluaisin tavata hänet.
Elämä voi olla kummallista. Elät ensin vuositolkulla arkista ja tylsääkin elämää päivästä toiseen. Ja sitten tapahtuu yhdessä vuodessa kaikki se, mitä et olisi koskaan uskonut tapahtuvan. Siksi olen pihalla, eksyksissä. Voi hyvät miehet, mitä mä teidän kanssa oikein teen?
Suhde siippani on ollut jo vuosia pelkästään kaverillinen. Olemme tunteneet yli 25 vuotta, joista 20 asuttu yhdessä. Meillä ei ole juurikaan muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Emme edes riitele, kumpikaan ei viitsi vaivautua.
Kävi niin, että ihastuin toiseen. Elämä heitti kuperkeikkaa, koska menin niin totaalisen sekaisin hänestä. Kolahti ja kovaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja yritän nyt selvitä tästä, vaikka tunteita vielä onkin - siis minulla. Tiedän, tiedän, väärinhän tämä on, mutta minkäs tunteilleen mahtaa. Moraalisaarnoja otetaan vastaan!
Tällä viikolla sitten tapahtui jotain. Törmäsin poikaan menneisyydestä, nuoruudesta. Meillä oli jotain pientä vipinää silloin joskus. Nyt pojasta oli tullut mies, joka on eronnut muutama vuosi sitten. Hänet nähdessäni ilon tunteet nousivat pintaan. Nyt hän haluaa tavata - ystävänä. En oikein tiedä.
Siipallani on naispuolisia ystäviä, miksei minulla voisi olla miespuolisia? Haluaisin tavata hänet.
Elämä voi olla kummallista. Elät ensin vuositolkulla arkista ja tylsääkin elämää päivästä toiseen. Ja sitten tapahtuu yhdessä vuodessa kaikki se, mitä et olisi koskaan uskonut tapahtuvan. Siksi olen pihalla, eksyksissä. Voi hyvät miehet, mitä mä teidän kanssa oikein teen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sain ensimmäisestä avioliitosta tarpeekseni 12 vuoden jälkeen. Olimme kuin sisar ja veli. 2 kertaa vuodessa seksiä ja ikää 34 vuotta. Minä halusin muutoksen. Sanoin miehelleni, etten ole häntä vuosiin rakastanut. Olin yhdessä vain lasten vuoksi. Lähdin pois yhteisestä kodista. Ero oli rankka. En toivoisi sitä vihamiehellenikään. Mutta se kannatti. Sain takaisin elämäniloni ja löysin naiseuteni aivan uudella tavalla.
ja oikealta itsestäsi tuntuu! Eihän ystävyydessä mitään pahaa..
Jos se johtaa johonkin muuhun, kirjoituksestasi
päätellen, olet sen ansainnut.
koska tunteet on molemmilla toiseen suuntaan niin keskustelisin rauhassa puolison kanssa suhteen laadusta ja siitä halutaanko siihen jotain muutosta. Olisiko parasta sallia molemmille vapaus? Voiko myös toinen huonosti? Miten suhdetta voisi muuttaa lämmöllä esimerkiksi ystävyydeksi ja molimmille sallia oma elämä.
tylsyttää.
Kun tulee vastaan henkilö joka kiinnostuu tylsässä liitossa olevaa, saa se vipinää tunteissa.
Muista, että hän haluaa tavata ystävänä.
Muista myös, tämä elämä on se yksi ja ainut mitä on.
Tuntuu hyvältä, että ihmisiltä löytyy ymmärrystä. Nyt yritän rauhoittaa mieleni ja elellä tätä elämää hissun kissun. Ehkä tapaan tämän miehen menneisyydestä. Ystäviähän ei ole koskaan liikaa ja nimenomaan niitä minä nyt tarvitsen.
minulla on ollut ihan samanlaista elämää monta
vuotta.viime vuoden marraskuussa huomasin,että
rakastan naispuolista ystävääni.elämä on ollut siitä lähtien yhtä helvettiä.olen kertonut hänel-
le tunteistani,mutta hän ei halua erota miehes-
tään.elämä kotona on mahdotonta,pitäis tehdä jotakin,mutta...
miten tutun tuntuista tekstiä.
Me ollaan oltu naimisissa 35 vuotta, yksi lapsi
on tästä liitosta syntynyt. Olemme molemmat en-
simmäistä, ja toivon mukaan viimeistä kertaa nai-
misissa. Elämä on yhdessä rutiinia, minulla ei
ole enää häntä kohtaan rakkautta, mutta hän kyllä
rakastaa aidosti minua edelleen. Surullinen yhtä-
lö, koska hän odottaisi tietenkin minulta vasta-
kaikua. En osaa enää edes halata häntä,
suutelusta nyt puhumattakaan.
Olen varmaan sataan kertaan pakannut, ja ajatel-
lut lähteä, jättää kaiken. Ja tässä olen edel-
leenkin - miksi ?
Noh. Mies on äärettömän huomaavainen, huomioi
minut kaikessa. Ja jos olisi mahdollista noutaa
kuu ja tähdet, niin kliseiseltä kuin se kuulos-
taakin, hän tekisi senkin.
Hän on helvetillisen mustasukkainen, näkee joka
puolella jotain, mihin takertua ja mistä kehittää
draamaa. En ymmärrä, miksi siedän sitä yhä.
Mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että nai-
sella voi olla hyvin miesystäviä, kuin toisinkin
päin. Minulla on, eikä ihme ja kumma mies taas
niistä ole mustasukkainen.
Mene tapaamaan sitä miestä menneisyydestäsi, minä
ainakin menisin sijassasi. Ties minkälaisen ilon-
lähteen hän Sinulle tapaamisella ojentaa.
Mutta jos Sinulla on tunteita sitä toista miestä
kohtaan, ja hänellä ei Sinua kohtaan. Niin eikö
se kannattaisi unohtaa, kulutat itseäsi ihan tur-
haa sillä mielestäni, jos ei suhteelle ole mitään
mahdollisuuksia.
Tee niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi. Toisaalta näistä valinnoista voi myös joutua kärsimään.
Itse tapasin nuoruudenrakastettuni kolmenkymmenen vuoden takaa vähän aikaa sitten. Ei meistä rakastavaisia uudelleen tullut, mutta ystäviä kyllä. Syystä, että hän on varattu ja minä olen vapaa. Ystävyys lämmittää. Maailmassa ei ole koskaan liikaa hyviä ystäviä.
tavata tämä mies menneisyydestä. Mutta, mutta. Vaikka tuntuu hyvältä, niin miksi se myös tuntuu niin väärältä? En vaan tiedä, onko minusta siihen. Mies ystävänä tuntuu niin oudolta ajatukselta. Kirjoitit, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi. Mitenkähän minä saisin tämän ajatuksen iskostettua pieneen päähäni? Miksi en voisi sallia itselleni enemmän iloa elämääni? Miksi pähkäilen näitä asioita niin hirveästi? Miksen voisi antaa vaan mennä? Voi hyvä luoja sentään...