Sadepäivän ilta

-KumiKati-

Oli mielenkiintoista huomata että KumiKatin tarinoita oli kaivattu niin pitkän ajan jälkeen. En ole aikoihin kirjoittanut mitään eroottista, joten taitoni ovat varmaan pahasti ruosteessa. Kokeillaan silti. Ja nyt jos joku odottaa tästä jotain yhdyntää ja rajuja orgasmeja niin kannattaa lopettaa. Ajattelin lähinnä kertoa fiiliksiä kumiin ja muoviin pukeutuneena. Tarina on hyvin vähän tosipohjainen ja vahvasti liioiteltu.
---------------
Oli sateinen viikonloppu ja ystäväni oli tullut käymään luonani. Nykyisin näimme harvoin ja tuntui mukavalle nähdä pitkästä aikaa. Muistelimme mukavia yhteisiä juttuja viinilasin äärellä. Kirsi oli eronnut miehestään muutamia kuukausia sitten, minä olin ollut yksin hieman pitemmän aikaa. Vaikka molemmilla puhe kääntyi ajoittain seksiin, niin meillä ei ollut pienintäkään aikomusta lähteä katsomaan yöelämää. Mieluimmin viettäisimme illan kahden ja ravintolaan ehtii myöhemminkin.

Kirsi harmitteli sadetta, minua taas sade kiihotti. Olisin voinut pukea sadevaatteet ja lähteä vaikka heti ulkoilemaan. Tuntui vain jotenkin nololle kertoa sellaisesta asiasta. Sateeseen ei normaalisti yhdistetty mitään eroottista, eikä perinteisiä sadevaatteita pidetty edes aikuisille sopivina asuina. Nykyisin kuului pukeutua goretex asuihin. Olihan goretex kätevä sadeasu, mutta siinä ei ollut sitä samaa fiilistä mitä sadeasu antoi.

Lähtisitkö mistään hinnasta nyt ulos? Kuului Kirsin kysymys.

Mitä? Siis lähtisinkö ulos? Ilman muuta jos saisin pukeutua kunnolla. Miten sen nyt sanoisin etten olisi idiootti? Tietysti pukisin mutta sadeasun, vastasin. Helkutti, mä kiihotuin ihan hillittömästi. Yritin olla rauhallinen mutta tuntui että hengästyn, huohotan. Miten mä pystyn olemaan rauhallinen? Ryyppäsin viiniä ja sanoin meneväni vessaan.

Katsoin peilistä punottaako kasvoni. Ei niin paljon kun kuvittelin. Rauhallisesti, hoin itselleni. Nyt vaan pitää keksiä muuta puhuttavaa kun sade, ajattelin. Hain meille lisää viiniä ja koitin kääntää puhetta muuhun. Hetken päästä Kirsi otti taas sateen puheeksi. Ikävää kun sataa, niin ei huvita yhtään mennä ulkoilemaan, hän tokaisi. Nyökytin päätäni ollakseen samaa mieltä. Millainen sadeasu sinulla on? Kirsi kysyi. Vastasin että yleensä käytän goretex asua mutta on mulla perinteisetkin sadevaatteet. Mä en ole saanut hankittua mitään, vaikka tälle kesää on satanut niin paljon ja se on ollut mielessä. Kirsi sanoi. Tunsin oloni vaivautuneeksi, jotain muuta puhuttavaa kiitos, ajattelin.

Taas jatkettiin muita aiheita kunnes Kirsi otti sadevaatteet uudelleen aiheeksi. Pitääkö goretex hyvin sadetta? Mietin hetken mitä vastasin, ihan hyvin mutta kyllä perinteinen sadeasu on parempi sateessa. Mä sain hullun idean, Kirsi tokaisi. Niin vastasin epäröiden. Mä haluan kokeilla sitä sun goretex pukua niin laita sä se parinteinen sadeasu ja lähdetään ulos. Ei voi olla totta, ajattelin.

Mun sade-, muovi- ja kumivaateet oli samassa paikassa. Jos mä haen nopeasti jotain ja Kirsi ei tule katsomaan, niin voin selvitä jotenkin. Mutta Kirsi tietysti seurasi perässä kun lähdin hakemaan asuja. Miksi en ollut pitänyt yhtä sadepukua jossakin niin, että sen voi ottaa huomaamattomasti, kirosin. Eihän tällaista tilannetta pitänyt koskaan tapahtua, ajattelin. En osannut kuvitellakaan että joku olisi kiinnostunut minun sadeasuista. Mitä jos nyt hokaisin, etten muista missä se mun sadeasu on? Ei, sitten sitä etsitään ja mä varmasti paljastun. Jos kerron miten asia on, niin mun ei tarvi vältellä koko iltaa tätä juttua. Kyllä Kirsi ymmärtää tämän, ajattelin.

Lupaatko ettet sitten ihmettele ja tää juttu jää vaan sun tietoon? Kysyin Kirsiltä. Tietysti, hän vastasi. aloitin varovasti, on yksi juttu mistä en ole juuri kertonut kenellekään. Niin, Kirsi vastasi epäröiden. Mä avasin yhden kaapin, missä oli kymmeniä sade-, muovi- ja kumiasuja henkarissa roikkumassa.

Kirsi katsoi asuja hämmentynyt ilme kasvoilla. Onko noi sun? Nyökkäsin vastatakseni myöntävästi. Siis mitä nää on? Kirsi ihmetteli ja tunnusteli asujen pintaa. Mä oon sellainen kumi ja muovi fetissi. Tykkään pukea tollaisia asuja, vastasin. Tuntui helpottavalle kertoa asiasta mutta olin äärimmäisen kiihottunut. Mä en tajua, Kirsi ihmetteli. Harva tajuaa, vastasin.

Mun piti selittää Kirsille, että mä kiihotun seksuaalisesti näistä asuista. Kirsi kuunteli koko ajan kiinnostuneena. Kirsi katseli asuja ja nosteli jotain kaapista ulos. En tiennyt mitä ajatella, halusinko että kukaan katsoo minun kumipukujani vai oliko se jotenkin kiihottavaa. Lähinnä olin jännittynyt.

Kirsi pyysi että näyttäisin miltä kuminen kissapuku näyttä päälläni. Ei voi, ajattelin. Silti tunsin jotain salaista kiihotusta, jos esiintyisin kumisessa kissapuvussa Kirsille. Epäröin pitkään ennen kuin vastasin mitään. Jostakin syystä sanoin ihan kuin ajattelematta mitään…. Mitä sä haluaisit nähdä?


Taisi tulla pelkkää fiktiota……

8

10873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !!!!

      Milloin saadaan lisää ?? Ja rajummatkin tarinat kumiin ja muoviin liittyen kiinnostaisi !!

    • kumikko

      Kiitos kun otit lukijoiden toivomukset huomioon. Saammeko lukea vielä lisää, tarina varmaan jatkuu?

    • kumikatiii

      jatkoa,kerro kuinka Kirsikin kiihoittuu kun sulla on kissapuku päällä ja hän hivelee pukua..

    • ja jatkuu

      toivottavasti, lähtekää sinne ulos kanssa....

    • kumipoika

      Kiitos kiihottavasta tarinasta, ei sitä jynkkyä aina tarvitse olla et kiihottava olisi :> jatkoa toivotaan.... :> (huh.. pakko lähtee hypistelemää omia sade-asuja yms..)

    • Mihin...

      Suuret kiitokset paluusta. Toivottavasti kynäsi pysyy terävänä ja saamme lisää lukea tuotoksiasi !!!

      • memmu6

        olisi kiva saada tähän tarinaan jatkoa,vähän ..lesboa !


    • Harry

      Kiitos ja jatka tarinaa, please.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe