Miten voisin kannustaa miestäni lopettamaan tupakanpolton? Hänellä on muutenkin allergioita ja rasitusastma, ja nyt vielä viikkoja jatkunut köhä. Hän polttaa askin päivässä. Työpaikka maksaisi kyllä vieroituslääkkeet. Itse poltan 2 askia viikossa, lievempi riippuvuus. Molempien pitäisi lopettaa yhtä aikaa, muuten se ei onnistu.
Laihdutan tällä hetkellä, ja olen huolissani mahdollisesta painonnoususta, joka usein liityy tupakoinnin lopettamiseen. En tiedä, onko minulla tarpeeksi tahdonvoimaa useampaan muutokseen yhtäaikaa.
Laihdutan tällä hetkellä, ja olen huolissani mahdollisesta painonnoususta, joka usein liityy tupakoinnin lopettamiseen. En tiedä, onko minulla tarpeeksi tahdonvoimaa useampaan muutokseen yhtäaikaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pelkäsin myös, että paino alkaa heti nousemaan ja iskee hirveet ruokahimot, kun lopetan. Lopetin Champix-lääkkeen avulla. No, en ole ollut vasta kuin neljättä päivää polttamatta, mutta ruokahalut on ennallaan. Jopa vähän laskenut. Alussa teki vaan mieli vihanneksia ja hedelmiä. Karkkia ja herkkuja syön ihan samoissa määrin kuin ennenkin. Ehkäpä lääke auttaa siihenkin. Jos miehesi ilmaiseksi sen lääkkeen saa työpaikalta niin äkkiä edes kokeilemaan!
Jos molemmat polttavat, kannattaa todella lopettaa yhdessä. Jos toinen jatkaa röyhyttelyä, esillä olevat tupakat ja muu siihen liittyvä tilpehööri voivat olla ylivoimainen houkutus lopetusta yrittävälle.
Jos miehesi ei ole itse innostunut asiasta, häntä voi olla vaikea houkutella yhteiseen yritykseen. Ellei sitten vetoaminen vihkikaavaan ("toinen toistanne tukien") auta...
Mitä tuohon painonnousuun tulee, niin tupakka on tuhat kertaa suurempi terveysriski kuin suurikaan ylipaino. MISSÄÄN TAPAUKSESSA ei sen takia kannata tupakointia jatkaa, että pelkää lihomista. Monille tulee pari kiloa lisää, koska tupakointi lisää energiankulutusta hiukan. Ne, jotka lihovat enemmän, ovat ruvenneet tupakan tilalle laittaman suuhun syötävää. Sehän käy helposti siitäkin syystä, että kaikki maistuu paljon paremmalta, kun ei enää polta.
Tuohon energiankulutuksen vähenemiseen on yksi konsti lisätä vastaavasti liikuntaa. Se on myös hyvä lääke vieroitusoireisiin.
Moi!
Oon ala-ikäinen, ikää en kerro mutta tosi nuori oon ja elämä edessä. Oon polttanu vajaa vuoden ja mua vähän ahdistaa että miten voisin jo lopettaa. Mulle kyl on todettu masennusta ja ahdistusta. Mut välillä tuntuu et ''joo mun kaveritki polttaa että en ainakaan oo yksin''. Tosin hengaan vähän vanhempien kanssa. Sitten on niiitä hetkiä kun miettii et kuolen varmaa kohta. En oo mitenkää uskovainen mutta rukoilen silti että tupakoiminen loppuu. Onko apua tulossa?
yks vaa
Oikea on pelkosi, että kuolema tulee, mutta se tulee kaikille,....joskus.
Minulla se on lähempänä, kuin sinulla, ...kenties?
Masentaa ja ahdistaa jokaista, ...joskus, mutta sille ei pidä antaa liikaa valtaa, vaan yrittää hakea jotain piristävää, mutta ehdottomasti ei alkoholia.
Lopeta tupakointi niinpian kuin viellä voit, sillä myöhemmin se voi olla tosi vaikeaa, kun tulee piintynyt tapa.
Minä ostin sähkötupakan ja se toimii mielestäni hyvin. On punainen hehkuva savukkeen pää ja sauhua tulee, mutta ilman nikotiinia. Näin et erotu joukosta, mutta et tule nikotiini riippuvaiseksi ja keuhkosi säilyvät siltäosin puhtaina.
Minulla on helppokäyttöinen "NICOPOINT", siis NICKO. Mikäli haluat tilata saman, niin nyt olisi edullinen tarjous. Syötä alennuskuponki kenttään H439. Minun laskuni oli 17,80 ja tuli alle viikossa savuke akku patruunoita.
Onnea yrityksellesi ja kerro, onnistuiko lopetus. Rohkeutta!
Neuvoja on vaikea antaa, etenkin alaikäiselle, ellei tuo sitten ole trolli. Itse kuitenkin LOPETIN tupakanpolton siirtymällä sähkötupakkaan. Aluksi noilla Nicopointin leluilla ja sitten asiallisemmilla laitteilla. Tilaaminen on kovin helppoa ihan verkkopankilla ja perusohjeet löytyvät vaikka täältä: www.e-savuke.com/sahkotupakka-opas/hoyrypaan-kasikirja.pdf
41 vuotta tupakkaa ja nyt vuoden verran höyryllä...