36vuotta

Melkoisen pitkä ja kiinteä suhde mulla ja röökillä. Olen kasvanut tupakan kanssa. Me olemme kuuluneet yhteen kansakoulusta saakka. Tupakka ei ole koskaan jättänyt,eikä pettänyt. Ystävä kallis.. niin, todellla kallis.

Mutta. Se haju. Kammottava !

Ihan turhaa on putsata ja puunata itseään, hölvätä kalliilla voiteilla, supsuttaa hajuvesiä, jos haiseekin dominoivasti röökille. Se ei stemmaa, vaikka itse luulee olevansa aivan älyttömän fiksu ja filmaattinen.
Ehei.. Haistelin muutaman viikon, mietin asiaa, pyörittelin mielessäni. Nikotiinivalmisteita olin hankkinut jo aiemmin, nyt lopetin röökin hankkimisen.
Aamuisin natustan enempi purkkaa, iltaa kohti tahti loivenee.
Tilanteita, joissa normaalisti olisin sytyttänyt tupakan on tullut eteen runsaasti. Ajatus tupakoinnista tulee mieleen ja häipyy yhä nopeammin.
Se on ohi, 36vuoden suhde.
7466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Totta, että tupakoiva ihminen haisee karseelle, hengitys, vaatteet ja kaikki. Itsekin rakastan hajuvesiä ja inhosin itsessäni tupakan hajua , vaikka poltin vain ulkona , silti se tarttui jokapaikkaan.
Ihanaa kun tuoksuu vain sille ihanalle tuoksulle jota suihkasee aamulla , eikä tupakka pilaa sitäkin nautintoa.
Onnea matkaan , olet tehnyt oikean päätöksen!!

Äänestä
  • taas yksi viikko mennyt, yllättävän kevyesti. Lapset vasta nyt hoksasivat kysyä, että olenko lopettanut tupakanpolton. Oli aika hienoa sanoa heille, että juu olen.

    Mukavaa tämä, jotenkin puhtaanpaa ja kevyempää.

    Siistii!!sanoi murrosikäinen.

    Äänestä

  • 47vNa kirjoitti:

    taas yksi viikko mennyt, yllättävän kevyesti. Lapset vasta nyt hoksasivat kysyä, että olenko lopettanut tupakanpolton. Oli aika hienoa sanoa heille, että juu olen.

    Mukavaa tämä, jotenkin puhtaanpaa ja kevyempää.

    Siistii!!sanoi murrosikäinen.

    Onnea Sinulle hyvästä päätöksestä!

    Minäkin lopetin. Olen nyt ollut puolitoista vuotta polttamatta.
    Tupakointivuosia tuli yhteensä kolmekymmentä.
    Muistan vielä ne apeat ajatukset lopetusvaiheessa.
    Mitä iloa voi olla elämässä enää jos ei saa koskaan polttaa!
    Nyt voin sanoa että kyllä on iloa :)
    Vieläkin joskus ihan hytkähdyttää hyvä mieli kun ajattelen että siitä koukusta pääsin.
    Tupakointi jopa näyttää likaiselta kun sitä nyt näkee vaikka telkkarissa.
    Pitkä matka on kuljettu niistä maitolaiturin takana vedetyistä jännittävistä ensisavuista.
    Silloin sitä oli olevinaan niin maailmannainen kuten MarySlim-mainoksessa sanottiin!
    Voi vain onnitella hyvä tuuriaan että ei saanut mitään tappavaa sairautta kuten niin moni tupakoivista ystävistä sai.
    Siinä arvonnassa olin onnettaren suosikki.
    Ja myös siinä kun sain niin ihanan omalääkärin joka lykkäsi Campix-reseptin käteeni melko lyhyen neuvottelun jälkeen.
    Kiitos Oskari!
    Nyt saan nauttia kaikista tuoksusista ja mauista
    täysin siemauksin :)

    Äänestä

  • elliivo kirjoitti:

    Ehdottomasti paras kauppanimi tupakalle on Smart.

    Välillä tässä on meinannut hermo mennä: on hajonnut auto,ja eteen on tullut muita juttuja, joitten ratkaisemiseksi on "normaalisti" pitänyt vetäistä toinenkin rööki.
    Eilen löytyi ylähyllyltä täysi avaamaton toppa. Olin tuohduksissani,siis röökiä, meillä kotona. Ei shissos.

    Äänestä

kun mä aloitin tupakoinnin, maksoi pieni toppa Mallua markka kaksikymmentä viisi penniä. Nyt kun lopetin, toppa Kenttiä maksoi neljä euroa neljäkymmentä senttiä. En viitsi edes laskea kuinka paljon olen rahaa laittanut tupakointiin. Tai millainen kasa natsoja olisi jos ne olisi yhdessä kasassa.

Se vaan on tullut, että nolottaa, hävettää ja vähän surettaa, että olen omaa terveyttäni ehdoin tahdoin vaarantanut tupakalla. Se ei ole mitenkään smarttia. Päinvastoin.

Äänestä

laitan tänne aikakirjamaisesti sanan, että olen vieläkin täysin hengissä, enkä ole kenelle muulekaan ollut vaaraksi, vaikka en kiperistä tilanteista olekaan lähtenyt röökille.

Äänestä

toisinaan sitten taas ei. Tupakkaa ei tee mieli, se haisee entistäkin karmeammalle. Joskus otan nikotiinipurkan, montaa ei mene enää niitäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

47vNa kirjoitti:

Melkoisen pitkä ja kiinteä suhde mulla ja röökillä. Olen kasvanut tupakan kanssa. Me olemme kuuluneet yhteen kansakoulusta saakka. Tupakka ei ole koskaan jättänyt,eikä pettänyt. Ystävä kallis.. niin, todellla kallis.

Mutta. Se haju. Kammottava !

Ihan turhaa on putsata ja puunata itseään, hölvätä kalliilla voiteilla, supsuttaa hajuvesiä, jos haiseekin dominoivasti röökille. Se ei stemmaa, vaikka itse luulee olevansa aivan älyttömän fiksu ja filmaattinen.
Ehei.. Haistelin muutaman viikon, mietin asiaa, pyörittelin mielessäni. Nikotiinivalmisteita olin hankkinut jo aiemmin, nyt lopetin röökin hankkimisen.
Aamuisin natustan enempi purkkaa, iltaa kohti tahti loivenee.
Tilanteita, joissa normaalisti olisin sytyttänyt tupakan on tullut eteen runsaasti. Ajatus tupakoinnista tulee mieleen ja häipyy yhä nopeammin.
Se on ohi, 36vuoden suhde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu