Minkälaisen jäljen haluat jättää jälkeesi itsestäsi tai elämästäsi?
Vielä saattaisi olla sen verran aikaa, että voisi käyttää sitä jotenkin niinkin, että voisi joskus tyytyväisenä huokaista, että on jotain "näkyvääkin" saanut aikaiseksi enkä nyt tarkoita ainoastaan ihan konkreettisia juttuja, toki nekin ovat ihan ok.
Vielä saattaisi olla sen verran aikaa, että voisi käyttää sitä jotenkin niinkin, että voisi joskus tyytyväisenä huokaista, että on jotain "näkyvääkin" saanut aikaiseksi enkä nyt tarkoita ainoastaan ihan konkreettisia juttuja, toki nekin ovat ihan ok.
Vastaukset 41
Vanhimmat
niin huomaa, että muut on jo hoitaneet ne. Mun ei tarvitse oikeestaan jättää mitään. Yks juttu ois silti hyvä, eli valaistua ja viedä samalla muita valaistumiseen.
Tarkoitatko tuota valaistumista nyt enemmän sellaisena uskonnollisena käsitteenä? Vai kenties enemmän sellaisena "filosofisena", tietoa ja viisautta korostavana käsitteenä?
nopeampaa kehitystä. Telepaattista. Jeesuskin puhui Pyhän hengen kasteesta. Se on luullakseni voimakkain valaistuminen.
koet (löydät/saavutat, sen verran pihalla, että en tiedä oikeaa termiä) sen valaistumisen, jos sitä tavoittelet.
Haluaisin jättää lapsille kyvyn nähdä että kaikissa asioissa on kaksi puolta, hyvä ja huono. Vaatii vain joskus vähän luovuutta nähdä se hyvä puoli.
Luottamuksen ihmisiin. Jos joku käyttäytyy hassusti, hänellä on varmaan siihen syy, eikä hän edes aina tiedosta sitä itsekään. Ei pidä tuomita. Heh, tuomitsen tuomitsemista :) oiskohan aika mennä jo nukkumaan...
Sen verran suuri, että itse en ihan juuri pysty edes vastaamaan, vaatii pidempää mietintää. Pitää varmaan hieman katsella minkälaisia ajatuksia tulee, jos tulee...
Sinun jäljet kuullostavat kyllä hyviltä. Lapsellisten jäljet näkyvät varmaan usein juuri lapsissa ja luulisin, että ne jäljet siirtyvät sukupolvelta toiselle.
että elämä on niin paljon helpompaa noilla eväillä :)
Uskon että jokainen ihminen jättää jäljen niihin ihmisiin joita kohtaa. Pieni juttukin riittää. Olen ottanut tavaksi hymyillä ihmisille jotka tulee vastaan kun lenkkeilen, yleensä saan hymyn takaisin, ja se tekee mutkin iloiseksi :) Suurin osa ihmisistä hakee kuitenkin jonkinlaista kontaktia ja katsoo silmiin kun ohittaa.
Oli varsinainen työvoitto kun sain hymyn takaisin naiselta jolle olin jo viitisen kertaa hymyillyt tuloksetta :)) hyvä etten riemusta hypehdelllyt..
Olen oikein kolmen ällän mimmi... Hypehdellllllyt.. Ja nyt olen kuuden ällän :P
Pitäähän sitä älliä olla...
Oikeastaan ne on aika pieniä asioita, joilla saa toiselle hyvän mielen, ja myös itselleen. Yksi tärkeä on varmaan tuo, että huomioi muita ihmisiä.
Voin mielikuvitella kuinka joku päivä kaikki lenkkeilijät täällä meillä päin lenkkeilevät leveät hymyt kasvoillaan...Jostain syystä nyt hieman naurattaa... Kyllähän niin voisi oikeastikin olla, vaatisi vain hieman muutosta asenteisiin ja että joku tai jotkut aloittaisivat ja pikku hiljaa voisi tapahtua muutos, edes pieni. Tätähän sinä taidat siellä teillä päin tehdä?
miksi muuten pysähtyä siihen hymyyn? Onhan bussikuskeilla ja mottoripyöräporukallakin on omat tervehtimiset kun kohtaavat.. Kunhan noi tottuu mun hymyyn, alan totuttaa niitä siihen että läpsähdetään "give me five"it lennossa :)) Fillaroijat jää puristuksiin meidän väliin kun hikiset kämmenet... no eiköhän se hymy riitä :/
ei kannata tavoitella ainakaan alkuun ihan mahdottomia... Saattaa olla, että joutuu pettymään.
Jos vaan sitä hymyä...:-)
Oonhan minä jo jättänyt reilut 40 vuotta pitkän jäljen.
Jälki on välillä kuin mettäkoneella olisi kuoviteltu niityllä.
Yritän nyt lapioida ja silottaa,kuopsuttaa ja istuttaa maisemaa.
Jotkin taipaleen pätkät on kuljettu varovaisesti,suurempia jälkiä jättämättä,reittiä kunnioittaen.
Risusavottaakin tehty hikipääs,uuvuksiin asti ja jotkin kohdat näyttää jotenkuten siistiltä jo.
Istutuksia pökätty maahan ja ihankuin jotkut jo pikkusen niinkuin itäisi.
Että aikamoinen jälki tuola perässä jo on.
Tällä hetkellä talsin suonreunaa varovaisin askelin,etten tee ronskia kuoppia.
Niinkuin näin vertauskuvallisesti.
Toivon olevani jonkinlainen työkalu,vanhanaikainen äes.
Joka äestää niinkuin Isäntä käskee.Ja ohjaa.
Sitten voisi olla tyytyväinen.
Huh,voimille tämä jälkien jättäminen ottaa.
Vertauskuvallisesti ajatellen noita maisemointihommia voisi kyllä itsekin silloin tällöin suorittaa. Metsänhoitokinhan on taitolaji, kai?
Minä pidän soista. Muutenkin kuin vertauskuvallisesti. Siellä, kuten myöskään ei vertauskuvallisella suolla, pysty kovin jykevin ja pitkin askelin harppomaan. Täytyy kulkea varovaisesti.
Juu, kovin on raskasta. Samoin on tämä sateen pitäminenkin.
..tuo mettänhoito taitolaji.
Minä tykkään mahdollisimman luonnonmukaisesta,ei liikaa kaadeta eikä sotketa.
Korpimettä on ihana,oikeesti ja vertauskuvallisesti.
Suot ne kiehtoo meikäläistäkin,upean rauhoittava paikka!
Äsken kävin talsimassa luonnon sylissä,aurinko tuli esille sateen jälkeen.
Muuten kivaa mutta kun nuita hirvikärpäsiä pläjähtelee ohimoon!Yäk.
Hmm...vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa niistä, ei sitten niin millään...
Talousmetsät on tylsiä. Kyllä minusta metsässä pitää olla eri puulajeja eikä niiden nyt ihan rivissä tarvitse kasvaa. No, olen kaupungista enkä varmaan ymmärrä kunnolla, että ne metsät ovat oikeasti puuteollisuuden raaka-ainetta, silti "oikeassa" sekametsässä, jossa on eri-ikäisiä ja erilaisia puita on oikea metsän tunnelma.
Jep, äsken hämärän aikaan koivujen keltaiset lehdet muuttuivat hohtavan oransseiksi, kovin oli kaunista.
todella.
Toivoisin jättäväni sellaisen jäljen itsestäni,
että lapseni ja lapsenlapseni voisivat jälkeeni
muistella minua rakkaudella. Rakkaudella ja kai-
pauksella kaikkeen siihen hyvään, mitä olen hei-
dän eteensä tehnyt. Hyvää ruokaa, pullaa ja pal-
jon muuta. Tietysti myös kaikki muu konkreetti-
nen.
Saavat lukea päiväkirjojani myöskin sen jälkeen,
kun olen poissa. Siellä sitä jälkeä löytyy mo-
neen.
Oliko ihan tyhmä juttu ?
todellakaan mikään tyhmä juttu, vaan ihanan mukava, lämmin ja varmasti kenelle hyvänsä ihan tavoiteltava juttu. Muistoissa kai elämämme jatkuu pitkään meidän jälkeemme. Ne on kai ainakin niitä elämän jälkiä, toiset jättävät hyvinkin voimakkat sellaiset.
Tuo päiväkirjajuttu on hyvä. Itse en ole koskaan päiväkirjaa kirjoittanut, mutta tajusin sellaisenkin muiston merkityksen, kun äitini kuoleman jälkeen sain luettavakseni dokumentteja hänen elämästään, ei päiväkirjoja, mutta muita vähän vastaavia. Ne merkitsivät todella paljon silloin ja merkitsevät yhä, niiden avulla sai tutustua ikäänkuin uusiin puoliin kovin tutusta ihmisestä. Hyvin konkreettisiä jälkiä. Ja niitä vaalitaan suurina aarteina.
vastaustasi, tykkäsin siitä. Sulosesti aloititkin
sen jo, ja kokonaisuudesta jäi hyvä mieli.
Moni ihmettelee päiväkirjan pitoa, tai
paremminkin sitä, että kuinka jaksan päivästä
ja viikosta toiseen kirjoittaa sitä. Kuudes vuosi
on nyt menossa, enkä aio luopua siitä niin kauan
kuin elän, jos vaan sormet ja näkö toimii.
Kiitos Sinulle, jäi lämmin olo.
Nykyään monet kai kirjoittavat "päiväkirjojaan" näille tietokoneille, mutta ei se minusta ole ihan sama juttu. Kyllä "oikeasti" kirjoitetussa tekstissä on yhä oma viehätyksensä, ei sitä ainakaan minun mielessäni ole vielä tietokoneteksti voittanut.
Minäkin pidän päiväkirjaa,moni äimistelee kuinka jaksan.
Mutta kun siitä on tullut tapa!
Ei voi päivääkään jättää pois.
Taidanpa mennä kattoon minkämoinen elonhetki on ollut tasan vuosi sitten.Ja kaksi kolme vuotta takaperin...
siihenkö jää ikäänkuin koukkuun?
Pitäisiköhän sitä vielä opetella tuokin...
Mietin tässä, että löytyyköhän sitä joka päivä edes mitään kirjoittamista, kovasti saattaisivat alkaa tekstit muistuttaa toisiaan. Vähän niinkuin niissä työttömien lomakkeissa, joita he täyttävät, niissä ei saa käyttää kuulemma -"- - merkkiä, sen voisi tietysti korvata toteamalla, että ks. ed. sivu
kuules ehdottomasti alkaa tuo päivärin kirjuuttelu!
En usko ollenkaan jotta sulla nyt tylsä elämä olisi!
Kynä käteen ja sää,tekemiset,ilot,surut,harmit,mietteet,pohdinnot,ärsytykset ja tylsyydet vain puhtaille sivuille täytteeksi.
Joinakin päivinä tulee asiaa pari riviä kun ei kertakaikkiaan ole mitään sanomista.
Toisinaan tulee asiata niin että ei meinaa ehtiä kirjottaa.
Missään nimessä siitä ei stressiä saa ottaa,aivan oman tuntemuksen ja viittimisen mukaan elo paperille.
Selventää muuten oikeasti ajatusmaailmaa ja onkelmien pohdintoja kun kirjoittaa niistä.
Siirrän tämän ajatuksen muhimaan, ehkä aloitan jonakin päivänä...
tapana kirjata aina aamulämpötilat siihen. Sitten
kun vuosi vaihtuu, ja tulee otettua uusi kirja
käyttöön, napsin aina edellisen vuoden lämpötilat
jokaiselle vuodenpäivälle, mukava seurata minkä-
laiset erot on.
Sitten se on siinäkin hyvä, että kaikki tärkeät
asiat tulee kirjattua sinne. Jos jokin asia tup-
paa unohtumaan, kuinka helppoa se onkaan sieltä
tarkistaa. Niin, ja ystävien ja läheisten synty-
mäpäivät tietty merkkaan myös, eipä pääse unoh-
tumaan koskaan. Nimipäiväthän niihin onkin pai-
nettu valmiiksi.
kauaa, vaan nyt kun vuosi on lähestymässä loppu-
aan, niin kipase ostamaan ensi vuodelle jo kirja.
Voit aloitella sitä vaikkapa kirjaamalla siihen
nyt ajoissa jo vaikkapa ystäviesi syntymäpäivät,
ja muut muistamisen aiheet. Saat niin kuin tuntu-
maa asiaan pikkuhiljaa.
laitan myös aina.
Sataako,paistaako,tuuleeko,aamu-,päivä-,ilta- ja joskus yölämpötilakin,heh.
Minä en tykkää niistä valmiiksi päivätyistä kirjoista,mulla pitää olla aivan tyhjä puhdas kirja.
Kun sitä surua ja iloa,mietiskelyä ja tapahtumia/tapahtumattomuutta saattaa joskus tulla kerralla enempi.
Siinä ei yks sivu riitä vaikka kirjuutan pikkuriikkisellä käsialalla.
Meilläpä on täälä tasan vuosi sitte ollu ensilumi maassa!
Ja oli LIUKAS,kesärenkaat suti vaan.
Hieno sana!
Tällä hetkellä ajatukset enemmän puolesta kuin vastaan...
Nyt sitten pitää miettiä kumman valitsen; tyhjän vai painetun... Molemmilla lienee puolensa. Tämäpäs on nyt tärkeä asia, kun näin pitää miettiä mokomaa... Onneksi tuli puheeksi, en minä itse olisi tällaista ajatellut ollenkaan, vaikka kyllähän päiväkirjoja on kirjoitettu iät ajat.
Voi olla, että kallistun painettuun, se rajoittaa hieman kynän lentoa ja siinä on ilmeisesti valmiina jo joitain tärkeitä jutskia. Toisaalta, kirjoitan kyllä aika laveasti...
Älkääkä virnuilko siellä, te muut, tämä on tärkeä asia!
kiva kuulla, että enempi puolesta kuin vastaan.
Joten unohda se muhittelu ja toimi =)
On on tärkeä asia,päiväkirjan muotoilun pohtiminen.
Toiset tykkää toisenmoisesta ja toiset erimoisesta.
Kukin kirjottaa sellaseen mikä omanlaiselta tuntuu.
Pääasia jotta kirjoittaa!!
Joten hopi hopi valittemaan kaupasta mieluista.
Kohta ovet aukee,hmmm,parin tunnin päästä.
Siis kirjakauppojen ovet.
Ja jos joku virnuilee niin sitä päiväkirjalla ottaan.
Mukavaa päivänalkua!
joo, joo... kunhan kerkeän ;-)
nämä jäljet näyttää olevan.
Minä haluaisin säilyä sananparsissa,semmosissa niinku Selvä pyy sano Manninen ku variksen ampu tai Lähti ku Annikki tähti tai Parempi olla peeaa ku timo teeaa.Jäisi nimi kulkemaan sukupolvelta toiselle.Joskus tulevaisuudessa joku tutkija tutkii innokkaasti että mistähän tuokin sanonta on saanut alkunsa...
Tai niinkuin "Levisi ku Hujasen paska Kilipijärven jiälle" tai "Täynnä kuin Turusen pyssy" tai "Levis ku Jokisen eväät"? Kyllähän nuo henkilöt noissa sananlasuissa todellakin ovat jälkensä jättäneet, niissä kai yleensä on ollut joku todellinen henkilö kyseessä. Ei pöllömpi idea tuokaan...
jättää nuotin, sellaisen ärsyttävän, joka soi
vaikka kuinka korvansa pesisi.
tai vaikkapa hyttysen ininää. Kuullostaa hieman erikoiselta, mutta ei se mitään...Oletko ajatellut miten se käytännössä voisi tapahtua?
kaikki C:n riitasoinnut (bC, C ja bB) ja kaikki
maailman säkkipillit ja didgeridoot soittamaan
niitä.
Itsepähän kysyin...;-O
..aika pinnallinen ihminen :(
Ainakin tähän aikaan aamusta, tuntuu tosi
syvälliseltä kysymykseltä..
Jäljen sijaan sanoisin vaikka muisto,
ainakin hyväntahtoisena toivoisin itseni muistettavan.
Kuka sitä nyt aina jaksaa syvällisiä pohdiskella? Sehän olisi aivan sairasta...
Kylläpä kyllä, niitä muistojahan ne taitaa olla, ne elämän jäljet. Vahinko, että ei itse ole seuraamassa sitten aikanaan, minkälaisia muistoja on jälkeensä jättänyt. Vai onko minkäänlaisia :-(
Kai "suurin" jälkeenjääväni asia on muistelmani, sekä pari muuta kirjoitustani ja pari jonkinlaista "taideteostani".
En kaipaa mitään "ikuista elämää". Jokaisella ihmisellä on kuitenkin tarve jäädä tulevien sukupolvien muistiin. Kyseessä ei ole narsismi, vaikka niin yleensä luullaan. Kyseessä on jatkuvuus ja perinteet. Niitten säilyvyys.
No joo, jollain edesmenneellä sukulaisellani on nimeään kantava museo. Itse en edes haahuile semmoisesta. Mutta jotain minäkin haluaisin jättää jälkeeni. Pojong mainitsi nuotin, yksi soundi,samaa minäkin haluaisin....
=DW=
mutta kulta jää"
Tuollaisia jälkiä jää kai luovilta ihmisiltä ja sellaisilta, joiden elämä on yleisesti jotenkin kiinnostavaa.
Mutta entäs me tavalliset "palleroiset"? Kun ei synny taideteoksia, ei kirjoituksia... Enkä nyt oikein jaksa uskoa, että tämä tavallinen elämäkään järin suuria joukkoja kiinnostaa.
On kai jatkettava vain elämistä ja toivottava, että tulisi kuitenkin jotain tehtyä niin, että jotain muistelemista jäisi edes parille seuraavalle sukupolvelle. Ja tyydyttävä siihen. Voih!