Olen 30-vuotias uskovainen perheenisä. Olen naimisissa ja meillä on 5 lasta. Lapset ovat syntynee vajaa kahden vuoden välein. Olemmekin vaimoni kanssa miettineet että onko tässä mitään järkeä. Elämä on yhtä vaipanvaihtoa vaan. Rahatilannekaan ei ole häävi.Ehkäisyä emme ole edes harkinneet, koska haluamme säilyttää hyvän omantunnon.
Kysymys koskeekin tilannetta johon me ollaan vaan ajauduttu. Vaimollani on säännöllinen kuukautiskierto ja hän tietää tarkasti "vaaran päivät" Hän ei halua seksiä niinä päivinä. (en kyllä minäkään). Onko tämä sitä sopimatonta "päivien laskemista"? Omatuntomme ei sano oikei mitään. Sillä ei kai sitä ole pakko Harrastaa sänkyelämää jo ei kerran kiinnosta ko. päivinä. Kertokaapa mielipiteitänne.
Toinen mieltä askarruttava kysymys on se että miksi eteläsuomessa on paljon 1-3-lapsisia vl-perheitä. Toista se on täällä pohjoisempana. Meidänkin kavereilla on lähes kaikilla suuret perheet. Joskus vain "kadehtii" noiden pienperheiden elämää, vaikka tietenkin hyvä omatunto on tärkein asia.
Toivoisin kommentteja ja pohdintaa, sillä vaikka aihe on vähän arka, niin sitä voi pohtia hyvin tämän palstan avulla
Kysymys koskeekin tilannetta johon me ollaan vaan ajauduttu. Vaimollani on säännöllinen kuukautiskierto ja hän tietää tarkasti "vaaran päivät" Hän ei halua seksiä niinä päivinä. (en kyllä minäkään). Onko tämä sitä sopimatonta "päivien laskemista"? Omatuntomme ei sano oikei mitään. Sillä ei kai sitä ole pakko Harrastaa sänkyelämää jo ei kerran kiinnosta ko. päivinä. Kertokaapa mielipiteitänne.
Toinen mieltä askarruttava kysymys on se että miksi eteläsuomessa on paljon 1-3-lapsisia vl-perheitä. Toista se on täällä pohjoisempana. Meidänkin kavereilla on lähes kaikilla suuret perheet. Joskus vain "kadehtii" noiden pienperheiden elämää, vaikka tietenkin hyvä omatunto on tärkein asia.
Toivoisin kommentteja ja pohdintaa, sillä vaikka aihe on vähän arka, niin sitä voi pohtia hyvin tämän palstan avulla
Vastaukset 37
Vanhimmat
...on ns. "varmojen päivien" vauva. Muistan, miten äitini valvoi yökaudet synnytyspelkoineen, itkeskeli ja pelkäsi. Minusta, vanhimmasta lapsesta, hän haki turvaa: "Pelkään synnytystä", hän sanoi.
Välillä, kun hänen vatsansa vain kasvoi, tuntui siltä, että hän vihasi meitä kaikkia lapsia. Hänellä oli aikuisen surut enkä kyennyt häntä auttamaan.
"Että tämmöiseen piinapenkkiin on naisena tuomittukin", hän sanoi. "Jos itse ja tällä järjellä saisin valita, en tekisi ainuttakaan lasta, niin tuskallista se on", hän sanoi.
Muistan tilanteen, jossa hän katsoi minua - kymmenvuotiasta - ja sanoi pistävänsä veitsellä meidät kaikki kuoliaaksi, jokikisen meistä. Niin hän sanoi. Me lapset hänen ympärillään olimme hänelle kuin taakka. Sitten hän taas sanoi rakstavansa meitä.
Ei ole helppoa olla lestadiolainen nainen.
joku TODELLA PAHA psykiatrinen ongelma, ei tuo ole normaalia eikä ns. uskon asia. Hänet olisi pitänyt laittaa hoitoon ja terapiaan.
...Monille lapsia laittaville ja vaativille miehille vain on yllätys, että vaimo saattaa kärsiä ja kokea synnytkset erittäin tuskallisina, kerta toisensa jälkeen. Usein äitini valitti minulle, että jos hän ei suostu uuteen raskauteen, isä muuttuu hyvin ilkeäksi.
Äitini oli niitä naisia, joka ruusuisine nuoruuden unelmineen ei hankkinut itselleen ammattitaitoa, vaan oli täysin riippuvainen aviomiehestään. Kotiäiti siis. Helppoa on leimata psyykkisesti sairaaksi nainen, jonka synnytyskipuja ei tarvitse olla itse kokemassa.
Itse olen säästynyt lestanaisen kohtalolta.
äitiäsi psyykkisesti sairaaksi kun sanoin noin! Minusta psyykkiset asiat on otettava huomioon siinä missä fyysisetkin. Eikä ole enää hävettävää olla masentunut tms.Sehän alkaa olla jo suomalaisten kansantauti.
Halusin sanoa, ettei ole normaalia, että minkään kokoisen perheen äiti uskoutuu lapselleen tuollaisessa asiassa; että hän sanoo vihaavansa lapsia; että hän uhkailee lapsia puukolla. Samanlainen tilanne voi tulla ihan ensisynnyttäjällekin.Sinulla on oikeus olla asiasta järkyttynyt, kannattaa yrittää purkaa tuollaista taakkaa jollekin.
... äidille, joka oli aikoinaan unelmoinut yliopistourasta, niin ei paljon naurata.
Peset pyykkiä ja vaihdat vaippaa kaiket päivät, ja maha vain kasvaa: suurta kipua tuottava synnytys on taas tulossa. Ei paljon naurata.
Mies ei ymmärrä - tai ymmärtää vain reikää. Talviongella käy ja naistaan nai - aina kun pystyy naisensa sänkyyn pakottamaan ja alleen leviämään. En totisesti kadehdi äitiäni, jota jotkut empatiaan kyvyttömät ovat täällä vielä hulluksi normittamassa. Että oksettaa tämä saitti ja miesten loputon itsekkyys, joka ei vähimmässäkään määrin ota huomioon naisten kärsimystä.
Tunnen veeällien oppia ja elämäntapaa aika paljon. En tiedä kuitenkaan, miten syvällisesti eri leireillä äidit puhuvat raskaudenpelostaan, puhuvatko ollenkaan. Onko aihe niin arka, ettei siitä ole kirjoitettu sanaakaan missään julkaisuissa, vaikka muita pelkoja on lueteltu suuret määrät? Eikö sitä esiinny ollenkaan ns. oikeassa uskossa olevilla naisilla?
Mutta mitä sitten kun sellainen iskee? Miehetkö sen ymmärtävät ja tyhjäksi tekevät? Ja nainen leimataan sairaaksi tai niin kuin minut väärähenkiseksi!
Oksettavaa todella! Tiedän, mitä se pelko ja inho on. Tilannetta pahentaa sekin, että uskoo jossakin olevan sellaista aviorakkautta, joka uskaltaa antaa oikeaa aviorakkautta aiheuttamatta toiselle kärsimystä, sille "heikommalle astialle".
Te itsenne vahvoiksi tuntevat, älkää kivittäkö!!!
Loppuun väsynyt ihminen.
ellet tajua, että kyseinen vl-nainen on palanut loppuun jatkuvien synnytysten ja imetysten yms. alla.
Ihminen kestää vain määränsä. Kestokyky vaihtelee yksilöittäin.
Isääsikö sinä syytät tästä? Miehiä yleensäkin. Totuushan on, että tämä oli äitisi valinta.
Mutta pohjallahan on syvemmät syyt, eli kaiken alku ja juuri on omavanhurskaus, joka ilmenee lestadiolaisuudessa tällä tavalla. Eli isäsi itsekin on uhri, häntä on turha syytellä, samoin äitisi on uhri.
Mutta on ihan hyvä ja tärkeä asia, että sinä jaoit kanssamme tämän SINUN tuskasi kääneteisvanhemmuudesta. Sinä olet joutunut kantamaan lapsena isoja aikusten taakkoja, etkä ole saanut olla laspi. Arvaan että se on jättänyt syvät haavat sinuun, eikä ole ollenkaan ihme, vaikka ihmissuhteesi (parisuhde) olisi jäänyt kokonaan väliin, tai ollut hyvin epäonnistunut. Sinä et ole saanut olla lapsena lapsi, etkä nyt aikuisena nainen.
Harmi vaan jos sinä jäit tälle tilalle, eli syytämään kaikesta isääsi. Mutta ymmärrän kyllä senkin syyttelemisen, tuskin paljon sait syliä ja isän ihailua, jota tyttönä, (jos oikein ymmärsin), olisit kipeästi tarvinnut. Nimittän kehittyäksesi tasapainoiseksi, naiseudestasi ja seksuaalisuudestasi nauttivaksi naiseksi.
Voih niin. Minulla on todella ihana vaimo kaksi ihanaa aikuista tyttöä, poikiakin on. Iskä on heille tärkeä ihminen, (näin koen itse heidän käyttäytymisestään päättelen). Toinen tytöistä on aviossa, toinen ei. Olen kaikille lapsillemme nyt aikuisena sanonut, että tulkaa vapaasti juttusille, jos jokin asia on jäänyt mieltänne kaivamaan. Itse olen kaikille lapsilleni tunnustanut virheeni ja anonut heiltä anteeksiantoa. Kovasti ovat vakuuttaneet että välillämme ei ole mitään skismaa.
Tosiaan on säälittävää tuo yleisestikin heikko isyys. Lapsi tarvitsisi kehittyäkseen myös läsnä olevan isän. Ja vaimo tarvitsisi kipeästi läsnä olevan ja hänen tunteitaan ja murheitaan kuuntelevan, ymmärtävän miehen.
Naiseutesi on hukassa ystäväni, etkä todellakaan sinä ole yksin tämän murheesi ja kipusi kanssa. Toivottavasti tähän isyyden puuttumisen ongelmaan saadaan apua. Miestä hyvin kuvaavaa
on erään laulun sanat: "Naisen ruumiista kaikki tiedetään, mutta ei sielusta mitään". Tämä pitää täysin paikkansa.
Minä en juurikaan isänä ja miehenä voi kuivin silmin tuota laulua kuunnella
"Isääsikö sinä syytät tästä? Miehiä yleensäkin. Totuushan on, että tämä oli äitisi valinta."
Se on yhteinen valinta.
Lämpimät halaukset sinulle, Ystäväni x-vl. Pysyhän "langoilla", on kiva lukea rehellisiä ja selkokielisiä ajatuksistasi ja kokemuksistasi täältä. Sinussa on juuri sitä jotakin. Iloitse sinä naiseudestasi, sinä Saaronin kaunis lilja.
Minä iloitsen teistä ihanat naiset. Vaimonikin on todella ihana ja lämminhenkinen Ihminen, olen suorastaan ylpeä hänestä. Hän on itsenäinen nainen, mutta hyvin vastuunsa tunteva ja muut huomioon ottava Ihminen myös. Siksi hän varmaankin pitää myös kovasti hoivatyöstään. Hän on edelleen rakkain ihminen minulle ja kultaseni, ollut reilut 31 vuotta.
Hänellä on oikeus olla eri mieltä kanssani ja oikeus myös tulle kuulluksi, silloinkin kun hän on joskus hyvin vihainen, tai muuten ristiriitaisissa tunteissa. Muistan kuinka olin iloinen, kun hän uskalsi olla vihainen minulle, uskalsi näyttää sen, se on hyvin syvällisen rakkauden merkki, jos parisuhteessa puoliso saa olla vihainenkin tulematta hylätyksi sillä hetkellä.
Esimerkiksi silloin jos ajan liian lujaa autolla ja hän pelkää, enkä ota sitä pelkoa huomioon. Hän tulee pettymyksen ja hylätyksi tulemisen tunteen lisäksi hyvin vihaiseksi, sillä olenhan minä hyljännyt ja mitätöinyt hänen tunteensa. Hän kokee silloin, etten minä rakasta häntä, koska en ota hänen tunteitaan huomioon. Näinhän se onkin, voi minua!
On ihana ollut oppia naisilta tunnistamaan näitä tunteita, omiaankin. Ellei omia tunteitaan tunnista, miten voisi olla toisellekaan empaattinen ja elää yhdessä hänen kanssaan ne tunteet läpi.
Naiset, te, joissa on sitä "jotakin" kuten x-vl, sinäkin olet te olette arvokkaita ihmisiä.
Ai miten ihanasti hehkuu naisen poski onnesta, kun hän saa olla oikeasti naisellinen nainen. Minä tiedän, olen nähnyt sen ja läheltä, kiitos Herralle kaikesta.
Moni mies kulkee onnensa ohi, tietämättä itse koskaan, miksi niin kävi.
Etkö osannut lukea. Jokainen on itse vastuussa valinnoistaan. Jos vaimo ei halua lapsia, niin niitä ei myöskään silloin tule. Tussukkahan selainen ihminen on joka ei ole koskaan oppinut sanomaan ei. Yhtä tyhmää kun Aadam parka paratiisissa: Hän osoitti jumalaa sanoillaan, "vaimo, jonka SINÄ annoit".
Kyllä Aadam oli vastuussa valinnastaan ottamalla omenan Eevan kädestä. Ei se Jumalan syy ollut, joka hänelle vaimon oli antanut. Ei ole myöskään miehen syy, jos vaimo synnyttää.
Toisekseen mitään pakkoa ei evankeliumi sisällä millään muotoa. Ei myöskään lisääntymispakkoa. Omavanhurskaus se on kun ihmistä pakottaa.
vl-naisten kesken, sisarilloissa ja leireillä. Tiedän äitejä, jotka ovat käyneet pelkopolillakin. Nykyisin kätilöt ottavat vl-naiset ihanasti neuvolassa ja synnytyslaitoksella vastaan ja kuuntelevat toiveita. Synnytyksissä ei mennä "entisten kaavojen" mukaan vaan aina voi toivoa erilaista tai voimakkaampaa kivunlievitystä, vaikka edellinen kerta olisi mennyt kevyemmällä lääkityksellä. Ei me mitään tavallista erikoisempia akkoja olla, pelot on meilläkin.
Ja huom. Ei minun tarkoitukseni ollut kivittää tätä kirjoittajaa vaan sanoa, että hänellä on oikeus olla järkyttynyt. Asia olisi pitänyt hoitaa silloin, kun hänen äitinsä sai vauvoja. Kenties neuvolassa ei oltu siihen aikaan niin valveutuneita kuin nyt, nykyisin on hyvin tavallista sairastua esim. baby bluesiin. Asia näyttää pitkittyneen ja pahentuneen ja toivonkin sydämestäni voimia tälle ihmiselle! Ja parempia päiviä hänen äidilleen!
onhan ruumiimme Raamatun mukaan Pyhän Hengen temppeli, sen terveyttä tulee vaalia. Kunpa tämä äiti olisi rohkaistunut puhumaan huolistaan jollekin ulkopuoliselle, tilanne olisi lähtenyt purkautumaan. Vastuu lapsista (ja heidän mielenterveydestään)on myös äidillä.
Menin melkein hämilleni sanoistasi. Tuntuu tosi mukavalta, että tykkäät teksteistäni ja vielä analysoit minua noin myönteisesti.
Olen tiedostanut selvästi, miten lähellä minua on se vaara, että syyllistän vl-miestäni näissä asioissa tai että yritän pakottaa hänet toimimaan vastoin omaatuntoaan. Olen kyllä matkan varrella (huomenna 28 vuotta) siihenkin vikaan joutunut. Isompi vaara yhäkin on siinä, että haen vikaa SRK:n johdon oppitulkinnoista ja syytän heitä. Täytyisi jo myöntää itselle, että siinä kuluvat voimat aivan hukkaan ja se varjostaa pahoin omaa elämää muutenkin.
Jumala on antanut minulle ymmärrystä ja voimaa kantaa yksin sitä vastuuta, joka tämän asian takia on parisuhteessamme ollut. Kun sterisaation aika koitti, niin mieheni tuskissaan totesi, että nythän voit tehdä mitä haluat kenen kanssa haluat, kun ei tarvitse seurauksista välittää. Korjasin asian sanomalla, että sinua ja minua varten tämän teen, että meillä olisi parempi...
Niin kuin on ollutkin!
yhteisesti: sanoinkin, että tämä äiti olisi tarvinnut hoitoa. Burn out on myös psyykkinen sairaus. Ihmiset ovat yksilöitä tässäkin asiassa, niin kuin sanoit.
olet ihailtava ihminen, kun ajattelet miehestäsi noin kauniisti! Tunnen itse monia vastaavanlaisia perheitä, ja ongelmiakin on ollut.(olen itse vl)
Siunausta sinulle!
Mikä sairaus se "baby..." on? Kattaako se raskaudenpelon?
Puhuit synnytyspelosta, johon löytyy helpotuksia ja niitä saa käyttää. Mutta jos pelko suurenee ja leviää raskaaksi tulemisen peloksi! Onko se tabu aihe? Saako siihen apua, jotta voisi normaalisti ottaa miehensä rakkauden osoitukset vastaan? Silloinhan niitä juuri tarvitsee, kun on heikoimmillaan ja väsynyt.
Ymmärrät?
puhumassa! Tai jos edellinen synnytys on ollut vaikea, sitä voidaan purkaa keskusteluissa. Niissä äiti voi reilusti sanoa vakaumuksensa lapsiasiassa.
Baby blues on synnytyksen jälkeinen masennus.
Kyllä mainitsemasi asiasta voidaan puhua myös. Ja jos asia käy ylipääsemättömäksi, voihan elää selibaatissa. Tiedän sellaisiakin perheitä, joissa isä on antanut äidille aikaa toipua raskaudenpelosta. Ajan mittaan ja keskustelujen avulla näiden asioiden on taipumus parantua, jos molemmilla on halua siihen. Asia on tietysti vaikea ja vaatii ymmärtämystä puolisoiden kesken.
Tuntuu kyllä, että julkinen terveydenhuoltokin on vasta ihan viime aikoina myöntänyt tällaisten pelkojen olemassa olon. Ja vieläkin löytyy hyssytteleviä lääkäreitä.
Jäi sanomatta, että ymmärrän tilanteesi hyvin, kun sanoit että olette olleet 28 vuotta naimisissa. Siihen aikaan, kun sinä sait lapsia, ei tainnut olla juuri kivunlievityskeinoja? (ainakin äitini on puhunut niin). Tunnen itse olevani sillä tavalla etuoikeutettu(olen sinua jonkin verran nuorempi) , että minulla on ollut mahdollisuus saada kipuihini ja pelkoihini helpotusta jo hoitohenkilökunnan taholta, eikä ylipääsemätöntä pelkoa ole päässyt syntymään.
Tunnut suhtautuvan vl-iin silti hyvin mukavasti. Miksi et tulisi takaisin?
Ilmeisesti et ole tutustunut aiemmin kirjoittamiini viesteihin, koska kyselet paluutani vl-uskoon.
Suhtaudun ymmärryksellä vl-ihmisiin, mutta se vl-oppi on mielestäni niin kammottava, että rukoilen Jumalaa, että Hän varjelisi minut siltä eikä tarvitsisi palata koskaan. Kysyt tietysti, mikä erityisesti tökkii.
Se oppi oli viemässä MINUT omavanhurskauteen ja pakkorippioppiin ja toivottomuuteen. Armollista Jumalaa en sieltä silloin löytänyt. Enkä vieläkään usko löytäväni. Siis MINÄ!
Sitä paitsi, kun kyselet paluutani, se tarkoittaa tietääkseni sitä, että minun on tehtävä parannus EPÄUSKOSTA. Sellaisesta syntiä en itsessäni tunnista.
Olen luottanut kaikki nämä vaikeat vuodet Jumalan armoon ja varjelukseen ja apua olen saanut ei-veeälliltä kristityiltä. Syntini olen uskonut anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!
Mikä minulta vielä puuttuu?
Missä kohdassa olen epäuskoinen?
Ohoh mikä lohdutus!Naimisissa ja selibaatissa!
Kun ei vain kävisi, että vaimo itkee sitä, ettei mies voi edes lähelle tulla hänen pelkojensa takia ja "oireilee" sitten muuten.
Et lukenut tarkkaan, kun kirjoitin, että "NORMAALISTI ottaa vastaan..."
Sinä jaoit omastasi meille. Aivan niin, olethan sinä vastuuntuntoinen nainen ja vaimo. Olet toiminut kristityn vaimon vastuulla ja kantanut huolen ja vastuun miehesikin edestä.
Opissa on vika ihan hakemattakin, sillä rakkaudessahan ei ole mitään pakkoa ja Jumala vihaa hylkäämistä.
Eikä pelastuksemme suinkaan perustu millään muotoa omiin tekemisiimme, vaan se on tyystin Jumalan teko ja perustuu siihen, että syntinen armahdetaan ilman yhtäkään omaa ansiota.
Ainoastaan otamme tyhjinä ja syntisinä Jumalan armon vastaan, ettei Kristuksen lunastustyö ja viattoman veren vuodattaminen syntiemme edestä jää meidän kohdaltamme tyhjäksi.
Meillä kristityillä on uskon kautta Kristuksen vanhurskaus ja yläsnousemususko. Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan pois synnistä.
Kristus kuoli syntimme mukanaan.
Room. 6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Room. 6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
Room. 6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
Room. 6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
Room. 6:9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
Room. 6:10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
Room. 6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
TÄSTÄ Kristus USKOSTA ME SAAMME MYÖS VOIMAA elämäämme, KUOLEMAAN POIS SYNNISTÄ. Jokainen päivämme uskovana on vaeltamista kasteen armoliitossa, eli pelkistettynä, kasteessa.
Kaste on upotus, upotus synnin kuoleman hautaan Kristuksen kanssa. Kaste on singnum, joka merkitsee merkitä joku jollekin. Kasteessa olemme merkityt Jumalan omiksi Jeesuksessa Kristuksessa, Isän Pojan ja Pyhän hengen
nimeen.
Kasteessa, uskon kautta, Kristuksen vanhurskaus on puettu yllemme ja me olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen johdattamaan elämäämme. Kasteella ei ole pelastavaa merkisystä, ellei siihen usko. Kasteessa on Kristus itse läsnä todellisena.
Jeesus Kristus Vapahtaja sinun edestäsi
annettu ja hänen verensä on sinun syntiesi anteeksiantamiseksi vuodatettu. Joka täten kuitataan Golgatalla Pitkäperjataina.
Synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä. Jos sen evankeliumin omaksesi uskot, niin sen myös omistat, ei kukaan ihminen eikä itse saatanakaan voi sitä sinulta pois ottaa.
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, *)JOKA ON TULLUT VEDEN JA VEREN KAUTTA*, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8 Henki ja vesi ja veri, ja NE KOLME PITÄVÄT YHTÄ.
1. Joh. 5:9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
1. Joh. 5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
1. Joh. 5:13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
1. Joh. 5:14 Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
1. Joh. 5:15 Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
Haluaisin keskustella kanssasi enemmän, mutta hyvä näinkin, että silloin tällöin tapaan Sinut. Enpä ole useinkaan törmännyt ihmiseen, joka tekee tällaisen vaikutuksen. Joku kohta tässä keskustelussa kolahtaa kohdalleen, lienevätkö samantyyppiset kokemukset tällä uskontiellä?
Lähden koko loppuviikoksi pois "langoilta", mutta luultavasti en malta kokonaan poistua, vaan palaan takaisin.
Kysypä kunnalta awustusta vaippojen ostoon tai osta daily- tai hyvä ostos-vaippoja, ne on halwimpia. S-marketeista kannattee ostaa maidot ja näkkärit, k:ssa on halwempia ainakin sokeri, jauhot, kananmunat jne. Halpa hallissa on hywää vessapaperia kaikken halwimmalla. Säännöstele sitä hiukan, lapset vetävät helposti koko rullan kerta pierasulla.
Etkö oo ahdistunut erkki miettiny, että lapset tois leivän tullessaan? Mulle ainaki on usiamman kerran tuoneet! Ja osaavat jo itse leipoakin. Äitee vaan ei anna kowin monesti leipua, kun kauhia sotku tulee siitä hommasta.
Paavali sanoo 1Kor. 7: "5. Älkäät toinen toistanne välttäkö, jollei se ole molempain suosiosta hetkeksi, että teillä jouto olis paastota ja rukoilla: ja tulkaat jälleen yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän himonne hillimättömyyden puolesta. 6. Mutta sen sanon minä teille suomisen ja ei käskyn jälkeen."
(Raamattu 1992: "5 Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. 6 Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä.")
Eikö tässä ole selkeä neuvo???
Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus! *Huokaus*
Ei mene tämä feikkiviesti läpi. Jos sun lapset on syntyny kahden vuoden välein, niin miten sitä vaipanvaihtoa koko ajan muka on?
"Jos sun lapset on syntyny kahden vuoden välein, niin miten sitä vaipanvaihtoa koko ajan muka on?"
Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia.... Tässäpä siis jonkinlainen esimerkki sinulle: Saat lapsen ja sen lapsen osalta vaipparumba alkaa. Noin vuoden kuluttua huomaat olevasi jälleen raskaana, vaihtelet edelleen ensimmäiselle lapsellesi vaippoja. Toinen lapsi syntyy. Ensimmäinen lapsesi on parin vuoden ikäinen ja hän käyttää edelleen vaippoja, mutta tietenkin sinun on vaihdettava toisellekin lapsellesi vaippoja.
Kuluu vuosi. Huomaat jälleen olevasi raskaana. Ensimmäinen lapsi saattaa olla jo oppinut kuivaksi, mutta ei välttämättä. Vaihtelet siis vaippoja ehkä vielä ensimmäiselle, mutta ainakin toiselle lapsellesi.
Kolmas lapsi syntyy. Ensimmäinen lapsesi on jo oppinut kuivaksi, mutta toinen kahden vuoden ikäinen käyttää vielä vaippoja ja vaihtelet uudellekin vauvalle vaippoja....
Yllättäen huomaat elämäsi olevan vuodesta toiseen pelkkää vaipparallia jos lapset syntyvät vuoden-kahden välein. Sekava esimerkki, mutta toivottavasti ymmärsit pointin ettei se ole ole ollenkaan mahdotonta että vaipanvaihtoa on koko ajan.
Minä pesin rievut avannossa ja kuivatin uunin pankolla. Ei ollut sähköjä ja pyllyn pesu vesi piti kantaa ja lämmittää.
Eikös se vaipan vaihto ole pieni murhe onnellisen lapsen hymyn rinnalla?
siinä, että tulee lapsi/vuosi.
Ehkäiskää ilman mitään syyllisyyden tuntoja. Syyllisyyden opettaminen ehkäisystä on yksi vl-kummajainen.
Jumala on antanut teillekin järjen. Käyttäkää sitä omaksi ja nykyisten lastenne parhaaksi!
Jos ehkäsee niin miten voi ottaa vastaan ne kaikki lapset jotka Jumala antaa?
Lapset ovat Jumalan lahja!!!!
...se opetus että lapsia pitää tehdä jatkuvasti. Siitä on usein hyvin surullista kokea, kun äiti on jo pimahtamassa tai pimahtanut... Raamattua kun kokonaisuutena luetaan, niin ei millään voi tulla siihen tulokseen että Jumala tuomitsee ehkäisyn. Toisaalta säälin, toisaalta ihmettelen tähän rumbaan suostuvien ihmisten epäitsenäisyyttä. Jos itsenäisesti perehdyttäisiin Raamattuun rukouksen kanssa ja kuunneltaisiin muihin kristillisiin liikkeisiin kuuluvien uskovaisten näkemyksiä asiasta, niin näkemykset nopeasti muuttuisivat.
Jos teistä ei kumpaakaan kiinnosta seksi jonain iltana, niin ei sitä ole todellakaan pakko harrastaa, kuten ei koskaan ole pakko sekstata. Eikä Jumala vaadi uuden liiton uskovaisia lisääntymään lainkaan. Eihän monen pienen lapsen äidillä jää juuri ollenkaan aikaa enää Jumalallekaan.
Tuo lestadiolaisten lisääntymistä koskeva oppi ja painostus on niin hirveää että siitä pitäisi nostaa oikeusjuttu.
kuvittelet että vl:ät harrastavat seksiä joka ilat ja tullakseen raskaaksi.
Eli nyt menit kirjoittelemaan asiasta josta et selvästikään ole perillä. Siitä löytyy myös se "Peruuta" komento.
"Jos teistä ei kumpaakaan kiinnosta seksi jonain iltana, niin ei sitä ole todellakaan pakko harrastaa, kuten ei koskaan ole pakko sekstata"
Mikä ihmeen painostus???
Musta jotenki vaan tuntuu ettei vl äitejä painosteta "tekeen" lapsia... LAPSIA EI TEHÄ, NE ON LAHJA. ja vl:llät ainaki useimmat haluu ottaa nuo lapset vastaan jota heille annetaan...
josta puuttuu kokonaan synnytysten, imetysten, yövalvomisten yms. taakkojen alle nääntyvien vl-äitien ääni.
...sivun yläosan kirjoituksia. Kyllä täälläkin on moni entinen lestadiolainen aihetta valitellut, ja muutama nykyinenkin lestadiolainen.
vl-perheitä.
Lisäksi joku ulkopuolinen naistutkija tutki monilapsisten perheiden äitejä ja totesi että nämä ovat ikäluokassaan onnellisimpia.
Eli kovin on erilaisia totuuksia asiasta. Tältä palstalta feikkilestojen, feikki-ex-lestojen, ulkopuolisten, ex-lestojen ja lestojen sekamelskasta totuutta on vaikea nähdä.