Paniikkikohtaus iski ensimmäisen kerran noin kolmisen viikkoa sitten. Kuin salama kirkkaalta taivalta minua alkoi pyörryttää.. Kauhistuin huonoa oloani. Kädet tuntuivat puutuneilta, vatsaa väänsi ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Tämä tapahtui luokkahuoneessa. Koulunkäynnistä ei yksinkertaisesti tule mitään. Jätin lukion kesken.
Nyt minulla on ollut eilisestä asti todella ahdistava olo... Vähän sellainen olo, kuin olisi vatsataudissa. Olen oksennellut. Hengitystä jotenkin ahdistaa, etenkin nukkuessa. En saa nukuttua ja koko ajan on levoton ja hermostunut olo... Pelkään saavani hyperventilaatiokohtauksen (jota en ole siis oikeasti ikinä saanut) ja joutuvani sairaalaan.
Toisaalta minun tekisi mieli mennä sairaalaan, olo on niin PAHA, ettei osaa edes itkeä. Läheisetkin on ymmällään. Olen ottanut 15mg rauhoittavasta tabletista puolet, mutta sekään ei ole oikein auttanut hengenahdistukseen tai pahaan oloon, paniikkioireisiin kyllä.
Mistä saan apua? Olen käynyt terapeutin kanssa juttusilla mutta siitä ei tunnu olevan apua. Paha olo ei tunnu helpottavan...
Nyt minulla on ollut eilisestä asti todella ahdistava olo... Vähän sellainen olo, kuin olisi vatsataudissa. Olen oksennellut. Hengitystä jotenkin ahdistaa, etenkin nukkuessa. En saa nukuttua ja koko ajan on levoton ja hermostunut olo... Pelkään saavani hyperventilaatiokohtauksen (jota en ole siis oikeasti ikinä saanut) ja joutuvani sairaalaan.
Toisaalta minun tekisi mieli mennä sairaalaan, olo on niin PAHA, ettei osaa edes itkeä. Läheisetkin on ymmällään. Olen ottanut 15mg rauhoittavasta tabletista puolet, mutta sekään ei ole oikein auttanut hengenahdistukseen tai pahaan oloon, paniikkioireisiin kyllä.
Mistä saan apua? Olen käynyt terapeutin kanssa juttusilla mutta siitä ei tunnu olevan apua. Paha olo ei tunnu helpottavan...
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hei pikkuinen. Oletko jättänyt lukion nyt kolmen viikon sisällä? Asutko kotona? Onko sinulla joku joka voi ottaa kiinni ja kertoa että mitään hätää ei ole?! Jos ei ketään ole voit aina esim lähteä vaikka terveyskeskuksen päivystykseen jos paha olo äityy liian pahaksi!
mitään lopullisia päätöksiä nykyisen olosi johdosta. Tilanteesi tulee muuttumaan ihan siedettäväksi. Hakeudu yksin tai ystävän /omaisen tuella lääkäriin. Kouluterveydenhuolto!!!
Odota, kun lääkkeet alkavat tehota, tarvitset esto- sekä tilannelääkkeen. Olet sairaslomalla koulusta, jota jatkat kun tilanteesi korjautuu. Elämää on paniikin jälkeenkin...
Itse sairastuin 11v. Kävin koulut (myös yliopistotutkinnon) ei ollut lääkkeitä, ei edes nimeä kaamealle ololleni, jota yritin selitellä lääkäreille. Usko Jumalaan on kantanut ..olen saanut levätä voimattomana ja heikkona Hänen käsissään..kokea myös tervehtymisen, löytämällä oikeat lääkkeet. Toimin johtotehtävissä. Nykyäänkin, kun paineet ovat kovat ja asiat käy kierroksilla, löydän itseni kuvailemiesi pahanolon tuntojen kanssa painimasta. ..mutta, elämä on opettanut suhtautumaan, en pelästy, vaan kuulostelen tuntemuksiani ja otan oikean lääkkeen oikeaan aikaan. SIIS tämän kanssa pystyy elämään. Ystävä. Älä jätä mitään kesken. Jos tämän sairauden kanssa jää kahden kesken "jutteleen" olet huoneistosi vanki..Eteenpäin! Siunausta ja voimia sinulle tänään.
nyt on terveyskeskuksessa käyty ja minulla on maanantaiksi aika nuorisopsykiatrisella.. Sain 5 mg diapamia. Otin viiden aikaan yhden niistä ja tunsin oloni aika väsyneeksi ja rauhalliseksi ehkä noin 20 min, sen jälkeen alkoi ahdistusoireet (vaikeaa hengittää, oksettaa, levoton ja ahdistunut olo), mutta ei varsinaisesti mitään paniikkikohtausta tullut.
Asun siis vielä kotona.
Pelottaa vaan, että tämä ei mene ohi. :( Minun on varmaan pakko saada lääkitys, nämä ahdistusoireet ovat koko ajan niin voimakkaita, että hyvä että jaksan sinnitellä niiden kanssa minuutti kerrallaan...
Lukion penkeille palaan siis varmaan myöhemmin, opon kanssa juttelin ja mahdollisuus jatkaa jostain myöhemmästä jaksosta.
..hyvä jos sinulla aika sinne nuorisopsykiatrialle. Uskon ja omakohtaisesti tiedän, että olosi on niin kaamea kuin olla voi..juuri se tekee sen tunteen, että jos tämä ei lopukaan...Usko mua loppuu..Pyri (tiedän että kuulostaa raskaalta)rentoutumaan pahan olosikin kanssa esim lämmin suihku,ulkoilu (ihan pienikin. Yritä löytää jotain, mikä vie edes hetkeksi ajatuksesi pois tilanteestasi. Elät nyt vaihetta, jossa ahdistus kuplii yli kestokyvyn. Mitään uutta ei ole voimavaroja aloittaa, kun ei ole keskittymiskykyä ja voimaa, mutta jotain vanhaa, sulle tuttua,joskus mukavalta tuntunutta voisit yrittää. Jos et jaksa, lepää sitten vain ja ole hiljaa..ihan mikä tahansa käy mitää tunnet jaksavasi.Yksi tärkee juttu. Voitko puhua tästä vanhemmillesi tai hyvälle ystävälle. Kokemuksesta sanon, että yks tosi helpottava juttu oli se kun sai kertoa jollekin,mitä tunsi ja silti se ihminen sai nähdä ja kuulla etten ole hullu. Nimittäin sekin ajatus kiusasi jossain vaiheessa. Voimia sinulle!
kyseessä lienee paniikin jälkeinen ahdistuneisuushäiriö.itse "sairastuin" siihen saatuani muutaman kerran paniikkikohtauksen.kai se ahdistus piili jo jossain taustalla mutta puhkesi sitten kun alkoi nuo paniikkikohtaukset.mulla paniikin laukaisee jo tätä nykyään ihan mikä tahansa,mm pelko kohtauksen saamisesta.hain apua psykiatrian polilta ja nyt aloitin esto lääkityksen jonka lisäksi joudun yhä syömään 1X3 15mg opamoxia päivässä että pysyn kasassa.lisäksi on propral vapinaan ja laskemaan sykkeen.mene terkkarille rohkeasti ja kerro rehellisesti olosta,saat varmasti apua!tsemppiä ja voimia sulle,muista että tuo olo ei ole pysyvää vaan avun saatuasi alkaa helpottamaan:)
tuollaista ja nimenomaan nukkuessa kun hengityslihakset menee kramppiin, olen itsekin ollut tukehtua siihen.
Vaiva on hankala mutta sen voi voittaa vain
puhumalla ja puhumalla... lääkkeet ovat oiva
apuväline.
Itse sain ensimmäisen "kohtauksen" samanikäisenä.
Siitä on jo 30 vuotta... ja hengissä olen ja elän
normaalia elämää.... perhe .... lapsia ja vaimo.
Muista jos sinulla on paniikkihäiriö, niin olet
todella lahjakas jossain osa-alueella.... etsi se
ja selätä paniikki.... ei ole helppoa mutta onnistut.
hienoa kuulla , että meitä on muitakin. Olen nyt lähes viisikymppinen. Nämä kauheimmat paniikin tuskat ovat ohitse. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että meissä on jotain elämää syvempää, kun olemme tämän sairauden kanssa elämämme taiteilleet tähän asti.Minä olen musikaalinen, kuvataiteellisesti lahjakas ja sosiaalisesti taitava.(muiden kommentti). Olen vetänyt paniikkihäiriöisille ryhmää ja ollut monen ihmisen tukihenkilönä, niin paniikin kuin muidenkin pulmien kanssa painivien lähimmäisten kanssa.Silti täytyy sanoa, että kyllä nämä nuorten paniikkituntemukset saavat minut joka kerta tuntemaan samaa avuttomuutta ja hätää kuin oma kokemus v -71.Uskon silti, että elämä sallii toisille toisenlaiset vaikeudet kuin toisille.Jälkeenpäin sanoen, en ole mistään muusta niin paljon "hyötynyt" ihmissuhteissa kuin paniikkikokemuksista (jälkikäteen, ei todellakaan silloin kun olin alkutaipaleella). Kuten sanottu, tällä hetekllä johdan keskisuuren yrityksen henkilöstöhallintoa.
No sittenhän meitä on muitakin......
Itseäni myös "kehutaan" lahjakkaaksi....eli sieltä
se löytyy... meinaan voima ja taito ko. vaivan selättämiseen.... myös johtotehtävissä
Kirjoitan kohta oman selvitytymistarinani tuonne oman otsikon alle. Mun helvetin alkamisesta on nyt tasan vuosi. Siinä ajassa olen päässyt niin paljon eteenpäin, että olen jo kiitollinen sairaudesta. Mulla on alkanut sen jälkeen uusi elämä.
En tietenkään väitä, että kaikilla olisi kyse tästä, mutta se todella on miettimisen arvoinen juttu. Kyse on kuitenkin psyykkisestä sairaudesta. Se johtuu päästä, vaikka sen oireina ovatkin hirvittävät fyysiset vaivat (henkisten ohella).
Mulla on todettu ahdistuneisuushäiriö, johon liittyvät myös paniikkikohtaukset. Ne laukesivat elämäntilanteessa, jossa elin elämääni psyykkisesti kestämättömällä tavalla. Oli sisältä huono olla ja tein sen itselleni tahallani - en vain tiennyt silloin, mihin se voisi johtaa.
Kyseessä voi siis olla oman minuuden hätähuuto. Jos pää ei ota vastaan informaatiota, etkä suostu ymmärtämään tilannettasi, keho astuu mukaan. Kaikki muuttuu hallitsemattomaksi. Painajaiseksi. Ja tähän liittyy se, ettet tiedä mistä se johtuu. Se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta ei se tule!! Sille on syy!! Ja sinun tehtäväsi on selvittää, mistä se johtuu!
Kuulostaa varmaan tyhmältä. Sulla on niin huono olo, ettei sua kiinnosta oman pään sisälle meneminen. Eikä se vielä olekaan mahdollista. Ensin tarvitset oikeat lääkkeet. Jos olet siis jo ajautunut tilanteeseen, jossa sulla on koko ajan huono olo?
Ensin pitää saada tilaa ajatuksille ja elimistö rauhottumaan. Se voi viedä aikaa, enkä usko että tässä vaiheessa mitkään kauniit sanat ja hallintakeinot auttavat noissa kohtauksissa. Kun pelkää kuolemaa tai hulluksi tulemista. Mutta usko, että kaikki helpottuu kun hyväksyt ja ymmärrät oman tilanteesi.
Sinä olet tällainen. Ja se varmaan kuulostaa kummalta. Jos olit ennen iloinen, sosialinen jne. ja nyt pelokas ja ahdistunut. Mutta, nämä tunteet tulevat sinusta. Eivät ne ole mikään virus. Ne ovat suntyneet sinussa ja ne yrittävät sanoa sinulle jotakin.
Ota ne vakavasti. Älä yritä tukahduttaa niitä. Mieti mistä ne johtuu. Pyydä apua. Kaikki on paremmin vielä, usko pois. Mutta sinun on tehtävä sen eteen töitä.
Puhun omasta kokemuksesta. Vuoden kuluessa olen selvinnyt pois siitä helvetistä, jossa kuvittelin etten koskaan voi elää enää normaalia elämää, käydä koulua loppuun tai toteuttaa unelmiani.
Vielä olen lääkityksellä, sain diagnoosin ja kelan maksaman psykoterapian yksityiseltä. Se on silmiä avaavaa. Onpa kiva tutustua omaan itseensä, jonka olemassaolo ei ole aiemmin voinut vähempää kiinnostaa.
Olo on vieläkin kaamea. Sain nukuttua kuitenkin aika hyvin vaikkakin melko katkonaisesti. Illalla alkoi vielä oksettaa... Olen nyt saanut syötyä aamupalaksi yhden munakkaan, joka sekin meinasi tulla ulos saman tien.
Sain nyt selville että lääkäri oli määrännyt minulle 25mg rauhottavaa, mutta porukat oli vaihtaneet sen 5mg rauhottavaan... Jotenkin kaipaisin nyt vahvempia rauhottavia tilapäisesti koska olo on KAAMEA! Mietin ottaisinko useamman rauhoittavan kuin kolme päivässä...
Mikään ei tunnu auttavan tähän. ulkoilu auttaa sen ajan kun ulkoilen, mutta kotiin palatessa olo on melkein pahempi kuin lähtiessä. sinnittelen minuutti kerrallaan...
pelkään minulla olevan jokin vakava sairaus. :(
niin ja kahvia en aio enää juoda.. viimeksi olen kahvia juonut torstaina. teenkin jätin pois, molemmat ällöttävät jo ajatuksenakin.
hengitysoireesi pahenemaan nukkuessa. Tässä on sinun tilanteeseesi sopiva hoito-ohje. Tulosta tämä ja esitä se vanhemmillesi ja lääkärillesi. Voitte esittää kysymyksiä minulle osoitteessa [email protected] ja olen valmis neuvomaan puhelimitse teitä ja lääkäriäsi.
Jos ryhdyt vieroitukseen ja oireisiisi on kuulunut hengitysvaikeuksia,
tai oireesi ovat olleet ylipäänsä vaikea-asteisia, esitä lääkärillesi
näitä kirjoituksiani. On sitten hänen asiansa miten hän katsoo
parhaaksi soveltaa Hippokrateen valaa sinun suhteesi.
Älä ryhdy lopettamaan käyttöä yksin, sileiden lihasten spastisuus
pahenee lämmössä, lämpimässä vuoteessa nukkuessa tapahtuva
hengityslihasten kouristus voi viedä hengen, minulle oli käydä niin
monta kertaa.
Vieroitus voidaan hoitaa nopeimmin ja käsittääkseni turvallisimmin
ajamalla kudoksiin kerääntyneet toksiinit liikkeelle
valkosipuliliuoksella. Valkosipuli on tehokas, halvin ja mielestäni
turvallisin tapa tämän suorittamiseen.
Valkosipulin teho perustuu tutkimieni taustatietojen, päättelyni ja
kokemukseni mukaan allisiinin vaikutukseen. Allisiinia syntyy
hapettumistuotteena valkosipulia murskattaessa, aine tappaa myös
useimpia viruksia tehokkaasti,samoin bakteereita. Allisiini imeytyy
kudoksiin nopeasti molekyylirakenteen muuttumatta.
Liuos valmistetaan juuri ennen käyttöä siten, että murskataan
perusteellisesti puolikas valkosipulia, sekoitetaan se veteen ja
kulautetaan vatsaan. Jos sinulla on vatsahaava, tai jokinmuu este
suunkautta nauttimiselle, voidaan valmistaa liuosta jossa valkosipulia
on esim. 40gr ja vettä 2dl. Tätä liuosta sivellään koko vartalon
iholle, annetaan vaikuttaa pari minuuttia ja pestään pois. Käsittelyn
voi uusia 2-3 kertaa vuorokaudessa kunnes imusuonissa alkaa tuntua
painetta ja ne voidaan katetroida. Tällä menetelmällä vältetään
äkilliset rajut kofeiinipulssit, jotka voisivat muuten laukaista
psykoosin.
Spastisuuteen ja ahdistuneisuuteen on paras käyttää hitaan
puoliintumisajan omaavaa bentsodiatsepiinia, alpratsolaami on
kokemukseni mukaan tähän tarkoitukseen sopimaton. Käsittelyyn kuluva
aika ei kuitenkaan ole niin pitkä, että vaikeaa riippuvuutta pääsisi
muodostumaan.
Itse tosiaan tein tämän ilman mitään näitä varokeinoja, koska
koululääketieteessä tästä asiasta ei tiedetä, eikä kaikesta päätellen
halutakaan tietää.
Olen käyttänyt itseäni koekaniinina ja nyt annan teille hankkimani
tiedot ja käsitykseni mukaan toimivan ja turvallisen tavan hoitaa
myrkytys pois.
Kuka tahansa lääkäri on tervetullut kysymään neuvoani tällaisten
potilastapausten hoitamisen suhteen, en vaadi palkkiota tai muutakaan
tunnustusta, katson moraaliseksi velvollisuudekseni asettaa tietoni
jokaisen käytettäväksi.
En haluaisi kenenkään käyvän läpi samaa helvettiä mihin minun
elämästäni katosi lähes puolet vaikka kofeiinin vaarallisuudesta on
runsaasti raportteja ja tutkimustietoa. Minä löysin nuo tiedot
käyttäen
kansakoulusivistystä ja maalaisjärkeä ja ihmettelen syvästi miksi
korkeasti koulutetut lääkärit eivät ole löytäneet niitä ja kehittäneet
diagnostiikkametodejaan vastaamaan sitä. Eikö Hippokrateen vala
velvoita heitä siihen?
Elimistön puhdistuksen jälkeen voidaan bentsodiatsepiinilääkitystä
jatkaa, koska aivojen kemiallisen tasapainon normalisoituminen ottaa
oman aikansa, oireet poistuvat pänvastaisessa järjestyksessä
alkamiseen
nähden.
Paniikit hellittivät minulla pääosin 1-2 kk aikana, ahdistuneisuus ja
masennus 4-6 kk aikana, tämä on varmasti yksilöllistä, parasta on,
että
tunnet koko ajan paranevasi ja saavasi takaisin omaa
persoonallisuuttasi vähän kerrallaan.
Selkeitä psykoottisuudesta varoittavia merkkejä kuten
depersonalisaatiota, derealisaatiota, paranoiaa ja hallusinaatioita
esiintyi vielä 4kk kofeiinialtistuksen lopettamisen jälkeen kun
kudoksista irtautui yllättäen liian suuria annoksia toksiineja
takaisin
verenkiertoon.
Vai että haluat sinä katetroida imusuonet... ahdistuneiden ihmisten kiusaaminen tuollaisella potaskalla on sairasta!
Paniikkihäiriöistä kärsivän on varmasti järkevää jättää kofeiini, mutta tuollainen menee jo liian pitkälle.
aivan samaa mieltä. paniikissa on kestämistä tarpeeksi.
yritä sinnitellä päivä kerrallaan..tai jos se on liikaa, niin tunti kerrallaan...
(kofeiinijutut sopivat tosi kofeiinisteille, joihin sinä tuskin kuulut)
katetroida imunesteestä, ne voivat aiheuttaa psykoosin, tuskin psykoosikaan mitään lystiä paniikkihäiriöiselle. Itse havaitsin selkeitä psykkosiin viittaavia merkkejä vielä 5 kuukauden kuluttua kofeiinialtistuksen lopettamisesta kun kudoksista irtosi yllättäen suuret määrät kofeiinijäämiä verenkiertoon.
Jos et asiasta mitään tiedä etkä ymmärrä, mene opiskelemaan lääketiedettä, niin minäkin olen tehnyt viimeiset 9 vuotta ja paransin itse itseni kun lääketiede ei siihen kyennyt.
Tässä masennukseen, ahdistuneisuuteen ja panikkihäiriöön kehittämäni erotusdiagnoosi silloin kun tilaan liittyy fyysisiä oireita kuten lihaskipuja, puutumista ja muita tuntohäiriöitä ja hengitystä vaikeuttavaa paineentunnetta rintakehässä.
---------------------------------
Ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriön yhteydessä on syytä tehdä erotusdiagnoosi kun tilaan liittyy parestesiaa, sileiden lihasten spastisuuteen viittaavia hengitysvaikeuksia ja palpaatiossa
kipupisteitä luulihasten kiinnityskohdista. Palpaatiolöydöksiä voidaan etsiä etenkin sellaisista lihaksista joihin kohdistuu staattista
rasitusta. Parestesia, hengitysvaikeudet ja palpaatiolöydökset antavat aiheen tutkia laboratorionäytteistä metyyliksantiinit. Jos raajojen palpaatio tuottaa löydäksiä, otetaan raajan imunesteestä näyte ja myös siitä metyyliksantiinit.
Metyyliksantiinit laboratoriokokeissa antavat aiheen olettaa kysymyksessä olevan kroonistunut kofeiinimyrkytys, joka selittää myös psyykkiset oireet.
Tiedätkö kuinka hanakasti psyykkisesti järkkynyt ihminen voi takertua tällaiseen toisarvoiseen asiaan?! Käyttää kaiken energiansa siihen, niinkuin sinä nyt näytät tekevän!
Kyse on psyykkisestä sairaudesta, jonka paraneminen alkaa oman tilansa hyväksymisestä, oman ruumiin kuuntelemisesta ja oman mielen tutkailemisesta mieluiten ammattilaisen avulla.
Kyllä tiedän, miten kofeiini vaikuttaa kun elimistö on ylikierroksilla, olen sen kokenut itsekin, mutta sen jättäminen ei minua parantanut. Sen tekivät aivan muut asiat, jonka jälkeen palautuin myös kofeiinin elämääni turvallisessa mittasuhteessa.
Elämäsi on nyt painajaista. Älä kuitenkaan luovuta. Kuulostaa tosi kovalta toi 25mg annostus!! Minulla oli tuo samainen 5mg, jota käytin pari kk kun olo oli pahimmillaan.
Tiedän, että olo tuntuu siltä, että ei voi olla kyseessä kuin vakava sairaus. Itse en meinannut jaksaa enää edes kävellä, lämpöäkin nousi ja mittasin pulssiani koko ajan. Se on kuitenkin luulosairautta, jonka tietysti aiheuttaa tuo hirveä olo: Haluat löytää vastauksen keinolla millä hyvänsä.
Sinun pitäisi keskittyä nyt omaan henkiseen itseesi, ja yrittää ymmärtää sitä. Mutta tuossa olosuhteessa se on mahdotonta. Luulen, että sinulle varmaan aloitetaan jokin lääkitys, jos tilannetta ei saada muuten rauhoittumaan nopeasti. Koska nuo oireet ja tämänhetkinen olosi kuulostaa sen verran vakavalta, että ei ole inhimillistä antaa ihmisen sellaista kärsiä.
Nyt ensisijaisena on tietysti fyysisen olosi parantaminen, ennen sitä et pysty keskittymään sairautesi syihin. Mutta lupaa se, ettet oireiden hävittyä/helpotuttua unohda selvittää muita syitä! Lääkkeet kun eivät paranna sinua! Päästessäsi psykologille/Psykiatrille tee hyvin selväksi, että olet kiinnostunut, halukas ja kykenevä selvittämään sairastumisesi syitä, ettei sinua vaan jätettäisi yksin lääkkeidesi kanssa!
Jaksamisia! Onhan sinulla tarpeeksi tukea/vertaistukea?
Itse olen 25-vuotias nainen ja läpikäynyt tuon saman vuosi sitten. Nyt oireeton, miedolla lääkityksellä ja psykoterapiassa.
ylikierroksilla ja aiheuttaa paniikkihäiriön syntymisen niin hitaasti, ettei sitä tajua itse. Olen käynyt läpi tämän kaiken itse, tiedän mistä puhun osaan perustella kaiken ja todistaa väittämäni lääketieteellisillä tutkimuksilla.
kudoksissasi taitaa lillua sitä sun tätä, kun kirjoittelet nuorelle ihmiselle tuollaista soopaa kofeiinista. Olemme täällä auttamassa toisiamme emmekä ajamassa läpi omia pakkomielteitämme. Sitäpaitsi, depersonalisaatio- ja derealisaatiotuntemukset liittyvät olennaisesti myös paniikkiin ja ahdistukseen, eivät pelkästään psykooseihin. Pelkkä voimakas väsymys saa niitä aikaan myös. Voitko vaikka ryömiä sinne kahvipannuusi ja miettiä kirjoitteluasi. Printtaa niitä mieluummin ulos ja jaa naapureille.
itse olen joutunut 2 kertaa 1kk aikana sairaalaan paniikki kohtauksen aiheuttaman hyperventilaatiokohtauksen takia..
minua hoidetaan vaan lääkkeillä. harmittaa kamalasti ku en saa psykiatrista hoitoa koska tämähän tulee henkiseltä puolelta?
Nyt lepää vain, hyvä 17-vuotias. Älä jätä mitään kesken. Anna sen helvetin temmeltää itsessäsi oman aikansa. (Ellei Sinulle tule vaarallisia oireita). Ymmärtävätkö läheisesi, mikä kauheus Sinulla on meneillään? Voitko puhua heille tästä niin, että he käsittäisivät? Olen kokenut samanlaista. Tiedän kyllä, mitä se on. Pelko on niin kauhea, ettei tiedä miten päin olisi. Et ole yksin tässä tilanteessasi, meitä samaa kokevia on maapallo pullollaan.
ihana lukea että on muita jotka ovat samsaa tilanteessa. Mulla on ollu nyt kaks viikkoo ihan kauhee olo, en saa nukuttua ja vatsaa ja rintaa ahdistaa. Olen ollu töostä sairaslomalla. Olen tehnyt pienimuotoisen tutkimusmatkan oman pääni sisään ja ainakin osittain ymmärtänyt syyt miksi mulla on tämmönen olo. olen ollut liian itsekriittinen ja vaatinut itseltäni liikoja kaikessa mitä olen tehnyt, töissä,koulussa, harrastuksessa, aivan kaikessa. mulle on kelvannut vaan paras. lisäksi oon kärsinyt monta vuotta todella huonosta itsetunnosta. Eilen ajattelin saunan lauteilla kaikkia hyviä asoita itsestäni ja elämästäni. viime yönä sain unta jo puolikkaalla unilääkkellä kun aikasemmin ei oo edes kokonainen kunnolla auttanut. Mä aion parantua tästä, aion! nyt alan tekemään niin että jokapäivä kirjotan sellaseen laatikkoon yhden positiivisen asian minusta itsestäni. mä teen mitä vaan että löydän taas oman itseni ja saan tän valtavan ahdistuneisuuden tunteetn pois, en tahdo olla tällänen. mun on opittava hyväksyyn itteni tällasena kun oon. ja myös hyväksyttävä että ahdistus ja paniikkihäiriö on osa mua aina mutta mulla on myös valta hallita sitä. tsemppiä kaikille tän asian kanssa kamppaileville, samassa veneessä ollaan!
Kiitos kaikille näistä viesteistä, ne on auttanu mua tosi paljon. Itselläni pamahti tänään paniikkihäiriö lopulta niin pahasti päälle, että jouduin lähtemään töistä pois ja nyt ainaki pari päivää saikulla. Oon koko ajan ajatellu, että kunhan työni saan hoidettua, että tää ei saa vaikuttaa siihen.. Mutta jotenki nyt tänään vasta tuli monen viikon oireilun jälkeen semmoinen olo että "mä luovutan", mä olen sairas enkä voi enää yrittää itselleni tai muille vakuutella yhtään mitään muuta. Toipuminen alkaa siitä, hiljalleen.. Mulla on ihan konkreettisia asioita mitkä on tän laukassa, mutta taustalla paljon muitakin asioita oman itseni kanssa.
Olen selvinnyt tästä ennenkin ja tulen selviämään tälläkin kertaa, nyt täytyy vain antaa itselleen aikaa.