Olen niin poikki. Olen burn outin partaalla huonon työilmapiirin ja piikittelyn (kiusaamisen) vuoksi.
Läheisilleni en voi puhua, koska kaikki vähättelevät ongelmaani. "Otat liikaa itseesi", "Älä ole noin negatiivinen" jne. Kiva kuulla keskellä henkistä helvettiä, että olen yliherkkä vaan.
Tänään ajattelin jo, että jos jäisin auton alle, kuolisin pois ja pääsisin eroon tästä paskasta.
Eilen olin ulkona yhden kaverin kanssa, joka koko ajan kaivelee esiin negatiivisia ominaisuuksiani, arvostelee käytöstäni, repii haavat auki, piikitteli siitä, että näytän koko ajan ahdistuneelta. Oli aivan lyttyyn lyöty olo, pitäisikö teeskennellä iloista jos olet täysin maassa?
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Olen niin loppu, etten vaan jaksa.
Läheisilleni en voi puhua, koska kaikki vähättelevät ongelmaani. "Otat liikaa itseesi", "Älä ole noin negatiivinen" jne. Kiva kuulla keskellä henkistä helvettiä, että olen yliherkkä vaan.
Tänään ajattelin jo, että jos jäisin auton alle, kuolisin pois ja pääsisin eroon tästä paskasta.
Eilen olin ulkona yhden kaverin kanssa, joka koko ajan kaivelee esiin negatiivisia ominaisuuksiani, arvostelee käytöstäni, repii haavat auki, piikitteli siitä, että näytän koko ajan ahdistuneelta. Oli aivan lyttyyn lyöty olo, pitäisikö teeskennellä iloista jos olet täysin maassa?
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Olen niin loppu, etten vaan jaksa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
onhan tuohon nyt paljon helpompiakin
ja parempiakin ratkaisuja kuin kuolema..
Pääset eroon niistä ongelmistasi kun lopetat sen
työsi ja jätät sen kaverisi joka haukkuu sinua.
Kukaan itseään arvostava ihminen ei tuollaisia asioita sietäisi hetkeäkään.
Ehkä sinunkin olisi nyt jo aika alkaa arvostamaan itseäsi.
kuin olisit pikemminkin hyväksikäytön väline kuin ystävä näille kommentoijille.
Oletko ajatellut hakea sairaslomaa, että saisit ajatella tilannettasi rauhassa? Konkreettinen muutos saattaisi edesauttaa henkistä toipumistasi.
Poistuminen ahdistavasta tilanteesta ei ole heikkoutta vaan osoitus siitä, että kykenet tekemään päätöksiä.
Olen vielä melko nuori, mutta mulla on samanlaisia ongelmia. Oon myös burn outin vaaras, itseasias olen masentunut, testattu ja tutkittu. Minun ystäviäni vaivaa se ongelma, että he eivät kuuntele, ja väittävät, että liioittelen asioita, paha olo menee pois kyllä, kunhan yritän, ja eivät usko pahaa oloani. Monesti olen sen heille sanonut. En todella enää kestä elämääni muutenkaan, ja vielä pitäisi käsittää, että lähimmät, rakkaat kaverini eivät usko tai luota. Olen suorastaan loukkaantunut siitä, että he käskevät piristäytyä, vaikka en pysty siihen. He sanovat ; ''piristy nyt'', ''älä ole niin negatiivinen'', ''hymyile edes joskus'', ja se suorastaan loukkaa, etteivät he kuuntele ja anna olla niinkuin tunnen.
Samanmoisia kokemuksia siis.
Mullakin oli tossa pari vuotta sitten tosi paha tilanne töissä ja olin aivan tuusan nuuskana. Puhuin esimiehelleni, mutta se ei oikeastaan auttanut. Ahdistukseni vain paheni. Työpaikkalääkäri näki oloni ja otti sen onneksi vakavissaan. Mulla oli jo fyysisiä oireita (vatsahaava) jne. Sain lääkitystä sekä kävin työpsykologilla. Keskustelu auttoi. Mutta koska tilanne oli jo niin paha, vei sen ylipääseminen todella paljon aikaa. Vieläkin mua aina välillä kalvaa se asia eikä asiat ole enää niin kuin ennen.
Tällä hetkellä taasen kärsin jonkinaseteisesta masennuksesta ja alakuloisuudesta, miksi varmaan tällekin sivulle eksyin. Tuntuu vain, ettei ole juuri oikein ketää kenelle siitä puhuu. Se on ehkä väsyttävä aihe eikä kukaan jaksa innostua toisen masennuksesta eikä sitä itse haluaisi muiden niskaan kaataakaan. Mieheni on sitä mieltä, että olen varmaan jollain asteella sairas ja geeneistäkin tätä löytyy. Lisäksi ahdistaa esiin tullut nyt jo suht useasti toistuva migreeni.
No joo, mutta sinuna en ruokkisi pahaa oloa ystävillä jotka näemmä eivät niitä ole. Unohda tuollaiset kaverit. Missä on empatia? Ehkä kyseessä on kaveri jolla omatkaan asiat eivät ole ihan kohdallaan eikä sitä elämän kokemustakaan ole kauheasti kertynyt.