Haluan kertoa tarinan eräästä ystävästäni joka on pulassa, sekä kysyä neuvoja siihen miten kannattaa toimia lähes toivottomassa tapauksessa. Tämä tieto jonka kerron teille nyt pohjautuu siihen tietoon mitä hän on minulle kertonut itsestään ja tunnoistaan.
Tunnen 17-vuotiaan nuorukaisen jonka mieli on niin kulunut ja valoton että voimia ei ole mihinkään.
Hän on katkaissut suhteensa ystäviinsä, myös minuun mutta olen onnistunut pitämään ne elossa ja siksi olemme nyt jonkinlaisessa yhteydenpidossa vielä. Siis olen ulottuvilla jos hän niin haluaa. Koulua hän käy, yrittää parhaimpansa mukaan päästä läpi siinä, kuitenkin hänen itsetuntonsa on niin matalalla että heti jos jotain vaikeaa tulee eteen koulussa niin hän lähes luovuttaa ja masentuu entisestään.
Asuu kotona eikä haluaisi muuttaa pois vaikka mieli välillä tekisikin. Ei jaksa käydä armeijan sillä voimia ei yksinkertaisesti ole, on ainakin kertonut minulle että haluaisi säästää sen tulevaisuuteen jos joskus vielä koittaa paremmat ajat. Kuitenkin suvulta kohdistuu sellaiset paineet käydä armeijan läpi että ai että voi vain kuvitella millaiset paineet siitäkin hänelle koittuu. Minun oma arvaukseni on että olisi parasta että hän pysyy poissa tollaisista asioista. Hänen mielenterveys ei kestä sitä.
Asiasta toiseen, hän on kiltti ja rauhallinen, ehkä vähän herkkäkin, empaattinen ja sympaattinen. Peruskouluaikoinna kun tutustuimme hänet tunnettiin rauhallisena ja kivana kaverina joka oli aina iloinen. Nyt asiat ovat muuttuneet, nykyään hänen huumorinsa ei ole normaalia, tai jotenkin poikkeavaa valtaväestön huumorista. Nykään hän on aggressiivinen tai aika äkkipikainen, jos joku kadulla sanoo jotain hänelle tai hänestä mistä hän ei tykkää niin hän voi käydä kimppuun, minuun tietooni ei ole tullut että hän niin olisi tehnyt ainakaan toistaiseksi, mutta olen huolissani että tämä pelko toteutuu.
Olen miettinyt monta tuntia ja päivää mitä tähän auttaisi, uskon että uusia ihmissuhteita niin ongelma voisi ratkoa. Epäilen silti että tällä henkilöllä on Aspergerin syndrooma jonka takia hän mahdollisesti ei halua aloittaa uusia ihmissuhteita - tämä on ehkä se ongelman ydin joka estää hänet kuntoutumasta.
Luettuanne tämän voitte miettiä että mitä voin tehdä ja mikä on ongelma? Mitä jos hänen mielenterveys pettää lopullisesti jossain vaiheessa? En silti usko että hän voisi tehdä mitään pahaa toisille - vaan itselleen.
Kun kuitenkin katsoo hänen elämää näin läheltä niin voi hyvin tuntea omassakin selkärangassaan miten paljon paineita häneen kohdistuu niin taloudellisesti, sosiaalisesti jne.
Tunnen 17-vuotiaan nuorukaisen jonka mieli on niin kulunut ja valoton että voimia ei ole mihinkään.
Hän on katkaissut suhteensa ystäviinsä, myös minuun mutta olen onnistunut pitämään ne elossa ja siksi olemme nyt jonkinlaisessa yhteydenpidossa vielä. Siis olen ulottuvilla jos hän niin haluaa. Koulua hän käy, yrittää parhaimpansa mukaan päästä läpi siinä, kuitenkin hänen itsetuntonsa on niin matalalla että heti jos jotain vaikeaa tulee eteen koulussa niin hän lähes luovuttaa ja masentuu entisestään.
Asuu kotona eikä haluaisi muuttaa pois vaikka mieli välillä tekisikin. Ei jaksa käydä armeijan sillä voimia ei yksinkertaisesti ole, on ainakin kertonut minulle että haluaisi säästää sen tulevaisuuteen jos joskus vielä koittaa paremmat ajat. Kuitenkin suvulta kohdistuu sellaiset paineet käydä armeijan läpi että ai että voi vain kuvitella millaiset paineet siitäkin hänelle koittuu. Minun oma arvaukseni on että olisi parasta että hän pysyy poissa tollaisista asioista. Hänen mielenterveys ei kestä sitä.
Asiasta toiseen, hän on kiltti ja rauhallinen, ehkä vähän herkkäkin, empaattinen ja sympaattinen. Peruskouluaikoinna kun tutustuimme hänet tunnettiin rauhallisena ja kivana kaverina joka oli aina iloinen. Nyt asiat ovat muuttuneet, nykyään hänen huumorinsa ei ole normaalia, tai jotenkin poikkeavaa valtaväestön huumorista. Nykään hän on aggressiivinen tai aika äkkipikainen, jos joku kadulla sanoo jotain hänelle tai hänestä mistä hän ei tykkää niin hän voi käydä kimppuun, minuun tietooni ei ole tullut että hän niin olisi tehnyt ainakaan toistaiseksi, mutta olen huolissani että tämä pelko toteutuu.
Olen miettinyt monta tuntia ja päivää mitä tähän auttaisi, uskon että uusia ihmissuhteita niin ongelma voisi ratkoa. Epäilen silti että tällä henkilöllä on Aspergerin syndrooma jonka takia hän mahdollisesti ei halua aloittaa uusia ihmissuhteita - tämä on ehkä se ongelman ydin joka estää hänet kuntoutumasta.
Luettuanne tämän voitte miettiä että mitä voin tehdä ja mikä on ongelma? Mitä jos hänen mielenterveys pettää lopullisesti jossain vaiheessa? En silti usko että hän voisi tehdä mitään pahaa toisille - vaan itselleen.
Kun kuitenkin katsoo hänen elämää näin läheltä niin voi hyvin tuntea omassakin selkärangassaan miten paljon paineita häneen kohdistuu niin taloudellisesti, sosiaalisesti jne.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja äkkiä toimitettava
ovat todistaneet että sinne ei tässä pahoinvointivaltiossa pääse helpolla.
Paras apu on se, että olet hänen seurassaan mahdollisimman paljon oma itsesi. Voit ehkä opettaa kaverin kalastamaan mutta ei se ole kovin hauskaa tai toimivaa, jos kalastaa koko ajan toisenkin puolesta. Ole siis mahdollisimman paljon oma itsesi. Loista. Rakasta. Se tarttuu.
hänen kanssaan asoista, itse ongelmasta ja yritä saada häneen positiivisuutta.
olla hänen peilinsä?
hänellä olevan Aspergerin syndrooman?
Useammasta seikasta. Esimerkiksi juuri näissä ihmissuhdeasioissa. Lapsena oli ihan aktiivinen, nyt viime aikoina ihmissuhteet eivät kiinnosta tippaakaan. Se on yksi AS:än määritelmä. Lisäksi monet muut seikat ovat saaneet minut epäilemään että hänellä on sitä, ainakin osittain.
lapsuusiästä asti. Jos nuoruudessa vetäytyy ihmissuhteista vaikka on aiemmin ollut aktiivinen niin luultavasti/yleensä ei ole AS:sta kyse. Sen sijaan vaikkapa skitsofreniaan liittyy vetäytyminen ihmiskontakteista (ns.taantumisjakso, vaikkakin Asperger-nuorillekin voi tulla taantumisjakso). Lisää infoa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Autismi#Autismin.2C_skitsofrenian_ja_persoonallisuush.C3.A4iri.C3.B6n_eroja
lost inside!!