Vaalimaan liikekeskushanke etenee
Pitkään odotettu liikekeskushanke Vaalimaalla on vihdoin toteutumassa. Tuomas Lindfors rakennusyhtiö SRV:sta kertoo, että rakennustyöt on tarkoitus aloittaa helmikuussa 2009.
"Länsikeskus"-työnimeä kantava liikekeskus rakennetaan Rajahovin viereen. Avajaisia on tarkoitus juhlia huhtikuun alussa vuonna 2010.
Keväällä tehdyn kaavamuutoksen myötä liikekeskuksen suunniteltu koko on kasvanut 15 500 neliömetriin. Liiketiloihin on tulossa suomalaisia ja kansainvälisiä ketjuja. Kolmasosa yrityksistä on vaatealan liikkeitä.
Liikekeskushanke tarvitsee toteutuakseen vielä aloituspäätöksen. Lindfors uskoo, että päätös saadaan ennen vuoden vaihdetta

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kotka päättää koulujen sulkemisesta keväällä
Kotka aikoo siirtää päätökset koulujen ja päiväkotien tulevaisuudesta ensi kevääseen.
Kaupunki perustaa ohjausryhmän tekemään selvitystä päiväkoti- ja kouluverkosta. Ohjausryhmään tulee sivistyspuolen johtavia virkamiehiä ja poliitikkoja. Ryhmän tavoite on selvittää koulujen ja tarhojen nykytila ja valmistella tulevaisuutta.
Ohjenuorana työhön on säästäminen käyttömenoista ja investoinneista. Työssä käytettäisiin myös konsultteja ja asiantuntijoita.
Kotkan kaupunginhallitus ottaa asiaan kantaa maanantaina.
Hyvä kun sait tosta ufosta pointin!
joten kannattaa mennä kotkasta vaalimaalle ostaan tavaroita ja vaatteita..halvalla saa,jumalniemi jää toiseksi..ha