Tämä palsta on näköjään linkitetty myös tuonne ruoka-osioon. Yritän siis nyhtää teiltä vähän resptejä.
Mulla on aika kivasti suppista tallessa, ämpärillinen kuivattuna. Nyt niistä pitäisi jotain kokata? Sieniruoissahan on aika simppeli perusohje: paistetaan sipulin kera, lisätää suolaa ja pippuria, kermaa päälle. Useimmat sieniruoat perustuvat tuohon. Onkos kellään luovempia ratkaisuja sieniruokiin?
Taitaa olla aika perussettiä, mutta laitan tähän alkuun oman suosikkireseptini:
SUPPILOVAHVEROPASTA
Suppiksia - sopivasti
Sipulia - saman verran
Pekonia - paketti tai kaksi
Persiljaa - niin paljon kuin vaan uskaltaa laittaa. Kun alkaa hirvittää, lisätään toinen mokoma.
Kanalientä desi tai kaksi, suhteessa edellisiin.
Kermaa - kanaliemen verran. Kerman voi vaihtaa Creme fraiceen. Voi olla makusampi.
Suolaa ja valkopippuria.
Sienet, pekoni ja sipuli kypsennetään pilkottuna öljyssä. Kaikki samaan aikaan pannulle, se on selkeää. Kun pekoni on lähellä kypsymistä, lisätään persiljasilppu. Kärisköön sekin hetken öljyssä.
Kun pekoni näyttää kypsältä, kaadetaan kanaliemi sekaan. Samalla voi heitellä pannuun suolat ja pippurit.
Keitellään hetki, lisätään kerma ja keitellään pikkasen lisää.
Jos kastike on silmääsi laihaa, suurusta pikkuisen.
Siinä se. Melko voimakkaan makuinen kastike, joka ei maistu juuri "sieneltä". Parmesaania vielä pastan päälle, niin on mielestäni aikamoinen herkku.
Soppaa suppiksista, entäs muuta?
12
3002
Vastaukset 12
- Pirkko
Kiitos reseptistä, kuulostaa hyvältä! Kokeilin eilen alla olevaa reseptiä, paistos oli maukasta hyvää ja sopi kalan kanssa.
http://www.mtv3.fi/koti/makuja/reseptit_2008.shtml?726326- -ukko-
Kala ja suppikset on mulle vieras yhdistelmä. Varmasti menee kokeiluun.
- * Uroskokki
Tosiaan tässä pari reseptiä miten voi supiloilla herkutella:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/38018/ Broileri Suppilovahvero vuoka
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/37764/Valko-Kastike- -ukko-
Vähän piti surffata, että sai reseptin kasaan, mutta onnistuihan se.
Mukava saada suppisohjeita erilaislle lihoillekin. Itse en oo käyttänyt kuin punaisen lihan kanssa.
- * Uroskokki
Tässä vielä hyvä vinkki mitä tehdä kuiville suppiloille :
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/83009/Kuivatuista Suppilovahveroista Maustetta- oikeauroskokki
suppisjauhetta ja korppu- tai vehnä-tai ruisjauhojen sekaan n.puolet ja puolet tietty mausteet.Leivitellä voi kaloja ja lihoja.Paistetaessa hivenen normaalia enemmän rasvaa(voita)ett suppisjauhe "turpoaa",tai sitten hauduttelee kermassa,etenkin lihaa ja vähärasvaista kalaa.
- -ukko-
on mullekin tuttu konsti, paljon käytetty.
Mulla ei kylläkään ole ollut tuota kostumisongelmaa: kuivatut suppikset on olleet rutikuivia vielä vuosienkin kuluttua ja jauhan ne vasta kun käytän.
Olen kyllä kuullut, että tuollaista kostumista tapahtuisi, mutta itse en oo huomannut. - -ukko-
oikeauroskokki kirjoitti:
suppisjauhetta ja korppu- tai vehnä-tai ruisjauhojen sekaan n.puolet ja puolet tietty mausteet.Leivitellä voi kaloja ja lihoja.Paistetaessa hivenen normaalia enemmän rasvaa(voita)ett suppisjauhe "turpoaa",tai sitten hauduttelee kermassa,etenkin lihaa ja vähärasvaista kalaa.
Toi leivitysidea on mulle uusi. Tuon olisi voinut itsekin älytä - vaan kun ei älynnyt...
- hyvin
Moneen ruokaan hyvin, esim. risottoon, sienet erillään paistettuna sekaan kun risotto muuten lähes valmis, l. riisit sopivan kypsiä. Tuossa on yksi ohje http://ruokala.iltasanomat.fi/Public/Ruokalatv?func=show_rec&id=32 , joskin maustaminen aina oman mielen mukaan, perusrisotto (riisi, sipuli, kasvis- tai kanaliemi) muutenkin hyvä pohja variointiin, helppo vaikka tehdä samasta alusta eri risotot, jos vaikka allergioita tai erilaisia mieltymyksiä.
Muita äkkiseltään mieleen tulevia on sienilasagne, l. jauhelihakastikkeen sijaan sienikastike, sekä sienimunakas. - sienet nam ja maku
Jos sienet ei maistu, ohjeessa tai tekijässä on jotain vikaa !!!
- -ukko-
Kokeilit siis ohjettani, etkä pitänyt? Ei kaikesta voi pitää, makuja on monenlaisia, kokeilemalla se selviää.
- sannuka
Marinadiin.
Mulle tuli niin paljon suppiksista että kuivatin vihelsi jo viimeisiään ja rasiat loppui kesken.
Onneksi löytyi lasipurkkeja.
Keittelin marinadin etikasta, vedestä, sokerista,
suolasta, hunajasta, viherpippureista ja inkivääristä.
Sienet sekaan kokonaisina, saavat kiehahtaa
kymmenkunta minuuttia ja siten purkkiin.
Kylmään viikoksi.
Ruisleivän päällä ja liharuuaan lisäkkenä maan
mainio herkku, sukulaiset vei ne käsistä mutta
onneksi tuli eilen vielä satsi, tänään räntäsadepäivänä joutaakin sitten niitä kiehuttelemaan :o)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410