Olin kovin, kovin masentunut. Monen mutkan kautta päädyin psykologille ja sittemmin psykiatrille. Sain lääkityksen, kävin terapiassa, kaikki alkoi olla paremmin. Mutta niin hirveän raskasta on kaikki "parantuminen" ja koko sairaus ollut, että pelkäsin tosissani, että mitä jos se uusii...
Lopetin lääkkeitten käytön kun tilanne oli jo ihan hirväesti parempi, melkeinpä kaikki asiat kunnossa ja elämä tuntu sellaselta normaalilta. Mieliala korkealla lähes jatkuvasti ja jaksoi todella hyvin.
Vähän reilu kuukausi sitä hyvää oloa kesti. Sit alko taas pikkuhiljaa alamäki olla vastassa ja tässä sitä nyt taas mennään - ja lujaa.
Enää en jaksa tehdä asialle mitään, tiedän miten raskasta on yrittää. Poikaystävä pakottaa oman terveytensä tähden hakemaan apua, mutta kun mua ei vois vähempää kiinnostaa.
Käyn kyllä yhä psykolla, mutta en mä osaa enää sille kertoo et tuntuu pahalta. Kun on niin kiva teeskennellä ja jutella mukavia!!!
Onko kellään ollut koskaan sama tilanne??
Lopetin lääkkeitten käytön kun tilanne oli jo ihan hirväesti parempi, melkeinpä kaikki asiat kunnossa ja elämä tuntu sellaselta normaalilta. Mieliala korkealla lähes jatkuvasti ja jaksoi todella hyvin.
Vähän reilu kuukausi sitä hyvää oloa kesti. Sit alko taas pikkuhiljaa alamäki olla vastassa ja tässä sitä nyt taas mennään - ja lujaa.
Enää en jaksa tehdä asialle mitään, tiedän miten raskasta on yrittää. Poikaystävä pakottaa oman terveytensä tähden hakemaan apua, mutta kun mua ei vois vähempää kiinnostaa.
Käyn kyllä yhä psykolla, mutta en mä osaa enää sille kertoo et tuntuu pahalta. Kun on niin kiva teeskennellä ja jutella mukavia!!!
Onko kellään ollut koskaan sama tilanne??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kokenut aivan saman ja uskon , että samanlaisia kokemuksia on tuhansia.
Asia on vaan niin , ettei asiasta uskalleta kertoa jos vaikka ollaan työelämässä mukana ja pelätään leimaantumista..... mielestäni asiaan ei auta muu kuin olla riittävän itsekäs ja antaa piu"paut , joidenkin "oman terveyden menettämisen pelkäävien" henkilöiden olla omassa oloissaan.
Kysymyshän on sinusta !!!! ajattele sitä.
Jos lääkkeistä on , tai oli apua niin uudelleen purkille vaan jos se apu sieltä löytyy.. saattaa olla , että se todellinen apu on ainoastaan siellä eikä missään muualla.
Jos pään sisällä oleva kemia ei kohtaa ympärillään olevaa maailmaa omakseen on vaihto ehdot todella vähissä.
Joko vaihtaa ympäristöä ja hakee uutta ajattelemisen aihetta niin se saattaisi auttaa.
Omalta kohdaltani voin vain sanoa , että olen kokeillut kaiken mitä vain maailma tarjoaa ja olen tullut siihen tulokseen, että aika itsensä kanssa on kaikkein vähiten rasittavaa.
psyyke nappeja täytyy olla tukena minun tapauksessani aina...... luultavasti loppu elämäni joudun niitä nielemään.
Olen ajatellut asiaa monet kerrat ja en näe mitään syytä olla syömättä niitä.. koska ne yksinkertaisesti estävät reagoimasta siihen kaikkeen törkyyn mitä maailma meille tyrkyttää...
yritä jaksaa... huomenna tänään on jo eilen.
On ollut, ikävä kyllä samanlaisia kokemuksia.
Olin niin kyllästynyt koko ajatukseen nimeltä elämä ja kaikki tuntui turhalta. Kuitenkin lääkkeiden, oman äidin apu, psykologit ja erilaiset kuntoutukset toivat minut taas "takaisin". Lopetin terapiassa käynnin melko vähään. En käynyt enää kuin ns.tarkastuksissa.
Kai lopetin lääkkeiden syönnin liian nopeasti. Vaikka olo saattaakin tuntua hyvälle, ja tuntuu, että taas jaksaa olla ja touhuta, niin lääkkeitä ei kannata heti heittää sivuun. Vaan jatkaa vielä hyvän aikaa vaikka masennus tuntuisikin pikkuhiljaa väistyvän.
Nyt lupaa, että menet hakemaan uudestaan apua! Kun on kerran tuntunut hyvälle, se tunne tulee taistelemalla myös uudestaan. Ota lääkkeet käyttöösi, koska niitä minun mielestäni kannattaa syödä jos ne auttaa jaksamaan ja parantaa elämänlaatua, niinkuin eräs ystäväni sanoi.
Jaksamisia!
Jos masennus on työperäistä, asiat ovat ainakin minun mielestäni muuttuneet vielläkin huonompaan suuntaan.
Mukaan astelevat kaiken karvaiset lakimiehet lakikirjat käsissään ja kysymyksiä riittää, onko näyttöä ja onko sitä ja tätä.
Eikö se riitä tiedoksi , ettei jaksa ,eikä kykene tekemään työtään kun hädin tuskin jaksaa elää..
Asiat saavat mielestäni vaarallisen sivujuonteen jos vakavan masenus diagnoosin saanutta aijotaan kuulla tai pahimmassa tapauksessa kuulustella ja vaatia täydellisiä selontekoja tapahtuneista asioista , jotka ovat tapahtuneet jossain menneisyydessä.
Vaikka olen ja kehoitan kaikkia joilla on samalaisia oireita tai on samanlaisessa tilanteessa pitämään asioista jonkin näköistä päiväkirjaa tai muistilistaa asioista... saattaa tuntua vaikealta aloitaa niinkuin minullakin mutta se auttaa ehkä antamaan vastauksia silloin kuin kun kysymysten aika on.
En jaksanut viimeksi puhua kun olin lääkärissä vaan kirjoitin hänelle kirjeen kaikesta siitä miltä tuntuu ja siitä etten kerta kaikkiaan jaksa kovinkaan pitkää aikaa enää... tunne on niin voimakas ja mukaansa vievä, ettei sitä voi vastustaa...on kuitenkin yritettävä viime metreille asti. Lääkkeet pitävät pinnalla ei mikään muu.
olen ollut melkein koko ikåni huono voitinen
lieneekö lapsuudesta johtuva asia
Ei ole helppoa nousta,ylös.
Yritin kerran samaa että lopettaisin lääkeitten syönnin siitä ei ollut kuin haittaa ,Olin niin masentunut tuntui kun en jaksaisi elää nyt en enää uskalla jättää väliin toren näköisesti joudun käyttämään lääkeitä koko ikäni Toivon sulle kaikkia hyvää elon tiellä vaikka se ei ole helppoa