Jos etsitte jonkin vertauskuvallisen kohteen luonnosta kuvaamaan tunteitanne, niin se konkretisoisi mielenne tilaa.
Olisi helpompi saada ajatuksellinen ote mieleenne.
Vaihtoehtoisesti; kuinka tavarat asettuvat kotiinne?
Ihmisellä on pyrkimys konkretisoida omat tunteensa siihen tilaan, jossa hän aikaansa viettää.
---
Talosi / asuntosi symboloi ajatustilaasi.
Tunteiden määrä on vakio. Järjen määrä on vakio.
Ne on saatettava järjestykseen huoneittain.
Onko jossain ovi, jota ei ole koskaan avattu?
Onko jossain huone, jota ei ole koskaan tuuletettu?
Avasit ikkunan järjen tuulahdukseen.
Ajatustilan vakauttaminen edellyttää vapaata liikkumista koko asunnon alueella.
Tila täyttyy nopeasti itseen kohdistuvista käskyistä, hallitsemattomista vaatimuksista.
Käskyt voidaan sulkea kaappeihin. Järjestää hyllyille. Ottaa esille tarvittaessa yksi kerrallaan.
Näin huonetilaa vapautuu vapaaseen assosiaatioon.
Tunteiden ja järjen liikkumatilaa symboloi ilma; sen kerroksellisuus. Myös vesi jossain määrin. Sukella hallitusti.
Hengittäminen on erilaista eri kerroksissa.
Korkealla ajatukset vapautuvat, näet kauaskantoisemmin, tiedät mihin suunnata.
- Elämä ei ole ikuista suolla rämpimistä.
Säät vaihtelevat, maisema muuttuu. Silti se pysyy samana.
Aistit antavat uutta tietoa, joka sulautuu mielesi kokonaisuuteen.
Mielesi ei katoa avaruuteen, koska sillä on sielusi perusta.
Olisi helpompi saada ajatuksellinen ote mieleenne.
Vaihtoehtoisesti; kuinka tavarat asettuvat kotiinne?
Ihmisellä on pyrkimys konkretisoida omat tunteensa siihen tilaan, jossa hän aikaansa viettää.
---
Talosi / asuntosi symboloi ajatustilaasi.
Tunteiden määrä on vakio. Järjen määrä on vakio.
Ne on saatettava järjestykseen huoneittain.
Onko jossain ovi, jota ei ole koskaan avattu?
Onko jossain huone, jota ei ole koskaan tuuletettu?
Avasit ikkunan järjen tuulahdukseen.
Ajatustilan vakauttaminen edellyttää vapaata liikkumista koko asunnon alueella.
Tila täyttyy nopeasti itseen kohdistuvista käskyistä, hallitsemattomista vaatimuksista.
Käskyt voidaan sulkea kaappeihin. Järjestää hyllyille. Ottaa esille tarvittaessa yksi kerrallaan.
Näin huonetilaa vapautuu vapaaseen assosiaatioon.
Tunteiden ja järjen liikkumatilaa symboloi ilma; sen kerroksellisuus. Myös vesi jossain määrin. Sukella hallitusti.
Hengittäminen on erilaista eri kerroksissa.
Korkealla ajatukset vapautuvat, näet kauaskantoisemmin, tiedät mihin suunnata.
- Elämä ei ole ikuista suolla rämpimistä.
Säät vaihtelevat, maisema muuttuu. Silti se pysyy samana.
Aistit antavat uutta tietoa, joka sulautuu mielesi kokonaisuuteen.
Mielesi ei katoa avaruuteen, koska sillä on sielusi perusta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
-
"zen_" kirjoitti:
"... Tunteiden määrä on vakio..."
Miksi ne sitä olisivat? Eihän tuollaisessa väitteessä ole mitään tolkkua.
Kuvittelin saavani vastauksia masentuneilta...
-
"zen_" kirjoitti:
"Kuvittelin saavani vastauksia masentuneilta..."
Niin sinä saitkin, minultakin peräti kaksi kappaletta.
otetaan appelsiini kuvaamaan tunne-elämääsi, niin masennus on siemenet hedelmän sisällä. Voihan niillä siemenillä ajatuksissaan leikkiä, mutta se ei ole realistista.
-
"zen_" kirjoitti:
"Jos otetaan appelsiini kuvaamaan tunne-elämääsi, niin masennus on siemenet hedelmän sisällä. Voihan niillä siemenillä ajatuksissaan leikkiä, mutta se ei ole realistista."
Miksei olisi?
kuin miksi et osta appelsiinia.
-
Ei tuo ole mikään selitys.
Ostin tänään greippejä. Olisin voinut ostaa appelsiinejakin, mutta näyttivät mielestäni kuivahkoilta.
Oikein kirjoitat. En vain tiedä, mistä alkaisin.
Ensin hävisivät tunteet, myöhemmin järkikin suurelta osin. Tahtoisin, että kodissani olisi vain vähän tavaroita, mutta kun on paljon ihmisiä, on enemmän tavaroitakin. Minne katosivat ennen niin runsaat tunteeni jo hyvin kauan sitten? Minne hävisi järkeni? Nyt näen siitä kajastuksen lapsissamme, mutta minussa ei sitä enää ole jäljellä. Lapsissamme näen myös eristetyt tunteeni. Terapeuttini sanoi, että ne ovat minussa, mutta en huomaa niitä.
Koko ympäristöni on kuin täynnä vaatimuksia, jotka huutavat minua täyttämään ne, mutta kuljen vain ohitse. Sinä hetkenä, kun kuljen ohitse, huomaan ne, mutta seuraavassa hetkessä ne ovat kadonneet ja uudet ovat tulleet tilalle, ne, jotka sinä hetkenä havaitsen. On vain tämä hetki. Enää ei ole eilistä tai huomista, niitä en tajua enkä muista. On vain dissosiaation muovaama todellisuus.
järjestää itsellesi tyhjän tilan kodistasi?
Jos otetaan luonto avuksi, niin mikä tunnet olevasi?
Nukkuminen - miten se sujuu?
Miten tyhjä tilan pitää olla? Irtoan todellisuudesta, kun suljen silmäni, en tarvitse enempää. Luonnosta olen kuin saaliseläin, kuin jänis pensaassa. Nukun nykyään hyvin, ei nukahtamisvaikeuksia, ei yöheräilyä, ei valvomista. Mutta käytän Mirtatsapinia. Ilman sitä en voi/uskalla olla, koska kehitän helposti ylivireystilan, jolloin nukkuminen ei onnistu. En enää uskalla/tahdo joutua siihen sietämättömään ja tuhoisaan unettomuuteen, joka vei eniten järkeäni ja muistini. Lääkkeen avulla mielialani pysyy melko tasaisena. Lisäksi koetan tasata sitä hengitysharjoituksella, "myötätuntohegityksellä", mutta en osaa lainkaan kohdistaa itseeni myötätuntoa. Rauhallisen "pyöreän ja pehmeän" hengityksen olen oppinut. En silti ole virkeä, vaan väsynyt koko ajan. Nukahdan lähes aina, kun koetan tehdä harjoituksiani, olen kai väsynyt silloin.
Kuulun hypnoosivirtuooseihin, siis niihin jotka saavuttavat hypnoosilla muuntuneen tajunnantilan. Eräässä suorittamassani itsehypnoosikäsittelyssä loin mielestäni maiseman. Kyseessä oli seitsenkerroksinen helvetti, jonka alimpaan kerrokseen vaelsin Viikatemiehen seurassa. Itsetuntoni oli kahlittu tyrmään, ja nähdessäni ettei sitä voi pelastaa otin tikarin ja viilsin sen hengiltä. Pidän symboliikasta ja ajattelen visuaalisesti.
Menneisyyden raskas painolasti
mielen syvimmässä sopukassa
tiedostetun tuolla puolen.
Kuin vanki tyrmäänsä unohdettuna
saaden joskus ruokaa ja juomaa
valoa ei milloinkaan.
Sotkeutuneena omiin ajatuksiinsa
tuhansien vuosien takaisiin tapahtumiin
jotka esi-isiltä jäivät selvittämättä.
Siirsivät ne vain sukupolvelta toiselle
paholaisen perintönä.
Odottamattomana hetkenä
tiedostamattoman tunkeutuessa tajuntaan
valonsäteen osuessa pimeimpään
voi hetki olla kauhistuttava
kestääkö vanki sen
tuo tuhansien vuosien ikäinen.
Se repii kahleet rautaiset
satojen kilojen painoiset.
Se huutaa tuskissaan
silmät sokaistuneena valonsäteestä.
Se tappaako itsensä
se kykeneekö keräämään ajatuksensa.
Hitaasti, niin hitaasti
se nousee polvilleen
huutaen tuskaansa edelleen
tajuten ajan muuttuneen
hetkessä
tuhansia vuosia eteenpäin.
On koottava sirpaleet
mielen kasoiksi kertyneet.
Taisteltava tiensä takaisin
ihmisyyteen
luontoon levolliseen
voimalla ajatuksen.