Olemme suunnitelleet ensi kesäksi fillarireissua parin kaverin kanssa. Kohde vain on vielä hakusessa. Aikaa matkalle olisi viikon verran, ehkä muutaman päivän ylikin ja tarkoitus olisi selvitä suhteellisen halvalla... tai sanotaan näin että ei me pikkurahoja laskeskella, mutta minnekään lentomatkan päähän emme ole fillareiden kanssa lähdössä.
Tänävuonna olimme ahvenanmaalla, joka oli todella ihana paikka - ei ristin sielua juuri missään, mutta iltaisin pääsi kuitenkin saunaan ja uimaan. (yövyimme siis leirintäalueilla ja pienissä "mökkikylissä"). Ollaan vähän mietitty mm. pohjois-norjaa, mutta äkkiseltään netistä löytyy aika huonosti vinkkejä pyörilyyn sillä alueella.
Mahdollisuuksia on lähteä joko pelkästään fillareilla tai sitten laittaa pyörät auton perään ja pyöräillä vain päiväreissuja kevyiden kantamusten kanssa. Liikkeelle lähdetään luultavasti maastureilla, joihin emme saa tavaratelinettä, eli jos auto ei ole matkassa niin sitten pitäisi päästä mökkeihin yöpymään kun ei viitsisi selässä kantaa telttoja, makuualustoja ja makuupusseja.
Myös viroa (saarenmaa, yms) ollaan mietitty, mutta siitäkin on tietoa melko vähän.
Plussaa olisi ehdottomasti luontopolut, joihin pääsisi sitten painelemaan fillarinkin kanssa. Ja nimenomaan ei mikään hirveä turistirysäpaikka, vaan niin että saisi nauttia luonnosta rauhassa, ilman että joutuu ajamaan vilkkaan liikenteen tai satojen muiden pyöräilijöiden seassa...
PYÖRÄILEMÄÄN - mutta minne?! saaristo/norja/viro/tms???
eeva-elizabeth
0
1790
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3173092Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka642374- 1282080
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3512057Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671419
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2141408- 661357
- 711329
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811288