virkamiehen vastuu

faktat löytyy

laki on laki joka koskee myöskin virkahenkilöitä tästä on hyvä jatkaa.lähde/lainaus laki 24.fi.

Virkamies: Virkamiehen vastuu

Onko virkamies vastuussa virkatoimistaan?

Suomen lain mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta toimielimen päätöksestä, jota hän on tuon toimielimen jäsenenä kannattanut. Päätöksen esittelijä on myös vastuussa päätöksestä, ellei hän ole kirjannut tehtyyn päätökseen eriävää mielipidettään.

Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehenlainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen. Lisäksi on mahdollisuus vaatia julkisyhteisöltä tai virkamieheltä itseltään vahingonkorvausta. Pääsääntöisesti julkisyhteisö vastaa ns. isännänvastuun perusteella virkamiehensä tai muun työntekijänsä aiheuttamasta virheestä tai laiminlyönnistä. Virkamies saattaa kuitenkin joutua myös itse korvausvastuuseen, mikäli hänen katsotaan aiheuttaneen vahingon tahallisesti tai tuottamuksellisesti

3

357

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viranhaltijoita vastuuseen mistään asiasta vaikka olen sitä melkein 4 vuotta jo yrittänyt. Kukaan virkamies ei puutu asioihin vaikka olen virkarikokset todistanut selkein asiakirjoin. Edes poliisi ei niitä tutki, eikä ole kertaakaan kuullut todistajikseni nimeämiäni henkilöitä. Äläkä vaan sano, että tee kantelu poliisiylijohdolle. Tehty on, mutta asia ei korjaannu silläkään.

      • lähetä sinne

        kantelusi,perustelut tulevat tässä :lähde/lainaus finlex ajantasainen lainsäädäntö.

        1 luku
        Laillisuusvalvonta
        1 §
        Eduskunnan oikeusasiamiehen valvottavat

        Valvottavilla tarkoitetaan tässä laissa perustuslain 109 §:n 1 momentin mukaisesti tuomioistuimia ja muita viranomaisia sekä virkamiehiä, julkisyhteisön työntekijöitä ja muitakin julkista tehtävää hoitavia.

        «Oikeusasiamies» valvoo myös valtioneuvoston, valtioneuvoston jäsenten sekä tasavallan presidentin päätösten ja toimenpiteiden laillisuutta sen mukaan kuin perustuslain 112 ja 113 §:ssä säädetään. Mitä jäljempänä säädetään valvottavista, koskee soveltuvin osin myös valtioneuvostoa, valtioneuvoston jäseniä ja tasavallan presidenttiä.
        2 §
        Kantelu

        Oikeusasiamiehelle voi tämän laillisuusvalvontaan kuuluvassa asiassa kannella jokainen, joka katsoo valvottavan tehtäväänsä hoitaessaan menetelleen lainvastaisesti tai jättäneen täyttämättä velvollisuutensa.

        Kantelu tulee tehdä kirjallisesti. Siitä tulee ilmetä kantelijan nimi ja yhteystiedot sekä tarpeelliset tiedot kantelussa tarkoitetusta asiasta.
        3 §
        Kantelun tutkiminen

        «Oikeusasiamies» tutkii kantelun, jos sen kohteena oleva asia kuuluu hänen laillisuusvalvontaansa ja on aihetta epäillä, että valvottava on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä. Asiassa hankitaan oikeusasiamiehen tarpeelliseksi katsoma selvitys.

      • Sama Lagerbom
        lähetä sinne kirjoitti:

        Vaan eipä ole. Näitä juttuja ei vaan tutkita,eikä todisteita huomioida.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      369
      1433
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      64
      952
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      86
      893
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      66
      870
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      574
    Aihe