ja johdonmukaisuus kepun näkökulmasta katsottuna on koetteilla, kun kaupungissa kepu pitää itsestään selvänä, että moniarvoisuus ja ylimmän johdon erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset huomioon ottaen, apulaiskaupungin johtajan paikka kuuluu luonnostaan heille, mutta samoilla perusteilla Haukiputaalla kamreerin virka ei kepun mielestä ole demarien, vaikka se on em. perustein iät ajat kuulunut demareille. Kepun mielestä Puttaan kamreerin virkakin kuuluu heille eikä täällä tarvita mitään moniarvoisuutta eikä erilaisten yhteiskunnallisten näkemysten huomioon ottamista ylimmän johdon suhteen, koska he haluavat pitää tämänhetkisen sijaisten avulla aikaansaadun väliaikaisen värisuoransa.
Seudun virkavaalien
yhdenmukaisuus
7531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokematon vs kamreeri tuli hommiin kunnanhallituksesta, ja Vallivaaran kouluttamaksi suosikiksi. Nyt näyttää vähän siltä, että kuntaan ollaan saamassa puolen kunnan kamreeri, ja kunnanjohtajaakin ollaan vänkäämässä samaan muottiin.
Valtasuhteet tulevat olemaan 23-20. Sen verran on vaisu tuo vasemmiston kampanjointi ja julkaisevat vaalien alla mm. rantapohjan nettisivuilla varsin heikkon asioiden tuntemuksen paljastavia kirjoitelmia.
Menneisyyttä on tämä jäsenkirjapätevyys. Vieläkö on sellaisia ihmisiä, joiden mielestä jäsenkirja antaa pätevyyden vaativiin töihin?
Jos haluamme kunnan kehittyvän, niin pätevimmät valittakoon.
Ei ole kunnanvaltuusto päässyt päivittämään kunnankamreerin pätevyysvaatimuksia. Haukiputaan kunnankmareerilta ei edlelytetä ylemnpää korkerakoulututkintoa eikä johtamisosaamista. silti hän on kunnajohtajan sijainen.
Päteväksi tuleekin tosennäköisimmin olemalla keskustan sisäpiiriläinen!
kertailepa huviksesi montako vasuria ja demaria on viroissa ja toimissa jäänteenä siltä ajalta kun olitte vallankahvassa. Eihän muut saaneet kuin vahingossa töitä. Siis politisoidaanko kaikki virat sille ryhmittymälle jota viranhoitaja tällä hetkellä edustaa? Se kyllä vasemmistolle passaisi oikein hyvin. Kelpoisuusehtojen kanssa on katseltu läpi sormien, kunhan on oikeaa väriä tunnustettu.
Ja pitkään olikin, nimittäin Sihvonen. Silloin vasemmisto oli selvä enemmistö valtuustossa. Nyt näyttää siltä että virkoihin pitää aina olla kepun jäsenkirja tai ainakin pitää olla kepun kannattaja, jotta pääsee yleensäkään virkoihin.
kovasti syvällisiä ja kuntaa kehittäviä pohdintoja ihan virka-aikana kirjoittelee ja tuumailee?