Kyll se joskus ainaski mulle on, muttei kyll nyt. Kai sitä näin virtuaalisesti voi olla fixumpi ku mitä oikeesti on, mene ja tiedä. Tunteapa itsensä, huokaili äitikin joskus...
Siis terve! Siellä ehkä joku sanoo, että joopa joo, testasi vaan omaa sijaansa tässä yhteisössä - ja kun joku takaisin pyyteli, niin kilvan taas palstalle käppäili. Näin ei ole asia.
Olin tosi lapsellinen, kun nokkiini otin Tuoksuvatun aloituksesta. Ihan hävettää ja ihan oikeesti. Olin metsässä kuleksimassa lähes koko päivän, kai raitis ilma mieleni oikeille raiteilleen liikautti. Onhan nyt kumma, jos antaa jonkun miehenpuolen närän tasapainoaan notkauttaa, höh sentäs mun kans. Ja jos jotku tämmösen miehen puolesta porinan aloittavat, sou wat. Tarttis sitä Meikäläisen jo tällä iällä osata panna tietyt jutut omaan arvoonsa. Vaan ei, yhtä opintomatkaa koko elämä aina vaan.
Viime vuosituhannella Liisa Keltikangas-Järvinen nosti psykologisen keskustelun ytimeen sen, kuinka paljon temperamenttimme lopultakin käyttäytymisemme suuntaviivoja ohjaa (äsh ja yäk, mikä kömpelö lause...olkoot). Mää oon kyllä semmonen Kuuma-Kaisa, kuohahtelen ilman jarrutuksia, mutta toisaalta lepyn nopeasti, ihan oikeesti. Voi kun oppisi laskemaan kymmeneen.
Erehdyksen myöntäminen on parasta etiikkaa, määritteli Joku Wiisas joskus. Kai sit musta ainaski pikkuinen moraalinen selkäranka löytyy, niin ei tuo hömppäpuoleni niin isolta ja ainoalta piirteeltäni näytä. Nii että tavataan taas, siihen asti ku taas kuohahdan ! D)
Siis terve! Siellä ehkä joku sanoo, että joopa joo, testasi vaan omaa sijaansa tässä yhteisössä - ja kun joku takaisin pyyteli, niin kilvan taas palstalle käppäili. Näin ei ole asia.
Olin tosi lapsellinen, kun nokkiini otin Tuoksuvatun aloituksesta. Ihan hävettää ja ihan oikeesti. Olin metsässä kuleksimassa lähes koko päivän, kai raitis ilma mieleni oikeille raiteilleen liikautti. Onhan nyt kumma, jos antaa jonkun miehenpuolen närän tasapainoaan notkauttaa, höh sentäs mun kans. Ja jos jotku tämmösen miehen puolesta porinan aloittavat, sou wat. Tarttis sitä Meikäläisen jo tällä iällä osata panna tietyt jutut omaan arvoonsa. Vaan ei, yhtä opintomatkaa koko elämä aina vaan.
Viime vuosituhannella Liisa Keltikangas-Järvinen nosti psykologisen keskustelun ytimeen sen, kuinka paljon temperamenttimme lopultakin käyttäytymisemme suuntaviivoja ohjaa (äsh ja yäk, mikä kömpelö lause...olkoot). Mää oon kyllä semmonen Kuuma-Kaisa, kuohahtelen ilman jarrutuksia, mutta toisaalta lepyn nopeasti, ihan oikeesti. Voi kun oppisi laskemaan kymmeneen.
Erehdyksen myöntäminen on parasta etiikkaa, määritteli Joku Wiisas joskus. Kai sit musta ainaski pikkuinen moraalinen selkäranka löytyy, niin ei tuo hömppäpuoleni niin isolta ja ainoalta piirteeltäni näytä. Nii että tavataan taas, siihen asti ku taas kuohahdan ! D)
Vastaukset 17
Vanhimmat
nokkiinnumme aina välillä. Niin minäkin, ja lähes kaikki tuntemani ihmiset.
Sehän vain todistaa että meillä on tunteita.
Kamalampaa olisi, jos mikään ei koskettaisi. Jospa me tulemme uudelleen lapsiksi, tai olisiko sitten "itte minä" aina joskus voitolla, kun se aktiivivuosina piti pitää piilossa.
Ainakin asiakaspalvelussa piti niellä monesti, ja ajatella mitä sanoo, ettei sano mitä ajattelee.
Samoin muksujen kanssa, ettei vallan riidaksi yltynyt koko yhteiselo.
hyvä että mörönturkki on paikattu ;D
Kun kirjoitin Tuoksuvatun aloittamaan aiheeseen järkevyydestä, en ollut lukenut aloittamaasi juttua. Kävinpä sen sitten lukemassa, kun huomasin sinun "ottaneen nokkiisi". Joten jotkut muut hömpät olivat jääneet takaraivoon.
Sitäpaitsi juttuhan näkyi etenevän ja sinulla on kirjoittamisen taito.
Kirjoittaminen näkyy olevan sinulla sellaista ilotulitusta, jota saa lukea hymy suupielessä, vaikkei samat tv-ohjelmat kiinnostakaan.
sulla on. Mikäs täällä haisee?
Itsepäinen seisominen tehtyjen päätösten takana uudesta ja/tai kokemusperäisestä, toiseen suuntaan viitoittavasta tiedosta huolimatta, on pahimpia kehityksen esteitä niin politiikassa kuin myös talouselämässä.
Toki ainahan ratkaisut tehdään sen hetken tiedon perusteella.
Kun uutta tietoa kertyy niin silloin pitäisi olla valmiutta uusiin päätöksiin.
Mutta kun ei.
Ei pidä etsiä syyllisiä vaan uusia ratkaisuja.
Pidän itseäni varsin joustavana!
...peruutit uhkauksesi! Kirjoitat hauskasti ja ainakin minua kiinnostavista asioistakin.
Kyllä: seuraan tänä vuonna BB:tä. Enhän minä muuten voisi ensi vuonna sanoa, ettei sellaista ohjelmaa kannata katsoa, ihan kamalahan se on! Alussa ohjelma ärsytti ihan suunnattomasti, mutta pikkuhiljaa sitä tajusi, miten kauheaa olisi olla suljettuna yhteen rakennukseen ilman mitään viestejä, uutisia ulkomaailmasta. Aloin ymmärtää nuorten kummallisia reaktioita. Osallistujien valinta olisi voinut olla heterogeenisempi ainakin ikärakenteeltaan. Ehkä muutama ei-kiroilevakin olisi voinut olla mukana?
-Itse en tulisi toimeen ilman radiota... Vaikka voisihan olla mielenkiintoista seurata seniori-BB:tä!
Tämä on ihan tarpeeksi paljastavaa. Otetaan vielä käyttöön nettikamerat, niin kaikki on avointa.
on helppoa ollut myöntää virheet ja anteeksi pyytää,
aivan oikeesti, selittämättä uusilla selityksillä.
mitä siitä selittämisessä hyötyisi ?
kai virheiden myöntäminen on auttanut pitämään avioliiton koossa jo 58 vuotta eikä ole kuin yksi, noin 250 naapurista joiden kanssa on puhevälit poikki ja kumpikaan meistä ei "selän takana ole pahaa toisesta puhunut"
mutta ihan vaikuttaa, että sinulle on?
Et vaivaudu lukemaan kuin otsikon ja sitten vaan otsikkoon reagoit. Johan tuo kirjoittaja kertoi, kuinka asia hänen kohdallaan joskus on.
Hellitä veikkonen kiireitäsi.
selittelyn ja itsekehuskeluun yhdistetyn "erehtymisen myöntämisen".
Onko känkkäränkkä päivä?
Mistä muuten arvasit, että menin tänään lapsenvahdiksi?
Ei ollut tytöillä känkkäränkkäpäivä, samanlaisia iloisia kyselijöitä olivat kuten yleensäkin.
Mulla on huonoja päiviä, silloin ei mikään tunnu onnistuvan.
Silloin olen myös herkkä ottaman nokkiini asioista joihin en normaalisti kiinnitä juuri huomiota.
Ei ole vaikea myötää olleensa väärässä kun elämän varrella olen huomannut sellaista sattuvan usein.
Ei ole vaikeaa, varmaan olisi tosi vaikeaa, jos se olisi vaikeaa, kun täydellinen ei ole kenkään.
Toisaalta, saahan sitä toki omasta kannastaan pitää kiinni, jollei ole perusteita sen muuttamiselle. Totuus on harvoin kovin yksipuolinen, aina asioissa on monta puolta ja vain harvoin yksi ja ainoa totuus.
Tuota, onko häpeä, että ihmisellä on temperamenttia? Siis Suomessa, missä enempi ollaan vaan kuin seisova vesi. Olen sen verran otettu temperamentistani, että en sitä viitsi selitellä enkä anteeksi pyydellä - turhaa touhua. Näkyy se kumminkin ( ja varsinkin kuuluu). Yritätkö olla fiksumpi kuin olet kirjoittaessasi? Miksi? Onko ihmisillä - vanhoillakin - tarve esiintyä parempana kuin ovat?
On erehdyksiä ja erehdyksiä, eikö. Ne köykäisimmät nyt ei vaivaa, vaan isompien myöntäminen ottaa joskus lujille. Edelleen opettelen itseni armahtamista.
Ei tietenkään ole häpeällistä omata komeaa temperamenttia! Mun italialais-espanjalaisen temperamenttini ja siis heikon itsehillintäni tähden minä teen joskus äkkinäisiä temppujani ja niitä minä sitten saan hävetä.
Kyllä, siihenkin joskus syyllistyn, olemaan mukamas fixumpi kuin oikeasti omasta mielestäni olen. Voi mun kans! Mutta raadollisuudestani huolimatta olen saanut sentäs pitää muutaman hyvän ystävän - tai ehkä juuri sen vuoksi.
Mun yks lempitoteamukseni on: Elämä on ikuinen opintomatka. Mitäs mielenkiintoa enää olisi elää, jos olisi valmis, kypsä, täysin koulimaton?
sillointällöin innostuta, tai nokkiinnuta?
Kuuluu elämään. Sepä vasta kamalaa olisikin, jos ei olisi tunteita.
Silti, voisi itsekritiikkiä meistäkin moni harrastaa. Välillä vastaukset on sanoisinko, suorastaan ilkeitä. Yritän silloin ajatella, ihmisen voivan pahoin itse, kun niin pitää vastata.
Nuorin lapsistani, on jostain saanut hyvin positiivisen elämän asenteen. (ei minulta) kun sattuu kurjia asioita, hän aina toteaa ettei pidä yhden "mädän omenan takia koko satoa tuomita".
Hän ei kylläkään suomessa viihdy, hänestä tästä maasta on tullut valivali, minä,minä maa.
Taitaa ainakin osin olla oikeassa. Olimmehan onnellisuus tutkimuksen komanneksi viimeinen maa sijalla 75.
Miten tässä näin pääsi käymään?
Yhteisöllisyys on hukassa, ja itsekkyys huipussaan.
Justiinsa noin. Ilkeät on tahollaan joteskin pahan olon kourissa, kyynistyneitä, elämänsä valon kadottaneita tai sitten vain luonteeltaan vähän vinossa. sääli heitä poloisia, täälläkin heitä riittää.