Peilikuva?

Vaikka ylipainoa on yhden ihmisen verran miksi oma peilikuva ei näytä lihavalta?
Laihduttaminen pyörii mielessä 24/7. Kaiken maailman yrityksiä on ollut jo vuosia. Ylipainoinen olen ollut viitisen vuotta. Sitä ennen normaalipainoinen.
Lääkäri on viimeisen kaksi vuotta sanonut että katsotaan, kyllä se siitä.
Viime viikolla aloiti elämäni viimeisen laihdutuskuurin painonvartijoiden pisteillä. Painoa (nestettä) viikossa lähtenyt 5kg. Edes tämä ei motivoi.
Ei valokuvat, ei mikään aiheuta shokkiherätystä. Ainoa mikä mielessä kummittelee on paino, ei ihminen voi näyttää hyvältä. Miten oma mieleni sen ymmärtäisi?
5865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Käy otattamassa veriarvot (kolesteroli, verensokeri)ja mittaa verenpaineesi. Ota mittanauha käyteen ja mittaa vyötäränympärys( naisilla riskiraja yli 80cm, miehillä 90cm).

Laihduttamista ei tarvitse mielestäni tehdä esteettisestä syystä, jotkut ihmiset pitävät itsestään sen näköisinä kun ovat ja kiva niin. Terveydelliset seikat ovat kuitenkin erittäin tärkeitä syitä laihduttamiselle. Mikäli veriarvot ovat hyvät nyt, niin kannattaa silti laihduttaa ajoissa, jotta ne eivät muuttuisi huonoiksi tulevaisuudessa.

Äänestä

Syömishäiriöiden taustallahan on usein juurikin vääristynyt minäkuva = ihminen ei pysty näkemään itseään realistisesti. Sama homma anorektikoiden kuin ylilihavienkin kohdalla, anorektikko vain näkee itsensä lihavana, siinä missä ylilihava ei näe itseään lihavana.

Itse näen itseni läskinä, vaikka tiedän että näillä mitoilla en ole läski.

Äänestä
  • Erittäin hyvä pointti! Itse sairastin teininä anoreksian, nyttemmin aikuisena ylipainoa. Koskaan en ole nähnyt itseäni realistisesti. Katsoessani vanhoja kuvia ihmettelen,kuinka laiha olinkaan ja katsoessani uudempia kuvia ihmettelen, kuinka paljon läskiä sitä onkaan ollut. Laihana kuvittelin olevani lihava ja lihavana ihan normaali.

    Äänestä

  • Maailmanpahentaja kirjoitti:

    Erittäin hyvä pointti! Itse sairastin teininä anoreksian, nyttemmin aikuisena ylipainoa. Koskaan en ole nähnyt itseäni realistisesti. Katsoessani vanhoja kuvia ihmettelen,kuinka laiha olinkaan ja katsoessani uudempia kuvia ihmettelen, kuinka paljon läskiä sitä onkaan ollut. Laihana kuvittelin olevani lihava ja lihavana ihan normaali.

    Näen vartaloni aina hirveänä missä painossa tahansa.

    Äänestä

  • Enpä ollut ajatellut asiaa tuolla lailla. Ehkä olisi helpompaa jos todella näkisi itsensä sellaisena kuin on. Jäisi turhat paineet pois.

    Maailmanpahentaja, veriarvot on otettu kuukausi takaperin ja kaikki arvot olivat hyviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Vaikka ylipainoa on yhden ihmisen verran miksi oma peilikuva ei näytä lihavalta?
Laihduttaminen pyörii mielessä 24/7. Kaiken maailman yrityksiä on ollut jo vuosia. Ylipainoinen olen ollut viitisen vuotta. Sitä ennen normaalipainoinen.
Lääkäri on viimeisen kaksi vuotta sanonut että katsotaan, kyllä se siitä.
Viime viikolla aloiti elämäni viimeisen laihdutuskuurin painonvartijoiden pisteillä. Painoa (nestettä) viikossa lähtenyt 5kg. Edes tämä ei motivoi.
Ei valokuvat, ei mikään aiheuta shokkiherätystä. Ainoa mikä mielessä kummittelee on paino, ei ihminen voi näyttää hyvältä. Miten oma mieleni sen ymmärtäisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu