Uupumus

Olen tehnyt pätkätöitä yhtäjaksoisesti nyt vajaan kolme vuotta. Kuitenkaan en tee vuorotyötä, joten viikonloput on vapaita.
Tästä huolimatta tunnen, että nyt alkaa jaksaminen loppua.
Välillä olen ollut päivän-kaksi sairaslomalla töissä jylläävien kulkutautien vuoksi, jotka kiertävät jokaisen vuorollaan läpi. Pomon asenne on jotenkin outo, kun minä olen ollut saikkupäivällä ja palaan töihin, pomo pitää puheen "yllättävistä sairaslomista jotka syövät resursseja".
Pätkäläisenä ja sijaisena minun kai oletetaan pysyvän terveenä että muut voivat olla sairaslomillaan tai keventää työtaakkaansa jakamalla ylimääräisiä hommiaan minulle.
Olen koittanut olla iloinen kuumeesta ja flunssasta tms. kun saan olla päivän tai kaksi pois, levätä.
Kuulin vasta, että olen taas joulun töissä, pääsiäisen, kaikki juhlapyhät, että vakituiset saavat olla lomalla.
Ensi keväänä minulle on luvassa kesäloman pätkä, jota sitäkään ansaittua määrää en saa pitää yhtäajksoisesti vaan se tulee jakaa kahteen osaan niin, että vakituiset voivat olla haluamaansa aikaan lomalla.
Olen miettinyt että hakisin uupumuksen vuoksi sairaslomaa, uskon että jos saisin kunnolla ilman huonoa omaatuntoa ja luvan kanssa levätä niin jaksaisin taas painaa.
Mutta uskon että tästä ei koskaan tule minulle vakituista pestiä jos olen sijainen joka sairastaa tai on pois...
Mistä saisi voimia...
3731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikös se joku lakiuudistus tai joku määrää niin ettei töitä saa päkiä ilman hyvää syytä? Jos olet tehnyt 3v putkeen, niin eikös tuon pitäisi jo olla verrannollinen vakisuhteeseen, jos siis samassa paikassa olet töissä... Kannattaa kysellä liitosta lisää.

Jos olet loman tarpeessa, käy lääkärissä keskustelemassa tästä. Työt ei lopu tästä maailmasta, eikä niitä tekemällä saa valmiiksi. Aina tulee lisää. Ja jos pomosi on tuollainen nyrpistelijä, niin ala katselemaan uutta työpaikkaa.

Äänestä
  • Tunsin uupumista mutta en uskaltanut jäädä sairaslomalle,koska työpaikkani pomo oli antanut ymmärtää että niitä ei hyväksytä.Olisi vaan pitänyt olla täysillä mukana työkuvioissa vaan en jaksanut ja sitten tuli sanomista ja romahdin hain sairaslomaa lopultakin.Työuupumus ja masennus työnantajan käyttäytymisestä,olin lomalla ja lepäsin kävin juttelemassa psygologin kanssa ja kuntouduin siinä meni puolivuotta.Palasin toiveikkaana töihin,vaan sain heti kauhean haukkumisryöpyn niskaani ja kysymyksen kuinka kauan meinaat olla täällä,johon vastasin että tulin tekemään töitä ja en aijo jäädä nyt sairalomalle.Minua haukuttiin melkein päivittäin ja työpanostani arvosteltiin sitten sain irtisanomisilmoituksen syy taloudelliset ja tuotannolliset syyt.Yritin ottaa liittoon yhteyttä jossa olin käynyt kertomassa tästä tilanteeasta sieltä vastattiin ei voi mitään saan tyytyä osaani.Tämä irtisanomisaika oli yhtä helvettiä siinä haukuttiin jopa lapseni vaikka minun perheeni asiat ei kuulu heille mitenkään.
    Nyt olen sitten työtön ja entisen pomon sukulainen sanoi mulle mitäs rupesit sairastaan sen takia sulta meni työ.
    Neuvoksi vaan tarkista ensin onko sulla työpaikkaa sen jälkeen kun palaat saikulta,että kannattaako sairastaa.

    Äänestä

Onhan noita töitä tarjolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pätkätyössä kirjoitti:

Olen tehnyt pätkätöitä yhtäjaksoisesti nyt vajaan kolme vuotta. Kuitenkaan en tee vuorotyötä, joten viikonloput on vapaita.
Tästä huolimatta tunnen, että nyt alkaa jaksaminen loppua.
Välillä olen ollut päivän-kaksi sairaslomalla töissä jylläävien kulkutautien vuoksi, jotka kiertävät jokaisen vuorollaan läpi. Pomon asenne on jotenkin outo, kun minä olen ollut saikkupäivällä ja palaan töihin, pomo pitää puheen "yllättävistä sairaslomista jotka syövät resursseja".
Pätkäläisenä ja sijaisena minun kai oletetaan pysyvän terveenä että muut voivat olla sairaslomillaan tai keventää työtaakkaansa jakamalla ylimääräisiä hommiaan minulle.
Olen koittanut olla iloinen kuumeesta ja flunssasta tms. kun saan olla päivän tai kaksi pois, levätä.
Kuulin vasta, että olen taas joulun töissä, pääsiäisen, kaikki juhlapyhät, että vakituiset saavat olla lomalla.
Ensi keväänä minulle on luvassa kesäloman pätkä, jota sitäkään ansaittua määrää en saa pitää yhtäajksoisesti vaan se tulee jakaa kahteen osaan niin, että vakituiset voivat olla haluamaansa aikaan lomalla.
Olen miettinyt että hakisin uupumuksen vuoksi sairaslomaa, uskon että jos saisin kunnolla ilman huonoa omaatuntoa ja luvan kanssa levätä niin jaksaisin taas painaa.
Mutta uskon että tästä ei koskaan tule minulle vakituista pestiä jos olen sijainen joka sairastaa tai on pois...
Mistä saisi voimia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu