Vierailevana tähtenä luin ihan mielenkiinnosta Naumasen viestiketjut läpi täällä Huittisten foorumilla. Sama henkilö on terrorisoinut myös Porin palstaa. Kaameta luettavaa ja ihmetystä herättää, ettei Naumasen kirjotuksia poisteta palstoilta ja saateta henkilöä vastuuseen kirjoituksistaan. Olen se henkilö, joka vaati porttikieltoa Naumaselle Porin palstalla ja nämä Huittisten kirjoitukset luettuani, olen vieläkin vahvemmin sitä mieltä. Huhhuh.
Outoa
luettavaa!!
2518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos noin on, hyvä etten koskaan lukenut sen juttuja!
Olisikohan kaveri käynyt varusmiespalveluksensa Riihimäellä 1960-luvun alkupuolella. Siellä oli aikaisemmassa saapumiserässä joku Naumanen, joka aiheutti yhtä sun toista hässäkkää. Ei tullut oikein toimeen oman ryhmänsä kanssa eikä esimiestensä kanssa. Jotain tuttua kirjoitustyylin suhteen
Ei silti. Eräs K... ylitti lähes joka suhteessa N:n saavutukset. K.. tuli armeijaan A1-miehenä, lähti B2-miehenä. Posen vakioasukkaita. Posereissuista tuli aina yp:tä. Ei ilmeisesti olisi koskaan päässyt siviiliin, mutta esikunta järjesti hänelle eräänä aamuna kyydin Hämeenlinnaan, jotta ei jäisi Riihimäelle toikkaroimaan.
K. oli kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tämä kävikin poikaa kuulemassa yhtenä päivänä. Koko päivän kirjoituskone rätisi kuulusteluhuoneessa.