Onko elänyt perheväkivallan pyörteissä. Aivan luonnoton reaktio, ylilyönti. Lapsuuden koti ollut väkivaltainen? Onko hervanta turvallinen lapsen kasvaa? Voimia Annelle!!
Miksi Anna pelästyi niin
Nikon riehumista
8682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikö ole normaalia jos mies sekoaa täysin ja heittelee tavaroita naista kohti. Mies oli valmis hakkaamaan 19v naisen mutta onneksi muut asukkaat menivät väliin. Eikö ole normaalia pelästyä tuollaisessa tilanteessa. Jos Annan lapsuuden koti on ollut väkivaltainen niin tuskin olisi säikähtänyt. Taitaa olla päin vastoin ettei ole väkivaltaa ennen nähnyt. Ainakaa missä mies hyökkää naisen kimppuun.
se niko neiti ?
ylireagoiko. En puolustele Nikon tekoa, mutta en usko, että hän olisi missään vaiheessa käynyt Marianneen kiinni. Niko itse sanoi pelkäävänsä väkivaltaista käytöstä, joten uskon sen ennenminkin olleen purkausta turhautuneisuudesta, kun ei saanut uutta miespuolista "leikkikaveria" taloon. Yhdessä läyhäjutussa Ade on ollut koko ajan oikeassa ja se on, että Marianne on nuoresta iästään huolimatta taitava manipuloija. Ei malttanut lopettaa vielä eilenkään vaan jatkoi siihen saakka kunnes laittoivat nukkumaan.
Aivan varmasti olisi käynyt Marianneen kiinni jos Ade (vai kuka se oli) ei olisi kerennyt väliin. Sehän syöksyi täysillä päälle lasin ja tölkin heiton jälkeen. Olis vaan Niko itse voinut saada selkäänsä niin heiveröinen neiti itsekkin on.
Annan perheen menneisyyden tietää lehtien palstoilta jokainen keski-ikäinen iltapäivälehtien lukija.
jo aikaisemmin, jonkun MIEHEN läpsäistä kämmenellä vähän kasvoille, kun sai noita hysteerisyyskohtauksia. Olis rauhottunu.
Anna on itse väkivallan ja kiusaaja ollut ja kait vieläkin. Moni pelkää, kait kasvatus pielessä, tyypillinen yksinhuoltaja perheen kasvatti.
Kukas tuolla ei ole yh-perheestä, onko nykyään enää ollenkaan ns.normaaleja perheitä?