olen kyllästynyt tähän jokapäiväiseen ongelmaan, nimittäin syömiseen. aamupalaksi söi aiemmin puuroa, mutta nyt ei enään maistu. pyytää sitä sun tätä, muttei sitten kuitenkaan syö juurikaan mitään. vetkuttelee, hyppii tuolista toiseen ja juoksentelee muualla.
inhottaa muutenkin, kun tuntuu usein siltä että voisi vain itkeä. inhoan kun en pysty olemaan lapseni kanssa iloinen vain sen vuoksi etten jaksa. olen niin kyllästynyt mieheenikin! olen puhunut hänelle avoimesti kaikesta ja hän lupaa tehdä sitä ja tätä, mutta kuinka kauan muistaakaan kaiken. aivan kuin kaikki automaattisesti kuuluisi minun hoidettavakseni! miksei hän voi joskus ns. suorittaa vapaa päivänään lapsen hoidot. olen niin täynnä, etten jaksa enään vatvoa samoista asioista. joutuu taas miettimään kauanko tätä suhdetta tulee kestämään. tälläisessä suhteessa en jaksa loppu ikääni olla. en tunne itse saavani mieheltä mitään. en kaipaa sellaista.
inhottaa muutenkin, kun tuntuu usein siltä että voisi vain itkeä. inhoan kun en pysty olemaan lapseni kanssa iloinen vain sen vuoksi etten jaksa. olen niin kyllästynyt mieheenikin! olen puhunut hänelle avoimesti kaikesta ja hän lupaa tehdä sitä ja tätä, mutta kuinka kauan muistaakaan kaiken. aivan kuin kaikki automaattisesti kuuluisi minun hoidettavakseni! miksei hän voi joskus ns. suorittaa vapaa päivänään lapsen hoidot. olen niin täynnä, etten jaksa enään vatvoa samoista asioista. joutuu taas miettimään kauanko tätä suhdetta tulee kestämään. tälläisessä suhteessa en jaksa loppu ikääni olla. en tunne itse saavani mieheltä mitään. en kaipaa sellaista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
arki on alkanut kohdallasi, kuherruskuukausi on ohi.
Nyt sinun on aika kasvaa aikuiseksi, unohtaa prinsessaunelmat ja ottaa vastuuta.
Lapsella on nyt uhmaikä. Se kestää aikansa ja loppuu, kuten kaikki muukin. Miehesi on se mikä on, eikä välttämättä muutu miksikään. Ainoa, jota pystyt venyttämään, olet sinä itse. Muut eivät välttämättä toimi niin kuin sinä haluaisit.
Mieti, millä tavoin ero miehestäsi helpottaisi elämääsi. Ei ainakaan taloudellisesti, väittäisin. Tuskinpa myöskään löytäisit mistään sellaista miestä, joka hoitaisi lapsesi.
Ihmettelet, miksei mies "suorita" vapaapäivänään lapsen hoitoja. Luultavasti siksi, että hänellä on vapaapäivä. Eikö olisi kohtuullista, että jakaisitte miehenne vapaapäivät niin, että osa hänen vapaistaan olisi hänelle todella vapaita, ja osan taas sinä olisit vapaalla? Käytkö muuten itse töissä kodin ulkopuolella?
avioliitossa ei kyllä todellakaan olla, ei edes kihloissa. lapsen hoito raskaana vaatii vielä enemmän voimia kuin muuten. en ole töissä ollut lainkaan esikoisen synnyttyä. ja voisin hyvinkin käydä jossain uimassa, jumpassa, tms. jos vain pystyisi. raskauskin alkaa olla aika loppusuoralla.
voin sanoa, että helppo sellaisen on puhua, jolle uupumusta ei ole koskaan iskenytkään! olen itse käynyt aika pohjalla, mutta jotenkin sitä kuitenkin siitä kaikesta selvisi. uusi uupumus pelottaa. se kun ei ole lainkaan mahdottomuus tällä avulla ja tuella, etteikö sellaista voisi tulla.
ja mitä tuohon raha asiaan tulee, sitä melkein yksinään pärjäisi paremmin kuin yhdessä. mistä päättelit että miehelläni olisi huippu hyvät tulot?
ja juu, miehelläni on tosiaan silloin vapaapäivä kun ei töissä ole. mutta koskas sitten se minun ns. vapaapäiväni on?! on se kotona oleminenkin täyttä työtä.
no, aika näyttää suhteen osalta mihin se vie...
ja kyllähän uhma ohi menee, mutta jostain sitä voimavaroja on saatava silläkin hetkellä kun sitä vielä on.
Ensinnäkin haluaisin sanoa alkuperäiselle, että minusta kuulostaa siltä, että ongelma ei ole 2,5 -vuotias vaan ap:n parisuhde - et koe saavasi mieheltäsi sitä tukea, jota miehen pitäisi antaa. Tiedän, kuinka raskasta se on. Itse tiedät, kuinka paljon kestät ja kuinka paljon et. Se, että toivoo myös puolison osallistuvan perheen elämään, ei ole mitään prinsessaunelmointia, vaan ihan asiallinen toive.
Edelliselle kirjoittajalle sanoisin sen verran, että yksin on todellakin helpompaa kuin huonossa liitossa, jossa ei mieheltä saa minkäänlaista tukea, kumppanuutta eikä läsnäoloa. Pyykkiä on puolet vähemmän, tiskiä puolet vähemmän, ruoka ei tarvitse aina olla viideltä pöydässä eikä sen ainakaan tarvi olla gourmeeta - lapselle riittää se normi makaroonilaatikko ja lohilaatikkokin. Iltaisin, kun saa rättiväsyneenä lapsen nukkumaan, ei tarvitse "miellyttää miestä" vaan voi lösähtää sohvalle katsomaan telkkaria tai mennä nukkumaan, jos nukuttaa. Kukaan ei arvostele pukeutumista eikä sisustamista. Voi pyytää lapselle hoitajan ja lähteä vaikka uimaan, ilman, että tarvii kenellekään selitellä menoaan ja lapsenvahdin tarvetta. Ei tarvi kestää solvauksia, vaatimuksia eikä varoa humalaista tai krapulaista ukkoa sunnuntaisin. Tämä lista on loputon - pointti on se, että oikeasti naisen elämä on paljon helpompaa lapsen kanssa ilman miestä - ellei nainen satu olemaan seksiriippuvainen tai taloudellisesti riippuvainen miehestään. Taloudelliseen riippuvuuteen suosittelen lämpimästi kouluttautumista vähän parempipalkkaisiin hommiin, ettei tarvitse miehen rahoja - silloin voi olla suhteessa vaan sellaisen miehen kanssa, jota rakastaa ja joka rakastaa.
aika hyvin tuntemuksesi.Itse sairastuin muutama vuosi sitten erittäin syvään masennukseen.Ja silloin on kenenkään turha tulla sanomaan että kyllä se siitä kohta helpottaa se ei sillä hetkellä auta eikä varsinkaan tunnu siltä.Siitä olen erittäin tyytyväinen että mulla oli ymmärtäväinen/kärsivällinen mies eikä ollut vielä lasta.Sinulla on eri tilanne joten en tietenkään voi täysin tietää ja "ymmärtää" sun pahaa oloas,mutta ainakin kokemusta erittäin pahasta olosta on.
Voimia sulle ja jos haluat kirjoitella enemmän ni mielelläni kirjoittelen.
Tulipa vaan mieleen että olet varmaan kyllästynyt kotona olemiseen(mikäli olet kotona), olisi varmaan aika miettiä töihin lähtöä.
Miehen kanssa kannattaa varmaan jakaa kotityöt, silloin kun hän on kotona, itse olin sitä mieltä kun olin hoitovapaalla, etä teen minkä kerkeän päiväs aikaan, mutta illalla kun mies on kotona, hän saa osallistua lapsen hoitoon ja kotijuttuihin noin 50 %, pidimme esim sellaisia omia iltoja että kerran viikossa sai halutessaan lähteä minne ikinä sitten halusikin mennä, tai esim minä kävin 2-3 kertaa viikossa uimassa... ihan yksikseni.
Lapsella on uhmaikä, ja siinä ei minun mielestäni silti tarvitse lapsen mukaan pomppia, sanoo vain että tänään on tarjolla tätä, jos ei syö niin seuraavan kerran on ruokaa tarjolla lounaalla, ei se lapsi ehdi nälkään kuolla. Samoin kerään ruoan pois jos nousee pöydästä, voithan istua lapsen viereen ja toiselle puolelle seinä, eipä se lapsi siitä mihinkään sitten hypi keskenkaiken.
Voi ei, haleja sinne, täällä on ihan samanlainen tapaus... Tiedän miltä tuo tuntuu, alku oli kuin omaa tekstiäni. Mutta ei kai siitä pääse yli eikä ympäri, sellaisia ne uhmaikäiset 2,5v vaan ovat. Ei meilläkään enää puuroa todellakaan, ja valikoi todella tarkkaan mitä syö. Eikä noita lapsen raivokohtauksia meinaa jaksaa, ne kun tulevat pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Kotitöistä tulee helposti riitaa, ja miehet tuppaavat kyllä lipsumaan lupauksistaan. Mutta en minäkään usko, syy huonoon oloosi olisi miehessäsi, eikä vaihtamalla parane. Tai mistäs minä tiedän, mutta mieti, miksi olette menneet yhteen aikoinaan?