Olen 12-vuotiaan tytön "äitipuoli". Tyttö käy meillä joka toinen viikonloppu. Itselläni ei ole lapsista juurikaan kokemusta ja siksi tarvitsisin rakkaat äidit teidän kokemuksianne elämästä esimurrosikäisen kanssa. Välillä nimittäin ärtymys tytön käyttäytymistä kohtaan on suuri ja hermot kireällä, myös miehelläni!
Keskityn nyt tässä kirjoituksessani negatiivisiin asioihin mutta se ei tarkoita ettäajattelin hänestä vain huonoja asioita.
Tyttö on muuttunut viimeisen vuoden aikana paljon. Aamut ovat pahimpia, pahimmilaan voi mennä parikin tuntia ennenkö häneltä saa asiallisia vastauksia tai vastauksia ylipäätään.
Kaikki on aamulla huonosti ja mikään ei kelpaa.
Tytär valittaa todella paljon, joko lakana oli huono tai hiukset rumat tai ihan mitä vaan. Koitetaan kannustaa tyttöä näissä ulkonäköasioissa mutta turha valittaminen ryppyisestä lakansta on joskus vähän liikaa. Kokoajan kuulemma joutuu raatamaan kun viikonlopun aikana pyydetään kerran kattamaan pöytä.
Miehelläni on tyttäreensä hyvin lämmin ja rakastava suhde, mutta tyttö on ruvennut ottamaan vahvempaa omaa reviiriä eikä halua että isä esim. halaa tytärtään enää niin paljon.
Nämä kaikki ovat varmasti normaalin murrosikäisen temppuilua mutta olen silti avuton kun en tiedä miten pitäisi olla ja reagoida???? Hyvin paljon annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta huomaan että sisälleni rupeaa pikkuhiljaa pakkautumaan negatiivistä energiaa lasta kohtaan.
Antakaa hyvät äidit mulle rakentavia neuvoja suhtautumiseen ja kasvatukseen.
Keskityn nyt tässä kirjoituksessani negatiivisiin asioihin mutta se ei tarkoita ettäajattelin hänestä vain huonoja asioita.
Tyttö on muuttunut viimeisen vuoden aikana paljon. Aamut ovat pahimpia, pahimmilaan voi mennä parikin tuntia ennenkö häneltä saa asiallisia vastauksia tai vastauksia ylipäätään.
Kaikki on aamulla huonosti ja mikään ei kelpaa.
Tytär valittaa todella paljon, joko lakana oli huono tai hiukset rumat tai ihan mitä vaan. Koitetaan kannustaa tyttöä näissä ulkonäköasioissa mutta turha valittaminen ryppyisestä lakansta on joskus vähän liikaa. Kokoajan kuulemma joutuu raatamaan kun viikonlopun aikana pyydetään kerran kattamaan pöytä.
Miehelläni on tyttäreensä hyvin lämmin ja rakastava suhde, mutta tyttö on ruvennut ottamaan vahvempaa omaa reviiriä eikä halua että isä esim. halaa tytärtään enää niin paljon.
Nämä kaikki ovat varmasti normaalin murrosikäisen temppuilua mutta olen silti avuton kun en tiedä miten pitäisi olla ja reagoida???? Hyvin paljon annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta huomaan että sisälleni rupeaa pikkuhiljaa pakkautumaan negatiivistä energiaa lasta kohtaan.
Antakaa hyvät äidit mulle rakentavia neuvoja suhtautumiseen ja kasvatukseen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minusta ainakin tuo turhan valittamisen huomiotta jättäminen voi olla hyvä ajatus, toisaalta lapseni eivät edes lähesty vielä teini-ikää niin että kokemuksesta en puhu :D tuli vain mieleeni että suhteesi tyttöön kaipaa myös positiivista vahvistusta, onko asioita joita voisit tytön kanssa tehdä, kahdestaan, jotta mielikuvasi hänestä saisi myös hyviä ulottuvuuksia? Leffassa käyminen, mikä tahansa "tyttöjen juttu" tai jotain mistä hän nauttii, mistä yhdessä saisitte hyviä kokemuksia.
Jokin häntä vaivaa, mitä hän yrittää narinalla purkaa ymmärtämättä itsekään miksi. Veikkaan siis. Voisiko se vielä olla vanhempien ero, uusi kumppani, jotain minkä hän kokee omaa äitisuhdettaan uhkaavaksi? Tai isäsuhdetta, sen puoleen.
***
Tuon ikäsellä todellakin kaikki on huonosti ja tyytymättömyys ulkonäköönsä todellista. Hän kaipaa positiivistä kannustusta.
Kehu häntä oma-aloitteisesti jostain, vaatteista, kampauksesta, pöydän kauttauksesta mistä vain.
Alussa se voi tuntua teennäiseltä, mutta kyllä se siitä.
Kysele häneltä kuulumisia, kavereista, harrastuksista yms. Älä lannistu vaikka heti et vastakaikua saisikaan.
Tehkää yhdessä koko perhe jotain kivaa esim, keilailu ( ainakin meidän murkut tykkäävät), jonkin pelin pelaaminen tms. Tehkää yhdessä iltapalaa pizzaa, salaattia mistä nyt teillä pidetään.
Murkkuhan kokeilee pidetäänkö minusta vaikka olenkin kauhea ja asioista eri mieltä.
Pyri ajattelemaan positiivisesti äläkä mene kiukutteluun mukaan. Vaikeata välillä tiedän, kun alkaa itsellä olemaan niitä murkkuja tupa täynnä. Eli 8 lasta iältään 9v-20v.
Pakko kiittää tästä harvinaisen asiallisesta viestistä! Täällä Suomi 24:sen palstoilla kun yleens ä uusperheen äitipuolena olet hullu ja sairas perheenrikkoja.. ;)
Oli kiva kuulla kannustusta ja ymmärtää että kysessä on ihan tavallinen murkku. Omasta murkkuiästä on jo päälle kymmenen vuotta ja vaikea muistaa tai tietää miten sitä on käyttäytynyt silloin.
Murkut osaavat olla niin jumalattoman itsekkäitä ja huonokäytöksisiä, mutta onneksi se menee ohi!!!
Käsittämätöntä vain miten ne peruskäytöstavat voi yhtäkkiä murkkuiän alettua unohtua (kiitos, anteeksi, saisinko ym..). Tuntuu että nykyään pitää aina muistuttaa kun pöydästä noustaan että "mitäs sitä sanottiinkaan kun on syöty".. Voi voi.. ;)
Mulla tilanne on kuitenkin se että muksu meillä vain joka toinen vkonloppu, sulla sentään 8 kappaletta JOKA PÄIVÄ! Mulla ei siis aihetta valittaa kun suhteuttaa siihen miten muilla..
Mutta koita kestää murkkuviidakossa, minäkin omassani..