Nuo videoidut

ovat kuolleena syntyneestä lapsesta. Kohtuun kuollut lapsi on synnytettävä, harvoin saa sektion.
Luonnollisesti lapsen-alut on tutkittava, jotta selviää kuolinsyy ja mahdolliset perinnölliset sairaudet. Eihän lapsi kuole kohtuun enää näin loppuvaiheessa muutoin kuin napanuoran ollessa kaulan ympärillä tai jonkin hyvin poikkeavan syyn vuoksi.

Jokainen järkeään käyttävä ihminen ymmärtää ettei tuossa vaiheessa enää tehdä abortteja. Kuvathan ovat lähes täysiaikaisista lapsista/sikiöistä, joten joku kiihkoilija on tehnyt niistä pelotteluvideon.

Älkää syyllistykö näistä kuvista, jos päädytte aborttiin?
Aikaisessa vaiheessa tehty abortti on enemmänkin kehittyvän istukan solukkoa (alussa sitä on paljon) ja siellä sisässä on nuppineulanpään kokoinen solumöykky.
Vaikka abortti on todella raskas päätös ja asia toteutettavaksi, niin se on AINA parempi kuin synnyttäminen ja lapsen luovuttaminen toisille. Kylmät, kovat kädet ottaisivat sinun kantamasi lapsen.
Ei, ei lastentekokoneiksi älkää kukaan suostuko!
711378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

abortteja tehdään paljon myöhäisemmässä vaiheessa kuin meillä. Siksikään jenkkien aborttivideot eivät kuvaa suomalaista todellisuutta.

Äänestä

sen ikäisiä lapsia joita täälläkin sen ylistetyn lain varjolla saa tapattaa. Ja ihan ilman terveyssyitä vielä rv20 saakka!
Jokainen voi todeta oikean iän vertaamalla sikiöiden ulkonäköä kehitysopillisiin kohdun sisältä otettuihin kuviin.
Jos ne on kerran niin mitättömiä 'solumöykkyjä' niin miksei niistä saa näyttää niitä kuvia..?
Lastentekokoneeksi ryhtymistä tuskin on se vaikka antaisi vahingossakin alkaneen elämän jatkua!

"niin se on AINA parempi kuin synnyttäminen ja lapsen luovuttaminen toisille."
HAH! Moneltako adoptoidulta olet kysyny? Entä niiltä jotka menetti mielenterveytensä abortin takia? Niiden omaisilta jotka teki itsemurhan? Kenen kannalta parempi? Omanapaisen mur...ja-akan, kenties? :D

Äänestä
  • Ihmettelet, "jos ne ovat solumöykkyjä, niin miksei niistä saa näyttää kuvia". Sitä varmaan pitäisi kysyä Suomen sairaaloista, mutta mitä näkemistä on hyytyneessä verikasassa??

    Oletko nähnyt auton alle jääneen jäniksen? Jos se on pahasti ruhjoutunut, niin jäännökset on hyytynyttä verta ja riekaleita (olettaen että eläin on jo viety pois).

    Siksi niitä ei kuvata, koska sellainen näky ei ketään SYYLLISTÄISI!!

    Kuinka monelta aborttiin päätyneeltä naiselta olet kysynyt: oletko menettänyt mielenterveytesi??

    Jos oman lapsensa (jota on kantanut sydämensä alla 9 kuukautta, tuntenut liikkeet, kiintynyt ja oppinut rakastamaan) joutuu luovuttamaan synnytyspöydältä vieraille.
    Olen lähes 100 varma, että nainen tekee sen sydänverellään ja sen jälkeen kyllä menettää mielenterveytensä, saattaa päätyä itsetuhoon ja lisäksi lapsi saatuaan tietää totuuden.
    Hänen kriisinsä voi olla mittaamaton!

    Vastuuntuntoinen nainen EI koskaan anna omaa lastaan vieraille pahoinpideltäväksi. Hän valitsee abortin silloin, kun ei ole vielä mitään lasta. On vain mainitsemani solumöykky. Muista tämä omanapainen, itsekäs hyökkääjä!

    Äänestä

  • murhannut ketään kirjoitti:

    Ihmettelet, "jos ne ovat solumöykkyjä, niin miksei niistä saa näyttää kuvia". Sitä varmaan pitäisi kysyä Suomen sairaaloista, mutta mitä näkemistä on hyytyneessä verikasassa??

    mielenterveytensä? Meillä Suomessa adoptoidut saavat hyvän kodin yleensä jossain ylemmän keskiluokan perheessä, opiskelumahdollisuuden ym. Tottakai on luonnollista, että poisantamaansa lasta kaipaa, mutta ei adoptioon antamisesta tarvitse mitään syyllisyyttä kärsiä.

    Adoptioon lapsensa antanut ei ole tehnyt mitään pahaa, toisin kuin abortööri. Joskus tuntuu, että ihmisten arvot heittävät häränpyllyä.

    Äänestä

  • menettäisi kirjoitti:

    adoptioon antavat tutkimusten mukaan usein tuntevat pahaakin syyllisyyttä.

    Näin ollen on järkevämpää, että kukin aborttia harkitseva ihan itse henkilökohtaisesti miettii, minkä vaihtoehdon kanssa itse parhaiten elää. Koska todellakin kaikki 3 vaihtoehtoa (ei-toivotun lapsen pitäminen, adoptio ja abortti) ovat kaikki riskejä masentumiseen ja syyllisyyteen.

    antaa lapsensa ELÄÄ onnellisena vaikka jonkun muun luona, eikä joudu sitten itsekään vakuuttelemaan itselleen lopunelämää jotain 'solumöykky' ja 'ei-ollut-lasta' itsekusetuksia!!

    Abortoijilla on synnyttäneisiin verrattuna kuusinkertainen itsemurhariski.

    lasta kohtaan, mitä äiti voi tehdä. Kun aikaa kuluu, äiti miettii miltä lapsi näyttää, missä hän on, rakastetaanko häntä, miltä olisi tuntunut pitää hänet itse??
    Siinä vaiheessa yleensä tulee syvä depressio ja myöhemmin syyllisyys hylkäämisestä.

    Voi tietty olla niin julma ja kova äiti, että unohtaa lapsensa sille tielle, mutta kun LAPSI ei unohda??

    Vähän aikaa sitten tuli tv:ta ohjelma, jossa nainen kertoi saaneensa isänsä kuoltua vasta tietää olevansa adoptoitu.
    Se oli surutyön lisäksi niin suuri shokki, että nelikymppinen nainen jäi sairaslomalle, aloitti lääkityksen ja käynnisti oikean äitinsä etsinnän.

    Hän löysi äitinsä, mutta tämä ei halunnut pitää yhteyttä.
    Naiselta kysyttiin ohjelmassa, tunteeko hän vihaa oikeaa äitiään kohtaan, hän mietti pitkään ja vastasi: viha on lähes ja ainoa tunne häntä kohtaan. Miksi äiti on minut hyljännyt??

    Kun aikuinen nainen kokee edelleen näin vahvaa vihaa, mitä se onkaan niiden kohdalla, jotka saavat asian selville murkku-iässä??

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    korjaamisen varaa? En oikein ymmärrä lapsensa adoptioon antaneiden syyllistämistä.

    Lapselle voi kirjoittaa kirjeen, jonka tämä saa avata 18-vuotiapäivänään, jos tahtoo ja selittää siinä, miksi on joutunut antamaan lapsen muiden hoitoon.

    Minusta paras ja onnellisin ratkaisu on kuitenkin lähes aina lapsen pitäminen. Olen nähnyt vastuuttomien nuorten kasvavan aikuisiksi ja juoppojen ja huumeiden käyttäjien raitistuvan, kun he ovat saaneet lapsen. Monen tytön elämän on pelastanut nuorena äidiksi tuleminen.

    Lapsen pitäminen edellyttää kuitenkin mielensä muuttamista. Sitä toivotan kaikille nyt aborttia harkitseville.

    Äänestä

  • on julminta.. kirjoitti:

    oli valehdeltu koko hänen lapsuutensa ajan. Adoptio ei sinänsä aiheuta tuollaista traumaa, vaan valehtelu ja salailu.

    Bioäiti on halunut unohtaa lapsensa, koska au-äitejä syyllistettiin ennen kovasti pitivätpä he itse lapsensa tai antoivat ne adoptioon. Ennen (vielä 1960-luvulla) au-lapsi oli suuri häpeä ja monet vanhemmat hylkäsivät tyttärensä, kun tämä alkoi odottaa aviotonta lasta.

    Nykyään adoptiosta kerrotaan lapselle jo kun hän pikkulapsi-iässä rupeaa keyselemään omasta syntymästään. Lapsi tietää adoptiosta siis koko ikänsä eikä vasta aikuisena saa tietää asiasta.

    Äänestä

  • ihmisten asenteissa kirjoitti:

    korjaamisen varaa? En oikein ymmärrä lapsensa adoptioon antaneiden syyllistämistä.

    Lapselle voi kirjoittaa kirjeen, jonka tämä saa avata 18-vuotiapäivänään, jos tahtoo ja selittää siinä, miksi on joutunut antamaan lapsen muiden hoitoon.

    Minusta paras ja onnellisin ratkaisu on kuitenkin lähes aina lapsen pitäminen. Olen nähnyt vastuuttomien nuorten kasvavan aikuisiksi ja juoppojen ja huumeiden käyttäjien raitistuvan, kun he ovat saaneet lapsen. Monen tytön elämän on pelastanut nuorena äidiksi tuleminen.

    Lapsen pitäminen edellyttää kuitenkin mielensä muuttamista. Sitä toivotan kaikille nyt aborttia harkitseville.

    lapsia! Jos nainen ei itse pysty huolehtimaan lapsestaan, on ABORTTI ainoa järkevä ratkaisu tulevan "äidin" ja lapsen kannalta.

    Eräs fiksu lääkäri sanoi kerran, että abortti on kypsän naisen ratkaisu.
    Silloin hän ottaa vastuun vahinkoraskaudesta itse ja hoitaa sen myös pois.
    Vaikka abortti on aina raskas ja vaikea asia, niin kaikkein raskain ja vaikein tulisi olemaan lapsen repiminen jollekin kyttäävälle maholle, jolle ei kenties koskaan kehity mitään äidin tunteita.
    Lapsi kärsisi koko ikänsä ja adoptoidut vasta syyttävät omia vanhempiaan pois antamisesta.

    Älkää naiset kuunnelko näitä kaksinaismoralistisia lesta-ääliöitä, sillä en oikein usko, että tätä palstaa mieleltään terve ihminen tulee häiritsemään?

    Abortti on palstan aihe ja siitä on tarkoitus keskustella ja jakaa vertaistukea. Ei häiritä sitä!

    Äänestä

  • rosvoille ja kärkkyjille.. kirjoitti:

    paskanjauhanta adoptiosta!!! Turhaan yrität houkutella muitakin tohon samaan aborttitarumojen ja syyllisyyden ansaan jossa itse näemmä ryvet jo uppoomispisteessä!! Olet niin säälittävä!

    Täällä saa edelleen nekin sanoo mielipiteensä jotka ei tekoa(si?) hyväksy, älä lue jos et niitä häiriintymättä kestä!!

    Äänestä

  • on julminta.. kirjoitti:

    lasta kohtaan, mitä äiti voi tehdä. Kun aikaa kuluu, äiti miettii miltä lapsi näyttää, missä hän on, rakastetaanko häntä, miltä olisi tuntunut pitää hänet itse??
    Siinä vaiheessa yleensä tulee syvä depressio ja myöhemmin syyllisyys hylkäämisestä.

    Voi tietty olla niin julma ja kova äiti, että unohtaa lapsensa sille tielle, mutta kun LAPSI ei unohda??

    Vähän aikaa sitten tuli tv:ta ohjelma, jossa nainen kertoi saaneensa isänsä kuoltua vasta tietää olevansa adoptoitu.
    Se oli surutyön lisäksi niin suuri shokki, että nelikymppinen nainen jäi sairaslomalle, aloitti lääkityksen ja käynnisti oikean äitinsä etsinnän.

    Hän löysi äitinsä, mutta tämä ei halunnut pitää yhteyttä.
    Naiselta kysyttiin ohjelmassa, tunteeko hän vihaa oikeaa äitiään kohtaan, hän mietti pitkään ja vastasi: viha on lähes ja ainoa tunne häntä kohtaan. Miksi äiti on minut hyljännyt??

    Kun aikuinen nainen kokee edelleen näin vahvaa vihaa, mitä se onkaan niiden kohdalla, jotka saavat asian selville murkku-iässä??

    ja sitten on koko joukko niitä ilosia tarinoita, jossa lapsi on pelkästään kiitollinen bioäidilleen että sai pitää elämänsä.. Niille menisit toitottaan kuinka niillekin ois ollu parempi kuolla kun elää se onnellinen elämänsä?
    Eiköhän useemmalle tuu vielä pahempi masennus/ahdistus jne. koko loppiäks lapsen tappamisesta. Itse taidat olla oikein kirkuva esimerkki tästä.. :D

    Äänestä

  • jo tuo kirjoitti:

    paskanjauhanta adoptiosta!!! Turhaan yrität houkutella muitakin tohon samaan aborttitarumojen ja syyllisyyden ansaan jossa itse näemmä ryvet jo uppoomispisteessä!! Olet niin säälittävä!

    Täällä saa edelleen nekin sanoo mielipiteensä jotka ei tekoa(si?) hyväksy, älä lue jos et niitä häiriintymättä kestä!!

    tuo nimittelysi ja HETI! En onneksi ole tarvinnut elämässäni yhtään aborttia, mutta mikäli vielä näillä lukemilla tulisin raskaaksi en epäröisi hetkeäkään.

    Sinä olet tosi säälittävä, jos toisen lasta on vinguttava kiusattavaksi.
    Kenenkään ei ONNEKSI oikeusvaltiossamme ole pakko synnyttää ja siitä olen tosi onnellinen. Vahinko raskauden voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä ja tämä palsta on ABORTTIA varten!

    Suksi niin että pieru vana perässäs haisee, adoptiopalstalle, missä joku kärsivä ihminen sydänverellään allekirjoittaa lapsensa paperit ja antaa hänet sinun kylmiin kouriin.
    Lapsi vaistoaa koko elämänsä, ettet ole äiti ja onneksi hän murkkuna maksaa potut pottuina!

    Äänestä

  • joo joo kirjoitti:

    masennus, ahdistus ja syyllisyys jos on tappanut lapsensa. Se on loppuiän kestävä tuska.
    Onneksi noita tapauksia on kuitenkin poliisin tutkittavana ja tuomioistuimissa melko vähän? Onneksi!

    Jos aborttia yrität murhaksi väittää, niin TEO ja lääketiede tietää kyllä niistä enemmän, kuin sinun pieni järkesi.
    Abortti on lääkärin suorittama hoitotoimenpide, ei murha!
    Niitä tehdään joka päivä kaikissa suurissa sairaaloissa ja onneksi naisella on tällainen mahdollisuus verrattuna kaukaisiin Itänaapureihimme.

    Jokaisen lapsen oikeus olisi syntyä toivottuna ja mikäli näin ei ole, on lääketiede mahdollistanut asian järjestämisen toisin.
    Tämä on meidän hyvinvoinnin onnemme myös lapsen parhaaksi!

    Äänestä

  • nainen .. kirjoitti:

    antaa lapsensa ELÄÄ onnellisena vaikka jonkun muun luona, eikä joudu sitten itsekään vakuuttelemaan itselleen lopunelämää jotain 'solumöykky' ja 'ei-ollut-lasta' itsekusetuksia!!

    Abortoijilla on synnyttäneisiin verrattuna kuusinkertainen itsemurhariski.

    että mistä saadaan se lukema itsemurhariskistä? siitäkö että montako kertaa joku sanoo että voisi tappaa itseensä? itsemurhayrityksistä? kysytäänkö kaikilta jotka on yrittäny itsemurhaa onnitumatta että oletko tehnyt abortin?
    miten tätä riskiä lasketaan ja mistä tieto on peräisin?

    Äänestä

  • jo tuo kirjoitti:

    paskanjauhanta adoptiosta!!! Turhaan yrität houkutella muitakin tohon samaan aborttitarumojen ja syyllisyyden ansaan jossa itse näemmä ryvet jo uppoomispisteessä!! Olet niin säälittävä!

    Täällä saa edelleen nekin sanoo mielipiteensä jotka ei tekoa(si?) hyväksy, älä lue jos et niitä häiriintymättä kestä!!

    kun ei keksitä mitään sanottavaa, argumenttejä puoleen tai toiseen, kuvitellaan tietävänsä mitä toisen ihmisen päässä liikkuu ja haukutaan pystyyn.. voi tsiiiiiiiiiisssus......
    "Täällä saa edelleen nekin sanoo mielipiteensä jotka ei tekoa(si?) hyväksy, älä lue jos et niitä häiriintymättä kestä!!"
    kuka tässä häiriintyi?
    kiltti kulta, mee ammattilaisen luo puhumaan ongelmistasi....

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ammattilaista, sillä mielipiteen ilmaisu oikeusvaltiossa ei ole ongelma? Minulla ei ole mitään puhuttavaa, ehkä se että abortti-palstalla liikkuu kaikenlaisia ääliöitä ja sen ammattilainen kyllä näkee halutessaan omalta koneeltaan.

    Mene nukkumaan, että jaksat hoitaa valtavaa lapsilaumaasi!

    Äänestä

  • hyypiö... kirjoitti:

    tuo nimittelysi ja HETI! En onneksi ole tarvinnut elämässäni yhtään aborttia, mutta mikäli vielä näillä lukemilla tulisin raskaaksi en epäröisi hetkeäkään.

    Sinä olet tosi säälittävä, jos toisen lasta on vinguttava kiusattavaksi.
    Kenenkään ei ONNEKSI oikeusvaltiossamme ole pakko synnyttää ja siitä olen tosi onnellinen. Vahinko raskauden voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä ja tämä palsta on ABORTTIA varten!

    Suksi niin että pieru vana perässäs haisee, adoptiopalstalle, missä joku kärsivä ihminen sydänverellään allekirjoittaa lapsensa paperit ja antaa hänet sinun kylmiin kouriin.
    Lapsi vaistoaa koko elämänsä, ettet ole äiti ja onneksi hän murkkuna maksaa potut pottuina!

    seurata kuinka jollain aborttiväen vänkääjällä naksahtaa :DDD

    Ongelma on nyt vaan siinä että se 'hoitaminen pois päiväjärjestyksestä' tarkottaa ihmisen tappamista!! Siinä sulle kylmää kouraa joissa on viattoman lapsen veri...

    Äänestä

  • ja rankka... kirjoitti:

    masennus, ahdistus ja syyllisyys jos on tappanut lapsensa. Se on loppuiän kestävä tuska.
    Onneksi noita tapauksia on kuitenkin poliisin tutkittavana ja tuomioistuimissa melko vähän? Onneksi!

    Jos aborttia yrität murhaksi väittää, niin TEO ja lääketiede tietää kyllä niistä enemmän, kuin sinun pieni järkesi.
    Abortti on lääkärin suorittama hoitotoimenpide, ei murha!
    Niitä tehdään joka päivä kaikissa suurissa sairaaloissa ja onneksi naisella on tällainen mahdollisuus verrattuna kaukaisiin Itänaapureihimme.

    Jokaisen lapsen oikeus olisi syntyä toivottuna ja mikäli näin ei ole, on lääketiede mahdollistanut asian järjestämisen toisin.
    Tämä on meidän hyvinvoinnin onnemme myös lapsen parhaaksi!

    Ja sen näkyy tietävän aika moni niistä syntymättömien lasten tappajistakin, mielenterveyden romahduksien perusteella.. :D
    Mitään muuta eroa ei ole kuin uhrin ikä ja jokkut ummehtuneet kalmaltalöyhkäävät, aikansaeläneet lakipykälät..
    Lapsen toivoja voi olla joku muukin kuin synnyttäjä.

    Äänestä

  • ihmetteln vaan kirjoitti:

    että mistä saadaan se lukema itsemurhariskistä? siitäkö että montako kertaa joku sanoo että voisi tappaa itseensä? itsemurhayrityksistä? kysytäänkö kaikilta jotka on yrittäny itsemurhaa onnitumatta että oletko tehnyt abortin?
    miten tätä riskiä lasketaan ja mistä tieto on peräisin?

    seuraavan vuoden aikana abortista, ja monet tehty (tai yritetty?) juuri -kas kummaa, abortin vuosipäivänä tai lasketun ajan aikoihin..

    http://www.afterabortion.org/PAR/V8/n2/finland.html

    Äänestä

  • ihmetteln vaan kirjoitti:

    että mistä saadaan se lukema itsemurhariskistä? siitäkö että montako kertaa joku sanoo että voisi tappaa itseensä? itsemurhayrityksistä? kysytäänkö kaikilta jotka on yrittäny itsemurhaa onnitumatta että oletko tehnyt abortin?
    miten tätä riskiä lasketaan ja mistä tieto on peräisin?

    abortin tehneitä synnyttäneisiin.

    Tosiaan tutkimus on tehty Suomessa Stakesin tilastojen perusteella. Verrattu on siis abortin tehneitä kaikkiin lapsen synnyttäneisiin. Useimmat suomalaisethan ovat tehneet sen omasta tahdostaan ja vaikka lapsi olisi vahinkokin, on se syntymä ollut kuitenkin toivottu.

    Äänestä

  • murha! kirjoitti:

    Ja sen näkyy tietävän aika moni niistä syntymättömien lasten tappajistakin, mielenterveyden romahduksien perusteella.. :D
    Mitään muuta eroa ei ole kuin uhrin ikä ja jokkut ummehtuneet kalmaltalöyhkäävät, aikansaeläneet lakipykälät..
    Lapsen toivoja voi olla joku muukin kuin synnyttäjä.

    kertoo, että ottaa itse vastuun omista tekemisistään -hyvässä ja huonossa.

    Aivan takuuvarmasti on kypsempää kantaa itse huono olonsa epäonnestaan ja ratkaisustaan kuin siirtää se viattoman lapsen kannettavaksi.

    Otan mieluummin itse vastaan mielenterveyden romahtamisen riskin kuin synnytän lapsen siihen mielenterveyden romahtamisen kasvanneeseen riskiin. Juurikin kantaakseni seuraukset itse eikä sysätäkseni ne viattoman lapsen kapeille harteille. Etenkin kun tiedossa on, että jokainen niistä 3 vaihtoehdosta olisi tuottanut kohonneen mielenterveyden romahtamisen riskin.

    Mitä väliä sillä on, jos sinä ruikutat sen olevan laillistettu murha? Mitä se mitään muuttaa? Kuvitteletko saavuttavasi sen jankuttamisella jotain? On sitä siinä tapauksessa paljon muitakin laillistettuja murhia.

    lapsen antaa muualle.
    Ja siis ei edelleen parustelua sille miksei abortti olisi murha..

    Äänestä

  • jos sen kirjoitti:

    edelleen oman mielenterveyden romahtamisen kohonneen riskin sekä riskin lapsen kohonneesta mielenterveysongelmista.

    Kuten sanoin, jokainen vaihtoehto lisää naisen mielenterveysriskiä. Siis siitä et pääse adoptiota suosittamalla.

    Sen sijaan adoption myötä olisi myös yksi mielenterveysongelmariski lapsi, jota ei ole, jos aborttiin päädytään.

    Miksi minun pitäisi perustella sinulle, ettei abortti ole murha? Saat puolestani jankuttaa sitä vaikka maailman tappiin, jos se jankutus sinut onnelliseksi tekee. Eihän se mihinkään vaikuta.

    mitään perustelua, miksi abortti olisi murha, alkio kun ei ole henkilö siinä mielessä, mitä me pidämme oikeustoimikelpoisena henkilönä.

    sitä kuitenkin kuolettavammalla tavoin.

    Adoption jälkeen sekä nainen että lapsi ovat elossa. Ja lapsi joka hyvin todennäköisemmin on kiitollinen että sai pitää sen elämänsä, kuin mielenterveysongelmissa adoption takia.

    Kyllä, se tekee onnelliseksi kun huomaa että vastapuolella ei ole enää vänkäämistä ja osoittaa siten mun olleen oikeassa :)

    Äänestä

  • ole nähnyt kirjoitti:

    mitään perustelua, miksi abortti olisi murha, alkio kun ei ole henkilö siinä mielessä, mitä me pidämme oikeustoimikelpoisena henkilönä.

    että alkiokin on IHMINEN. Ihmisiä murhataan, ei vain 'henkilöitä'. Vai eikö voida murhata siis ihmistä joka ei ole oikeustoimikelpoinen?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    abortin tehneitä synnyttäneisiin.

    Tosiaan tutkimus on tehty Suomessa Stakesin tilastojen perusteella. Verrattu on siis abortin tehneitä kaikkiin lapsen synnyttäneisiin. Useimmat suomalaisethan ovat tehneet sen omasta tahdostaan ja vaikka lapsi olisi vahinkokin, on se syntymä ollut kuitenkin toivottu.

    sisältyy myös ne jotka eivät synnyttäneet halutusti (aborttihakemus hylättiin) tai ovat antaneet adoptioon. Ehkäpä siksi koska näiden luvut ei poikkea mitenkään huomionarvoisesti muista synnyttäneistä..?

    Äänestä

  • nostaa kirjoitti:

    sitä kuitenkin kuolettavammalla tavoin.

    Adoption jälkeen sekä nainen että lapsi ovat elossa. Ja lapsi joka hyvin todennäköisemmin on kiitollinen että sai pitää sen elämänsä, kuin mielenterveysongelmissa adoption takia.

    Kyllä, se tekee onnelliseksi kun huomaa että vastapuolella ei ole enää vänkäämistä ja osoittaa siten mun olleen oikeassa :)

    Siis se, että ei jaksa vängätä jonkun kanssa siitä, onko alkioiden tappo murha, osoittaa sinulle, että olet oikeassa?

    Ihan vapaasti. Tuomitaan vähintään murhan yrityksestä kaikki ehkäisyn ja jälkiehkäisyn käyttäjät ja aletaan tuomitsemaan murhasta kaikkia hedelmöityshoitoja käyttäviä, jossa tiedetään alkion kuolleen tai jääneen käyttämättä.

    Muutenhan jutussasi ei ole logiikkaa.

    Saat pitää mielipiteesi, että parempi kaksi todennäköisesti mielenterveydellisesti häiriintynyttä kuin yksi, joka on saanut itse valita vaihtoehtonsa itsensä tuntien ja siten mielenterveydellisesti paremmalla pohjalla. Minulla on omani, molempien täysin sallittu. Kunhan emme väitä, että jonkun toisen pitäisi oman mielipiteemme mukaisesti toimia.

    Äänestä

  • eli siihen kirjoitti:

    sisältyy myös ne jotka eivät synnyttäneet halutusti (aborttihakemus hylättiin) tai ovat antaneet adoptioon. Ehkäpä siksi koska näiden luvut ei poikkea mitenkään huomionarvoisesti muista synnyttäneistä..?

    että niitä on vuosittain noin tuhat (hyvin yläkanttiin arvioidusti) joten suhteessa 60000 omasta lapsen toivostaan synnyttäneeseen Suomessa ei tosiaan yllättäen muuta tilastoa.

    1000 versus 60000 on tosiaan selvä peli.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Siis se, että ei jaksa vängätä jonkun kanssa siitä, onko alkioiden tappo murha, osoittaa sinulle, että olet oikeassa?

    Ihan vapaasti. Tuomitaan vähintään murhan yrityksestä kaikki ehkäisyn ja jälkiehkäisyn käyttäjät ja aletaan tuomitsemaan murhasta kaikkia hedelmöityshoitoja käyttäviä, jossa tiedetään alkion kuolleen tai jääneen käyttämättä.

    Muutenhan jutussasi ei ole logiikkaa.

    Saat pitää mielipiteesi, että parempi kaksi todennäköisesti mielenterveydellisesti häiriintynyttä kuin yksi, joka on saanut itse valita vaihtoehtonsa itsensä tuntien ja siten mielenterveydellisesti paremmalla pohjalla. Minulla on omani, molempien täysin sallittu. Kunhan emme väitä, että jonkun toisen pitäisi oman mielipiteemme mukaisesti toimia.

    todennäköisesti jos antaa adoptioon niin kumpikin häiriintyy mielenterveydellisesti :D Onkohan tästä muutakin todeistetta/tutkimusta kuin oma mutusi.. Tiedetään kuitenkin että abortti kohottaa itsemurhariskin 6-kertaseks ja neljäsosa tarvitsee mielenterveyspalveluja sen jälkeen.

    Ehkäisy"murhissa" on vaan se ongelma ettei voida mitenkään todistaa/tietää oliko uhria olemassakaan puhumattakaan siitä kuoliko (jäikö kiinnittymättä) juuri sen ehkäisyn takia.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    että niitä on vuosittain noin tuhat (hyvin yläkanttiin arvioidusti) joten suhteessa 60000 omasta lapsen toivostaan synnyttäneeseen Suomessa ei tosiaan yllättäen muuta tilastoa.

    1000 versus 60000 on tosiaan selvä peli.

    se ryhmä ois jotenkin huomioitu jos itsemurhakuolleisuus ois huomattavan yleistä ja muista poikkeevaa niillä?

    Äänestä

  • siis.... kirjoitti:

    todennäköisesti jos antaa adoptioon niin kumpikin häiriintyy mielenterveydellisesti :D Onkohan tästä muutakin todeistetta/tutkimusta kuin oma mutusi.. Tiedetään kuitenkin että abortti kohottaa itsemurhariskin 6-kertaseks ja neljäsosa tarvitsee mielenterveyspalveluja sen jälkeen.

    Ehkäisy"murhissa" on vaan se ongelma ettei voida mitenkään todistaa/tietää oliko uhria olemassakaan puhumattakaan siitä kuoliko (jäikö kiinnittymättä) juuri sen ehkäisyn takia.

    että mielenterveyden riski on suoraan riippuvainen siitä, onko nainen tehnyt itse oman valintansa omien näkemystensä mukaisesti ja kuinka tarkasti hän on sen päättänyt. Pakotettuun ratkaisuun päätyneet ovat heikoimmassa asemassa.

    Tuo sinun pakkomielteesi ja kiihkosi ihmisten tappamisen vääryyden mitätöimiseen on kyllä ihana :D Valitettavasti se vain on ristiriidassa aborttijuttujesi kanssa :D

    jos se onnistutaan tekemään salaa niin ettei kukaan nää tai tiedä siitä.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    se ryhmä ois jotenkin huomioitu jos itsemurhakuolleisuus ois huomattavan yleistä ja muista poikkeevaa niillä?

    sen huomioida?

    Siis ihan KÄYTÄNNÖN TASOLLA TUTKIMUKSEN KANNALTA.

    Tilastot synnyttäneistä on. Tilastot abortin tehneistä on myös. Ja näitä on käytetty. Siis miten ajattelit tuon juttusi toteuttaa käytännössä? Saati että niiden määrä Suomessa on niin vähäinen, että yleispätevää lukemaa on mahdoton saada.

    Ota nyt vain ihan rennosti vastaan fakta, että jos haluat noita lukemia viljellä, tulee sinun huomioida se fakta, että niissä on verrattu abortin tehneitä niihin vuosittaiseen 60000 synnyttäneeseen, joista siis suurinpiirtein 59000 on tehnyt sen tahdostaan saad se lapsi. Joten sen tuhannen merkitys 59000 verrattuna on mitätön. Jos et tuota kestä, etsi joku sinun juttuihisi paremmin soveltuva tutkimus.

    Äänestä

  • siksi kirjoitti:

    että alkiokin on IHMINEN. Ihmisiä murhataan, ei vain 'henkilöitä'. Vai eikö voida murhata siis ihmistä joka ei ole oikeustoimikelpoinen?

    samaa kuin henkilö. Teille elämän "puolustajille" ihmiseksi/henkilöksi riittää jo yksi solu.
    Sorry vaan taas, mutta kyllä siinä taas mennään niin ääripäähän ettei mene läpi. Alkiokaan ei ole ihminen, jos sillä tarkoitetaan persoonaa eli henkilöä.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    sen huomioida?

    Siis ihan KÄYTÄNNÖN TASOLLA TUTKIMUKSEN KANNALTA.

    Tilastot synnyttäneistä on. Tilastot abortin tehneistä on myös. Ja näitä on käytetty. Siis miten ajattelit tuon juttusi toteuttaa käytännössä? Saati että niiden määrä Suomessa on niin vähäinen, että yleispätevää lukemaa on mahdoton saada.

    Ota nyt vain ihan rennosti vastaan fakta, että jos haluat noita lukemia viljellä, tulee sinun huomioida se fakta, että niissä on verrattu abortin tehneitä niihin vuosittaiseen 60000 synnyttäneeseen, joista siis suurinpiirtein 59000 on tehnyt sen tahdostaan saad se lapsi. Joten sen tuhannen merkitys 59000 verrattuna on mitätön. Jos et tuota kestä, etsi joku sinun juttuihisi paremmin soveltuva tutkimus.

    on myös niistä 1%n porukasta jotka ei saaneet aborttia ja niistä jotka antoi adoptioon?

    Jos tuhennenkin porukassa kuolleisuus olisi jotenkin merkittävästi poikkeeva muihin nähden niin sekö ois ilman mitään huomioo sulautettu noihin toivotusti synnyttäneisiin?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    että mielenterveyden riski on suoraan riippuvainen siitä, onko nainen tehnyt itse oman valintansa omien näkemystensä mukaisesti ja kuinka tarkasti hän on sen päättänyt. Pakotettuun ratkaisuun päätyneet ovat heikoimmassa asemassa.

    Tuo sinun pakkomielteesi ja kiihkosi ihmisten tappamisen vääryyden mitätöimiseen on kyllä ihana :D Valitettavasti se vain on ristiriidassa aborttijuttujesi kanssa :D

    saati vääryydettömäks mitätöimistä siinä oli kun totesin että ehkäsyssä ei voida edes tietää oliko uhria olemassa? Jollei uhria löydy tai vaikka löytyy mutta kuolinsyytä ei saada selville, niin kuinka yleensä voidaan todistaa murhan tapahtuneen?

    Äänestä

  • tarkoittaa kirjoitti:

    samaa kuin henkilö. Teille elämän "puolustajille" ihmiseksi/henkilöksi riittää jo yksi solu.
    Sorry vaan taas, mutta kyllä siinä taas mennään niin ääripäähän ettei mene läpi. Alkiokaan ei ole ihminen, jos sillä tarkoitetaan persoonaa eli henkilöä.

    kyseessä ihan tieteellisesti todistettavat biologiset FAKTAT, eikä yksittäinen mielipide onko joku henkilö/persoona/ihminen :)

    Äänestä

  • nyt olikin kirjoitti:

    kyseessä ihan tieteellisesti todistettavat biologiset FAKTAT, eikä yksittäinen mielipide onko joku henkilö/persoona/ihminen :)

    että alkiossa on kysessä persoona/henkilö eikä vasta tuleva henkilö?

    Äänestä

  • ristiriitasta kirjoitti:

    saati vääryydettömäks mitätöimistä siinä oli kun totesin että ehkäsyssä ei voida edes tietää oliko uhria olemassa? Jollei uhria löydy tai vaikka löytyy mutta kuolinsyytä ei saada selville, niin kuinka yleensä voidaan todistaa murhan tapahtuneen?

    mikäli kukaan ei pysty todistamaan, ihmisiä saa vapaasti tappaa. Ihan eettisesti. Hyvä neuvo kaikille murhaa suunnitteleville. Eettisyyden raja on siis kiinnijääminen.

    Jostain syystä tuota logiikkaa ei yleensä pidetä eettisesti kestävänä.

    Onnettomuuksia aina sattuu vaikka miten koitettas estää. Mut lopetetaan eka vaik autoilu.

    Äänestä

  • osoittavat kirjoitti:

    että alkiossa on kysessä persoona/henkilö eikä vasta tuleva henkilö?

    mun mielipide :) Nyt oli kyse IHMISYYDESTÄ.

    Äänestä

  • voih. kirjoitti:

    Onnettomuuksia aina sattuu vaikka miten koitettas estää. Mut lopetetaan eka vaik autoilu.

    sinunko autoilun tarkoituksesi on estää muiden ihmisten pääseminen sinne, minne he haluavat? viimeistään tarkoituksellisilla "onnettomuuksilla", jos ei muuten.

    Siinä tapauksessa sinun tosiaan kannattaa lopettaa autoilu. Ja hakea lääkitys.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    mun mielipide :) Nyt oli kyse IHMISYYDESTÄ.

    Edellinenhän vastasi tähän (sinun?) viestiin:

    "mut kun
    Kirjoittanut: nyt olikin 16.10.2008 klo 17.29

       kyseessä ihan tieteellisesti todistettavat biologiset FAKTAT, eikä yksittäinen mielipide onko joku henkilö/persoona/ihminen :)"

    Ja kun hän kysyi niitä biologisia faktoja, on vastauksesi tämä:

    "ihan
    vaikka 16.10.2008 klo 22.56
       mun mielipide :) Nyt oli kyse IHMISYYDESTÄ."

    Sinulla on varmaan selitys, miksi tuo ei ollut ollenkaan ristiriitaista, ja minä vain kuvittelen taas?

    Äänestä

  • voih. kirjoitti:

    Onnettomuuksia aina sattuu vaikka miten koitettas estää. Mut lopetetaan eka vaik autoilu.

    takia, yrittäen välttää onnettomuudet vaikka tiedänkin että riski on aina olemassa.

    Ihan kuin ehkäsyssäkin.

    Äänestä

  • voih. kirjoitti:

    Onnettomuuksia aina sattuu vaikka miten koitettas estää. Mut lopetetaan eka vaik autoilu.

    on ihan oman mukavuutesi tähden estää muita pääsemästä määränpäähänsä, vaikka sitten kolaroimalla. Vain koska sinua häiritsee, että he ovat sinun tielläsi, etkä halua heidän sinne tulevan.

    Ihan kuten ehkäisyssä.

    Äänestä

  • voih. kirjoitti:

    Onnettomuuksia aina sattuu vaikka miten koitettas estää. Mut lopetetaan eka vaik autoilu.

    ja ajella siellä missä niitä ei olekaan. Jos joku pomppaa yhtäkkiä auton eteen enkä saa enää pysäytettyä niin toivon vain parasta ettei törmää ja kuole siihen.

    Niinkun ehkäisyssä.

    Äänestä

  • varmaankin kirjoitti:

    on myös niistä 1%n porukasta jotka ei saaneet aborttia ja niistä jotka antoi adoptioon?

    Jos tuhennenkin porukassa kuolleisuus olisi jotenkin merkittävästi poikkeeva muihin nähden niin sekö ois ilman mitään huomioo sulautettu noihin toivotusti synnyttäneisiin?

    minä en ymmärrä miten näitä lasketaan.. kattooko ne joka itsemurhan tehneen tai yrittäneen tapauksen että onko synnyttäny vai tehny abortin vai miten näitä lasketaan? ovatko käneet jokaista naista läpi kun ovat näitä tutkimuksia tehnyt?

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    mun mielipide :) Nyt oli kyse IHMISYYDESTÄ.

    jos ei nimenomaan siitä, että kyseessä on henkilö eli persoona.

    Äänestä

  • on kysymys kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    Äänestä

  • miten? kirjoitti:

    minä en ymmärrä miten näitä lasketaan.. kattooko ne joka itsemurhan tehneen tai yrittäneen tapauksen että onko synnyttäny vai tehny abortin vai miten näitä lasketaan? ovatko käneet jokaista naista läpi kun ovat näitä tutkimuksia tehnyt?

    synnytyksestä tai abortista.

    Lue tarkemmin sieltä tutkimuksesta.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    ihan samaa asiaa kuin henkilö. Miksi kierrellä selvää asiaa, jos tsygootti on henkilö, niin sillä on täydet ihmisoikeudet. Mitkä biologiset faktat osoittavat, että tsygootti on henkilö?

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    todistaisit henkilön henkilöksi?
    Ihmisyys ei ole mielipidekysymys, koska se voidaan todistaa. Olento joko on lajiltaan ihminen tai sitten se on jotain muuta lajia.

    "Miksi kierrellä selvää asiaa, jos tsygootti on henkilö, niin sillä on täydet ihmisoikeudet. Mitkä biologiset faktat osoittavat, että tsygootti on henkilö?"

    Miksi vänkäät henkilömääritelmää, kun sellainen on mielipidettä? Katsos mulle ne tsygootitkin on henkilöitä, mutta kas kummaa, näköjään on olemassa henkilöitäkin ilman ihmisoikeuksia!

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    ihmislajia, mutta ei siitä huolimatta ole henkilö, vaan potentiaalinen sellainen, aivan kuten alkiokin.
    Onko kyseessä siis henkilö onkin yllättäen mielipidekysymys, eikä sitä voida siis ratkaista biologisilla faktoilla, mikä ei ole minulle mikään yllätys.
    http://www.bioteknologia.info/etusivu/terveys/Kantasolut/fi_FI/eettisia_kysymyksia/
    Persoona vai solupallo?

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    ihmisYKSIlö, vaan pelkkä puolikas geenejä. Se ei yksinään ole mitään. 0,5 ei ole 1. Alkiossa on kaikki josta kehittyy se vauva ja aikuinen. Ja se on ihan biologinen fakta, pidät siitä tai et.

    Nykyään onneksi ei tarvitse miettiä kantasoluhoitojen eettistä kysymystä, koska aikuisenkin soluja kyetään muuntamaan monikykyisisksi, alkion kaltasiksi soluiksi.

    Jos kyseessä on yhdentekevä solupallo/biomassa niin minkähän takia on pyritty löytämään vaihtoehtoja niiden käytölle? Alkioiden käyttöhän olisi varmasti teknisesti paljon helpompaa kuin solumuuntelu? Miksi näin ei haluta tehdä, miksei niitä sallita tuotettavan tähän tarkoitukseen? Miksi uuden menetelmän myötä on katsottu erään eettisen ongelman ratkenneen?
       
    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    yhtään mitään yksinään. Naisen kehon kautta ainoastaan, joten yksinään alkio ei ole mitään eikä kukaan eikä siitä mitään kehity. Alkio ei ole valmis. Se kehittyy vain naisen elintoimintojen kautta.

    Pidit siitä tai et.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    ei edelleenkään kerro oliko kyseessä henkilö vai solupallo. Pidit siitä tai et, niin sellaista faktaa ei ole. Se on mielipidekysymys.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    kertoo että solupallokin on IHMINEN (toisin kuin siittiö), pidit siitä tai et :)
    Sinulla oli pelkkä mielipide sen (epä)henkilöydestä.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    sinun kriteereilläsi ehkä. Minulle se on vasta solupallo, pidit siitä tai et.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    olento on biologisesti todennettavissa ihmisyksilöksi. Sillä on ihmisen geneettinen perimä.

    biologinen fakta ja solupallon ihmisyys on riippumaton sun kriteereistäs!

    Äänestä

  • on kysymys kirjoitti:

    jos ei nimenomaan siitä, että kyseessä on henkilö eli persoona.

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    väittänyt ettei se olisi solupallo :D mutta jos sillä on ihmisen geenit niin se on myös IHMINEN :) Siinä sulle FAKTAA nieltäväks!

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    Se, että pelkät ihmisen geenit tekevät solupallosta ihmisen, ei ole faktaa, se on mielipide.
    Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jatkumo.
    Tämäkin on vain mielipide, mutta järkevämpi, koska solupallot eivät tarvitse ihmisoikeuksia. Jos tarvisevat, niin sitten tarvitsevat siittiötkin.

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    kanssasi hiukan eri mieltä. Biologia on ainoa selkeä ja konkreettisesti todennettu fakta/määre ihmisyydestä. Pidit siitä tai et :)

    Kumoa tämä: Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.

    "Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jatkumo.
    Tämäkin on vain mielipide, mutta järkevämpi, koska solupallot eivät tarvitse ihmisoikeuksia. Jos tarvisevat, niin sitten tarvitsevat siittiötkin."
    Pelkkiä mielipiteitäsi. Katsos minä kumoan sen helposti sillä että kaikki olennot jotka ovat geeneiltään todistettavasti IHMISIÄ tarvii niitä oikeuksia. Mikä oli sun 'järkevä' perusteesi sille että tietynikäiset ihmiset ei niitä tarvi? Mitään järjellistä logiikaa saati perustelua en tuosta löytänyt :D Ja eiköhän tuo siittiöasia jo käsiteltykin..

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    "kanssasi hiukan eri mieltä. Biologia on ainoa selkeä ja konkreettisesti todennettu fakta/määre ihmisyydestä. Pidit siitä tai et :)

    Kumoa tämä: Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä."

    Jos kaksi eri tsygoottia yhdistyvät yhdeksi tsygootiksi, niin milloin tämän uuden yksilön yksilöllinen elämä alkoi?

    Entäs jos tsygootti jakautuu kahdeksi eri yksilöksi, niin milloin näiden uusien yksilöiden yksilöllinen elämä alkoi?

    Kolmanneksi mitä väliä sillä on, milloin tämän solupallo on alkanut jakaantua. Ihminen se ei ole sen enempää kuin se ihmisen geenejä sisältävä solupallo, jonka jokainen voi raapaista poskestaan kyntensä alle.
    On eri asia milloin ihmisen kehitys ihmiseksi on alkanut, ja milloin solupallosta on kehittynyt ihminen.

    Kaikki nämä asiat huomioon ottaen voidaan todeta, että siittiökin on ihmisen geenejä sisältävä yksilöllinen olento, jota ei voida syrjiä oikeuksia jaettaessa vain sen takia, että siltä puuttuu 23 kromosomia yhtään sen enempää kuin down-solujakaan, joissa kromosomeja on yksi ylimääräinen. Muuta oleellista eroahan niillä ei ole.

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    tarkoitat siis ilmeisesti identtisiä kaksosia ja kimaroita (vai mitä ne nyt oli).. juu, poikkeuksia tavallisuudesta toki on. Niiden yksilöllinen elämä alkoi tietysti jakaantuessa tai yhdentyessä.

    "Ihminen se ei ole sen enempää kuin se ihmisen geenejä sisältävä solupallo, jonka jokainen voi raapaista poskestaan kyntensä alle."

    Ai ei ole kun SINÄ sanot niin :D On katsos aika hankalaa kehittyä sellaseks joka jo ON. Se on ihminen kehityksensä alussa. Eli elämänsä alun jälkeen jatkuvasti kehittyvä ihminen.
    Ja miten ihmeessä alkion voisi 'raapaista poskeltaan', ainakaan luonnollisissa oloissa?

    On siittiökin olento, mutta ei ihmisyksilö. Se ei pitkälti sellaisenaan elä eikä kehity mihinkään, toisin kuin down-ihminen.

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    minä sanon niin. Minulla on oikeus mielipiteeseeni, joka on lyhyesti sitä, että solupallot eivät tarvitse oikeuksia enempää kuin siittiötkään. Kummassakaan kun ei ole mitää sellaisia ominaisuuksia, joiden takia ne tulisi ottaa moraalisesti huomioon. Sellaisia olentoja ovat vain persoonat.

    Ihmisen elämä voidaan katsoa alkavan siittiöstä, jos kerran sallitaan sellainenkin poikkeus, että ihminen voi joko jakaantua kahdeksi tai olla jakaantuneessa tilassa ennen yhdistymistään yksilöllisen elämän alkua. Siittiö nyt sattuu olemaan vain poikkeustapaus tästä säännöstä.
    Ja kysehän on vasta pelkistä soluista ja geeneistä. Ihan hyvin voisi olla, että ihmisen tsygootti säännönmukaisesti jakautuua kahtia, tai kaksi tsygoottia yhdistyy kahdeksi. Tällöin tsygoottia ei pidettäisikään elämän alkuna, vaan vasta jakautumisen päättyminen tai yhdistymisen päättyminen olisi alkupiste. Nykyään on kaikkeinta järkevintä pitää yksilöllisen elämän alkuna kiinnittymistä kohtuun. Mutta on helppo nähdä, että tuo on yhtä keinotekoinen raja kuin kaikki muutkin rajat. Perusteet on vain eri, ja on täysi mielipidekysymys, mitkä perusteet kokee vakuuttavimmiksi.

    Äänestä

  • sinulle .. kirjoitti:

    siinä kuvassa on kyseessä solupallo, vaikka siinä olisi minkä tahansa eläimen geenit.
    Sinä voit pitää sitä solupalloa jo ihmisenä, mutta minä pidän sitä pelkkänä solupallona, josta tulee ihminen.

    oikeus, mutta mielipiteet eivät ole välttämättä faktoja :)
    Luonnontieteelliset faktat eivät kuitenkaan muutu mielipiteillä. Et siis halua antaa alkioikäiselle oikeuksia. Se ei kuitenkaan muuta/vähennä niiden ihmisyyttä miksikään.

    "Ihmisen elämä voidaan katsoa alkavan siittiöstä,"

    Sinä voit katsoa, me muut valtaosin katsomme ihmisykslön elämän alkavaksi (biologiaan perustuvien faktojen mukaisesti) hedelmöityksestä.

    Siittiöstä ei yksinäisenä puolikkaana voi tulla mitään/ketään. Toisin kuin niistä jakaantuvista/yhdistyvistä tsygooteista.

    Äänestä

yläraja taitaa olla 24vk, jos lapsi on vammainen. Sosiaalista syistä ei aborrttia tuossa vaiheessa enää saa.

Äänestä
  • se raja on 20rv. "Erityisen painavat syyt" tarkoittaa käytännössä hakemista Teo.lta joka hyväksyy ne 99%sesti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuvat..... kirjoitti:

ovat kuolleena syntyneestä lapsesta. Kohtuun kuollut lapsi on synnytettävä, harvoin saa sektion.
Luonnollisesti lapsen-alut on tutkittava, jotta selviää kuolinsyy ja mahdolliset perinnölliset sairaudet. Eihän lapsi kuole kohtuun enää näin loppuvaiheessa muutoin kuin napanuoran ollessa kaulan ympärillä tai jonkin hyvin poikkeavan syyn vuoksi.

Jokainen järkeään käyttävä ihminen ymmärtää ettei tuossa vaiheessa enää tehdä abortteja. Kuvathan ovat lähes täysiaikaisista lapsista/sikiöistä, joten joku kiihkoilija on tehnyt niistä pelotteluvideon.

Älkää syyllistykö näistä kuvista, jos päädytte aborttiin?
Aikaisessa vaiheessa tehty abortti on enemmänkin kehittyvän istukan solukkoa (alussa sitä on paljon) ja siellä sisässä on nuppineulanpään kokoinen solumöykky.
Vaikka abortti on todella raskas päätös ja asia toteutettavaksi, niin se on AINA parempi kuin synnyttäminen ja lapsen luovuttaminen toisille. Kylmät, kovat kädet ottaisivat sinun kantamasi lapsen.
Ei, ei lastentekokoneiksi älkää kukaan suostuko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu