Ystävälläni on ollut jo todella monta vuotta vauvakuume, mutta hänen miehensä on ehdottomasti vastaan asiaa. Olen jo huolissani ystäväni henkisestä voinnista. noh, ongelma on tämä, nyt minä sitten olen raskaana, vaikka olen monta vuotta puhunut etten halua lapsia, mieli on muuttunut viimeisen vuden aikana, ja koko kesä ollaan raskautta yritetty, nyt se sitten onnistui ja odottelen ekaa neuvolaa innolla.
Miten ihmeessä kerron asiasta ystävälleni, joka luulee etten lapsia halua, ja hän on itseasiassa todella katkera kaikille kavereilleen jotka ovat lapsia saaneet. Tänään juuri viimeksi kirosi yhtä ystävää joka oli aina sanonut ettei lapsia halua ja nyt oli raskaana. Asia on äärimmäisen herkkä hänele ja jopa joskus hän menee asian kanssa lapsellisuuksiin.
Meidän yrityksestä ei tiedä ketään koska en halua asiasta vielä kenellekkään puhua, tuntuu niin henkilökohtaiselta ja tietenkin haluan varmistaa vielä ultrassa asian.
Auttakaa...
Miten ihmeessä kerron asiasta ystävälleni, joka luulee etten lapsia halua, ja hän on itseasiassa todella katkera kaikille kavereilleen jotka ovat lapsia saaneet. Tänään juuri viimeksi kirosi yhtä ystävää joka oli aina sanonut ettei lapsia halua ja nyt oli raskaana. Asia on äärimmäisen herkkä hänele ja jopa joskus hän menee asian kanssa lapsellisuuksiin.
Meidän yrityksestä ei tiedä ketään koska en halua asiasta vielä kenellekkään puhua, tuntuu niin henkilökohtaiselta ja tietenkin haluan varmistaa vielä ultrassa asian.
Auttakaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mietin että jos ei silleen näkyviä oireita sinulla ja kun raskaus ei sinällään näy ulospäin(paitsi mulle heti sanottiin et oletpa hehkeä ja onnellinen vaikka ei mitään päällepäin näkynyt)
niin odotat kuukauden-pari, vaikka se ei toisaalta auta tippaakaan eli olisiko kuitenkin parempi kertoa vaikka ekan neuvolan jälkeen tai vaikka ekan ultran jälkeen?
Tai kun puhutte lapsista niin alat puhumaan että sinullakin alkanut olemaan hirveä vauvakuume jne. ja sitten myöhemmin kerrot että olen nyt raskaana. Ei olisi valehtelua ja se valmistaisi ystävääsi siihen että sinä saat lapsen ja tietää että olet halunnutkin.
Tosi vaikea tilanne, kun ystäväsi on ennenkin kironut muita jotka sanonut ettei halua lapsia... Mutta toisaalta hänen on turha mennä syyttämään ystäviään siitä että haluavat sittenkin lapsia ja että toisten puolisot on mukana vauva-asiassa ja oma mies on niin vastaan omassa vauva-asiassa. Hänen pitäisi vaan kärsivällisesti kypsyttää miestään siihen että lapsi olisi tervetullut etenkin, vaikka monta vuotta on mennytkin kylläkin varmaan jo siinä kypsyttelyssä eikä mies edelleenkään suostu... Huh, vaikeaa!!
Mä tein niin että sanoin ystävälle (raskauduttuani) että me ehkä aletaan yrittämään vauvaa ja kyselin mitä mieltä hän olisi raskaudesta jne. Sitten sanoin että meidän pitää puhua vielä miehen kanssa asiasta ja ollaan sovittu että jos päätetään yrittää, se on sitten henkilökohtainen asia enkä halua kertoa siitä enkä halua paineita ja kyselyjä joka kuu onko onnistunut.
Näin sain "lisäaikaa" totuttaa kaveri uutiseen, se sai miettiä päässään mahdollista raskautumista. Sitten ultran jälkeen kerroin asiasta ja eipä se alkanut viikkoja laskemaan ja muistelemaan milloin olin puhunut yrityksestä. Ja kun asia oli vielä niin että sanoin etten kertoisi vaikka alettaisiin yrittämään.
Kun valehtelemaan en haluaisi alkaa... Tänään viimeksi juteltiin ja hän sanoi jotenkin niin, että kun säkään et lapsia halua, enkä pystynyt siihen mitään sanomaan, muutin vain puheen aihetta äkkiä.... kyl on vaikeaa...
ultrakin on jo parin viikon päästä, ehkä mun tarvii vihjailla oikeesti, että lapsia sittenkin haluan... ei tässä muu auta....
tuo on ihan järkevää, ettet kerro vielä, vaan odottelet ekan ultran. Voit hyvin odotella vaikka sinne viikolle 12 kertomisen kanssa, niin on sitten keskenmenon riskit paljon pienemmät. Tärkeintä varmaan on, että kun kerrot, niin siinä samalla jollakin tavalla ilmaiset ymmärtäväsi, miltä hänestä varmaan tämä sinun raskausuutisesi tuntuu. Ja että ymmärrät, että hän voi olla vihainen/hämmentynyt/katkera/surullinen uutisesta, koska niin sitä asiaan saattaa suhtautua, vaikka kuinka itse haluaisi ettei olisi kateellinen, niin vaikea tunteilleen on mitään voida. Ainakin itselläni (on yritetty lasta vuosia, hoidoilla, ja saatu tuloksena yksi keskenmeno) on ollut helpompi kuulla niiden kavereiden vauvauutiset, jotka on kertoessaan osoittaneet ymmärtävänsä mun tilanteen ja osoittaneet sympatiaa, eikä ole pelkästään hehkuttaneet sitä raskauden ihanuutta. Sitten raskauden edetessä kannattaa myös ehkä välttää raskausoireista ja -vaivoista valittamista juuri tälle ystävälle ja puhua niistä asioista sitten vaikka muiden kaveriensa kanssa. Muutenkin kannattaa muistaa puhua tämän ystävän kanssa kaikenlaista, hänestä varmaan tuntuu ikävältä, jos aina tavatessanne puhut ainoastaan raskausasioita. Nämä keinot nyt tuli äkkiä mieleen tilanteen helpottamiseksi!
Tämä on hyvä vinkki orvokille ja muille samassa tilanteessa oleville!
minusta on ihan uskomatonta että pitää pelätä oman kaverin reaktioo raskauesta????ymmärtäsin jos olis kyse toisen miehen pöllimisest yms mutta raskaus on jokaisen oma asia,jokainen tietää itse millon on valmis vanhemmuuteen,eikä todellakaan siihen tarvitse KAVERIN SUOSTUMUSTA TAI LUPAA.etenkin,kun kaverin tietää vaan olevan kateellinen. ei ole muiden syy jos hän elää miehen kanssa joka ei lapsia halua. minusta lisääntyminen on yhtä normaalia kuin syöminen tms.ei se maailmaa kaada,jos toinen aa lapsen. minä sanoisin vaan niinkun asia on "haluan muuten ilmoittaa sinulle että meille taitaa tulla vauva :) " ei sen kummenpia. se on totuus. minä en ole luomusti saanut lapsia enää 15v, ja ystäväni ei koskaan halunnut lapsia,kuitenkin yhtäkkiä hän ilmoitti olevansa raskaana.itse kärvistelin hoidoissa,tuloksetta. ei aikaakaan kun ilmoitti oottavansa toista(jonka kummi olen minä).. me ollaan ystäviä,iloitaan toisen onnesta,ja surraan toisen suruista.. nyt,vihdoin minä olen raskaana,ja kukaan muu ei siitä ole mukanani iloinnut kuin paras ystäväni. näin se menee...
tietenkin olisikin niin, että kaikki pystyis iloitsemaan kaveriensa raskauksista vaikkei itse vauvaa saisikaan. Mutta kun ei se oikeasti ole niin. Jotkut lapsettomat pystyvät olemaan vain iloisia kaveriensa onnesta, mutta monet ovat kateellisia ja tuntuu, että on ainoa maan päällä, joka ei lapsia saa. Ei siihen tarvitakaan mitään "kaverin lupaa" yrittää raskautta, tietenkään, eikä se lapsettomuus ole muiden syy. Mutta kaverin kanssa hyvänä ystävänä pysymistä todella auttaa, jos ymmärtää myös hänen mahdolliset negatiiviset tunteensa asiasta.
Mun mielestäni stressaat aivan turhista asioista, ole onnellinen raskaudestasi ja nauti siitä. Jos ystäväsi on kateellinen, anna hänen olla kateellinen. Mun mielestä ei kovin aikuismaista käytöstä. Mullakin on muutama kaveri, jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita raskaudestani ja luulen, että lapsen syntymän jälkeen tilanne tulee vaan pahenemaan. Mun mielestästä pitäisi pystyä olemaan onnellinen muiden puolesta, mutta jotkut ihmiset eivät vaan siihen pysty.. Onnellista odotusta :)
Tilannettani ei tietenkään helpota se, että ystäväni on myös lähin työkaverini ja olemme joka päivä toistemme kanssa tekemisissä.En voi vain ajatella, että ei sitten pidetä yhteyttä ollenkaan, kun pakon sanelemana joudumme olemaan tiivisti kuitenkin yhdessä.
Oikeastaan se ei minua haittaa, jos joku ystävistäni ei olisi kiinnostunut raskaudestani, ymmärrän kyllä, ettei kaikkia asia kiinnosta, muutakin elämää täytyy olla.
Jotenkin tunnen hänen tuskansa lapsi asiasta niin hyvin, etten halua hänen mieltään pahoittaa, vaikka ymmärrän senkin, että nyt pitäisi kyllä nauttia tästä raskaudesta täysillä... ja tietysti nautinkin!