Voisiko joku kertoa minulle paniikkihäiriöstä.
Olen kuullut jonkinlaista siitä, ja epäilen
itselläni olevan sellainen. En nuku yöllä,
kainalot ovat märät koulussa ja olen hermostunut.
Jonkun puhuessa minulle tai kysellessä
arkipäiväisiä asioita sydämeni alkaa välillä
hakkaamaan lujaa. Olen äärettömän vainoharhainen.
Tunnen ettei poikaystäväni halua olla kanssani ja
että hän pettää minua vaikka asiat eivät
todellakaan ole noin, sen mieheni on todistanut
minulle. Epäilen kaikkia, en luota kehenkään.
Haluan olla yksin, mutta kaipaan myös
samanaikaisesti seuraa. En halua mitä haluan,
tunnen pääni hajoavan. Niinkuin jatkuva paniikki
päällä. Pelkään kaikkea. Epäilin yhdessä
vaiheessa miehen vakoilevan minua viikkoja. Ennen
olin reipas ja rohkea,nyt esiintyminen saa minut
oksentamaan. Koska pitäisi mennä lääkäriin,
pelkään ettei nämä riitä! Kertokaa
paniikkihäiriöiset millaista teidän elämä on! SE
auttaisi varmasti..
Olen kuullut jonkinlaista siitä, ja epäilen
itselläni olevan sellainen. En nuku yöllä,
kainalot ovat märät koulussa ja olen hermostunut.
Jonkun puhuessa minulle tai kysellessä
arkipäiväisiä asioita sydämeni alkaa välillä
hakkaamaan lujaa. Olen äärettömän vainoharhainen.
Tunnen ettei poikaystäväni halua olla kanssani ja
että hän pettää minua vaikka asiat eivät
todellakaan ole noin, sen mieheni on todistanut
minulle. Epäilen kaikkia, en luota kehenkään.
Haluan olla yksin, mutta kaipaan myös
samanaikaisesti seuraa. En halua mitä haluan,
tunnen pääni hajoavan. Niinkuin jatkuva paniikki
päällä. Pelkään kaikkea. Epäilin yhdessä
vaiheessa miehen vakoilevan minua viikkoja. Ennen
olin reipas ja rohkea,nyt esiintyminen saa minut
oksentamaan. Koska pitäisi mennä lääkäriin,
pelkään ettei nämä riitä! Kertokaa
paniikkihäiriöiset millaista teidän elämä on! SE
auttaisi varmasti..
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minulla todettiin lievää paniikkih.v.94.Aluksi en
tiennyt mikä minulla oli,ahdisti,hikoilin,tuntui
että pyörryn,tuli mieleen aivan kummallisia
ajatuksia,ja jos oli ahtaassa paikassa
esim.autossa niin minusta tuntui että
ilmaloppuu,en saa hengityksi kunnolla.Minua
tutkittiin,tehtiin kaikenlaisia kokeita astmasta
allergiaan asti.kävin psykologilla
juttelemassa,purettiin elämää lapsuudesta
aikuisikään asti.Tulos oli, lievää
panikkih.Aluksi en hallinut kohtauksia,mutta
sitten kun sisäistin itselleni,että minulla on
tälläinen,niin nyt osaan elää se kanssa,vältän
sellaisia asioita joista tiedän,että paniikki
tulee.Kahvi,tee ovat kanssa sellaisia joita
kannattaisi välttää ainakin aluksi,niissä on
kofeinia joka voi laukaista paniikin. Kun sinulle
tulee se kohtaus, meneppä suihkuu,istu lattialle
ja anna veden valua päällesi,koita ajatella
positiivisia asioita.Minulle tämä
auttoi,pahimpina aikoina kävin monta kertaa
suihkussa,istuin suhkun lattialla,annoin vai
veden valua päälleni, joskus istuin tunnin,koitin
ajatella mukavia,ja kas kummaa sehän
auttoi.Paniikkihäriöstä "sairastavan" henkilön ei
tarvitse hävetä,se on niin yleinen juttu, että
moni suomalainen potee sitä.Elämäntilanne,tressi
yms.voivat olla se joka on laukaisut sen
sinulla.Sinun täytyy vaan sisäistää itsellesi
se,niin on helpompi elää sen kanssa.Käy
lääkärissä ja juttele oman lääkärin kanssa eri
vaihtoehtoja mitkä olisivat sinulle
parhaita.Lääkkeitähän on keksitty tähän, mutta
mitä parempi jos et joudu käyttämään
niitä.Minulle tyrkytettin kaikenlaisia pameja,
mutta en suostunut ottamaan niitä,taistelin sitä
vastaan, vaikka heikoilla aluksi olin.Nyt minulla
on hyvä olla.
Jos suihku auttaa paniikkeihin niin hyvä!
Tosi hieno tarina sulta. kiitos! Mun poikani tarina on se, että isä koko ajan vaatimalla vaati, että sun on pystyttävä tekemään se ja se. Esim.fudiksessa, kun isä valmensi, oli pakko onnistua. Kun joskus ei huvittanu lähteä treeneihin, niin isä sanoi, lähdet tai itket ja lähdet. Sitä rataa meni pitkälle, kunnes poika tajusi, että eihän tää ole oikein. Viisi vuotta poikani opiskeli yliopistouraa vaihtelevalla menestyksellä. Sitten, kun alkoi olla jo loppusuoralla opintojen suhteen mieli musteni ja tuli paniikkikohtaukset siitä, että sun pitää suorittaa lopputyöt. Mistä sä saat sen diplomityön yhtäkkiään.
Meni puoli vuotta siihen , että piti syödä lääkettä paniikkihäiriöön, vaikka haittavaikutukset olivat hirveitä.
Nyttemmin, poika sai diplomityön. Jaksaa hyvin ja ensi viikolla alkaa puolittamaan lääkitystä, minkä sai oirehtiessaan paniikkihäiriötä.
Tämä neuvoksi kaikille. Ei kannata heittää kirvestä kaivoon..:) Ihanaa kevättä kaikille teille :)
auttaa fluanxol
paranoialla on hyvä
sosiaalinen ennuste
tulet hyvin toimeen
vaikka sairastatkin sitä
tosin sinulla on taipumus
järjestää skandaaleja
ja joskus elämäsi on
vähän kuin toisille
vittuilua
kun luulet että ne
kieroilevat sinua
vastaan
kantsii mennä psykiatrille
ennenkuin tulee vaikeuksia
paranoia ilman lääkitystä
on kuin
verikoira ilman kuonokoppaa
minäkin olen sairastanut
sitä
olin hoidossakin
mutta nyt on mennyt hyvin
monta kymmentä vuotta
kun olen ottanut "napit"
säännöllisesti
turhaa on pelätä lääkkeitä
jotkut nimittävät niitä
mömmöiksi
ja sanovat, että mieli
sumenee
minusta ne on samanlaisia
kuin ottaisi kaksi sisupastillia
illoin aamuin
mutta älä jätä pois
vaikeuksia alkaa tulla heti
pahimpina aikoina minä
luulin, että lehtikirjoituksissa
puhuttiin minusta
ja televisiossa vittuiltiin minulle
jne jne....
mutta harhat jäivät lääkkeellä,
jonka alussa mainitsin
sitä olen käyttänyt pitkään
ja se on ollut hyvä
olen käynyt aina psykiatrin
luona kerran vuodessa
( yksityinen )
no se kuuntelee, eipä paljon muuta,
mutta on tietysti valmis
auttamaan jos hätä tulee
on siinä semmoinen turvallisuuden
tuntu, kun on ammattiauttaja
tukena
turha niitä on pelätä
samanlaisia laiskoja jeppejä
kuin muutkin työntekijät
HEI!
Olen sairastanut paniikkihäiriöitä ja
voin vakuuttaa että ET takuulla
ainakaan kertomuksesi perusteella niitä sairasta!
Olen sinua vanhempi ja tiedän että sinun elämän
vaiheeseen kuuluu tietynlainen epävarmuus.
Pitäis olla "aikuinen" jne.
Suosittelen että otat yhteyttä kuitenkin
ammatti-ihmiseen. Sen ei tarvitse olla psykiatri
tai psykologi. Sinut ohjataan myös tk:n kautta
sopivalle henkilölle,tai esim. srk:n kautta
löytyy hyviä "auttajia". Muista että ET ole hullu
jos haet apua,jos et hae niin olet;)
Olen itse käynyt usein juttelemassa asioista ja
se tekee itse kullekin hyvää kun saa purkaa
sydäntään vieraalle ihmiselle,joka on siihen
koulutettu.Toivotan sinulle erittäin hyvää kesää
ja rohkeutta! Jos haluat kysyä jotain,niin sposti
tulee perille os. [email protected]
Toi suihku juttu on ihan hyvä juttu, minulla se
auttoi.Varsinkin alkuaikoina kun en tiennyt mikä
minua vaivaa,jos tuli sellainen lievempi,menin
suihkuun,annoin vain veden valua.. rauhoittelin
mieltä.Eihän se kaikille pure,mutta moni
kohtalokaveri on puhunut tästä.Joillakin on niin
paha paniikkih.etteivät voi lähteä kotoa
minnekkään,lääkkeet on ainut keino joka
auttaa,jos sekään.mutta esim.sellaisilla joilla
on lievää!! paniikkih. niin se voi jopa
auttaa.Tiedän mistä puhun,koska itselläni on
ollut paniikkih. jo 5 vuotta.
suosittelisin luettavaksi kirjan:
Vapaaksi ahdistuksesta
Työkirja paniikista ja peloista kärsiville
Edmund J. Bourne
Eikä vaan luettavaksi, vaan kannattaa tehdä niitä
tehtäviäkin. Hyvää kevättä kaikille!!!
Itselläni on todettu paniikkihäiriö eli
hyperventilaatio. Kirjoituksesi perusteella
luulenpa kuitenkin, että olet vainoharhainen...
Paniikkihäiriössä ihminen haukkoo henkeään ja
luulee kuolevansa, kun ilma ei tunnu kulkevan...
mutta todellisuudessa veressä on happea enemmän
kuin tarvitsemmekaan !!! Koko kroppa puutuu ja
sydän hakkaa tuhatta ja sataa...
Kohota itsetuntoasi niin pääset
vainoharhaisuudestasi!
Mukavaa kesää sinulle ja miehellesi !!!
Terkuin, Neiti-70
tiedätkö kuin monella tavalla paniikki häiriö voi
ilmetä! mulla on ollut useita vuosia paniikkih.ja
on vieläkin tuo alkoi samalla tavalla kuin
kirjoituksen aloittajalla ja pikku hiljaa vaan
paheni ja epäiltiin HYPERVETILAATIOTA jota se ei
kumminkaan ollut ja tehtiin kaiken maailman
kokeita allergia,astma,ym ravasin lääkärissä
kymmeniä kertoja ja aina vaan sanottiin että se
kuuluu tuohon ikään.kun se meni niin pahaksi että
en voinut enää lähtee edes kotoonta minnekkään ja
masennuskin alkoi pukkaamaan mikään ei
kiinostanut enään harhaluulotkin tulivat mukaan!
joten äitini alkoi huolestua tilanteesta ja
tilasi yksityiselle ajan joka todella otti asian
vakavasti ja sain lääkkeet mitkä on helpottanut
kummasti ja on vaan mentävä sellaisiin
tilanteisiin jota on ennen vältellyt!
paniikkihäiriö hehittyi pikku hiljaa siinä meni
3vuotta ennen kun se alkoi pahentua.
no hyvä et tääl on nettilääkärit vauhdissa ja
antavat varman diagnoosin taudiasta,parenpi
varmaan luottaa niihin eikä oikeisiin
lääkäreihin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
että hyperventilaatio EI ole tauti,
vaan eräs paniikkikohtauksen oire!
Itse olen sairastanut vuodesta -81,
eikä mikään tehoa.
Elämä on yhtä helvettiä!
et kertonut oletko saanut jotain hoitoa.
tilanne oli aikaisemmin samanlaista mut nytten
elämä voittaa taas.se on rankkaa tapella sitä
vastaa mutta tulosta on tullut olen ajatellut et
jos jossain pyörryn niin sitten pyörryn kyllä
joku tulee auttamaan=)ei kannata pelätä paikkoja
esim.kaupanjono teki tiukkaa niin yritän ajatella
kaikkea muuta kuin jonoa tai ihmisiä kyllä se
siitä mutta se kestää.jos haluat kirjotella
[email protected] nim.ylenpi kirjoittaja
Vai että paniikkihäiriö = hyperventilaatio? Ja
että paniikkihäiriön oleellinen palikka on
mieletön hengenahdistus? Voisit ehkä tutustua
paremmin taudinkuvaan yleisesti, ettet neuvo
muita ainoastaan omia kokemuksia totuuksina
pitäen.. Tuosta sai sen kuvan, että
paniikkihäiriöstä selviää
hyperventilaatioinnilla, eli paperipussi korjaa
koko homman. Oliskin näin.
Moro!
Olen itse paniikkipotilas ja voin vain kuvitella
kuinka paljon se syö myös avovaimoani.
Haluaisitko mahdollisesti jutella hänen kanssaan
koska tämä ikävä kyllä koettelee myös
lähimmäisiä.Jos ei ole helppoa olla potilas,niin
ei se varmaan ole sieläkään päässä!
Hyviä vointeja tyttöystävällesi ja jaksamista
sinulle!
Kiitoksia vaan, olisi muuten hienoa huomata että
potilaat ymmärtävät asiasta aina tämänkin puolen,
mutta kun se huomio varmasti lisää aina
sairastuneen syyllisyyttä muiden "vaivaamisesta".
Jos avovaimosi haluaa purkaa ajatuksiaan
aiheesta, niin "[email protected]". Hyviä
vointeja sinnekin päin, toivottavasti pystytte
molemmat nauttimaan tulevasta kesästä!
Tutulta tuntuu kirjoituksesi, olen kokenut itse
samanlaisia oireita aikoinani. Ja nyt ei muuta
kuin rohkeasti mielenterveystoimistossa käymään.
Tilanteesi ja häiriösi kartoitetaan, saat ehkä
terapiaa tai lääkkeitä, kumpaa itse haluat.
Kynnys mielenterveystoimistoon poistuu kun käyt
siellä, huomaat että siellä käy aivan normaaleja
ihmisiä. Älä tuhlaa nuoruuttasi olemalla liian
ylpeä tai arka mennäksesi hakemaan apua.
Menisithän lääkäriin jos esim. nilkkasi murtuisi
tms. Huomaat että aurinko alkaa jälleen
paistamaan! Iloista päivän jatkoa, tilaa
maanantaina vastaanottoaika, sitä et tule
katumaan.
Hei! Minulla on paniikihäiriö. Tai
ahdistushäiriö, joka aiheuttaa
paniikikohtauksia.Jokatapauksessa suurin ongelma
tässä on se, että pelkään ihmisiä, outoja
ihmisiä. Tuntuu, kuin kaikki aina kiinnittäisivät
minuun huomiota ja puhuisivat minusta..jne.
Pelkään mennä kauppaan. Ihmisten paljous ahdistaa
minua. Kassalla viimeistään alkaa sydän
hakkaamaan ja tulee sellainen olo, kuin olisi
vain päästävä pois. Hikoilen ja tuntuu, kuin
jalat eivät kantaisi. Olo on epätodellinen.Monta
kertaa on kauppareissu jäänyt tekemättä,kun
katselen ikkunasta ihmisispaljoutta ja jo sen
näkeminen ahdistaa. Ei ole kyllä helppoa tämä
tälläinen. Onneksi on ihanat ystävät, jotka
ymmärtävät, että tämä on sairaus ja eivätkä
enempiä kysele,jos vaikka perun jonkin
tapaamisen. Käyn psykologilla keskustelemassa
tästä ja pikkuhiljaa alan uskaltaa enemmän. pian
4 vuotta olen tästä "kärsinyt". Lainaa vaikka
kirjastosta aineistoa tähän liittyen ja sitten,
jos tuntuu että sairastat paniikihäiriötä,niin
kannattaa lähteä ammattiauttajan luona käymään.
Tiedän, että kuulostaa hullulta, mutta yksin
tästä ei selviä! Parhainta jatkoa sinulle!
Kyllä tuo Tiia-Mari pahasti paniikkihäiriöltä
kuulostaa. Mieheni on samanlainen, paitsi että
hän saa myös hengenahdituksia, eikä pysty
nukkumaan.
Jokainen meistä reagoi asioihin eritavalla,
siksi juuri emme voi kartoittaa, mikä on oikea
oire ja mikä ei.
Terapeutti on hyvä ratkaisu ja tietenkin
kavereiden tuki. Myös tukiryhmiä on perustettu,
jonne voi mennä vaihtamaan ajatuksia. Tiedän,
että se pelottaa, mutta kun saa itseään niskasta
kiinni, kaikki muuttuu. Aikaahan se kyllä vie.
Kaikille teille kovasti voimia. Koittakaa
jaksaa.