Alistun

Ei mun hyödytä enää taistella. En tule koskaan kuntoutumaan. Haluan siis pysyvän sairauseläkkeen mielenterveysongelmistani, joista ehkä masennus on invalidisoivin.
Lapsesta asti on tullut pilkkaa milloin missäkin. Eniten koulussa.
Persoonallisuushäiriöhän siitä syntyi.

Olen yrittänyt kuntouttaa ja hoidattaa itseäni useita vuosia. Mikä tulos? En ole kuntoutunut. Pienikin vastoinkäyminen, niin tipahdan rotkoon. Suhteellisuudentajuni heittää. Mietin kuolemaa jne. Todella masentuneet tietävät mistä puhun.

Seuraavalla lääkärin vastaanotolla haen eläkkeen enkä enää puhu kuntoutumisen mahdollisuudesta mitään.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Äläs nyt noin, alistu. Olen minäkin "toistaiseksi" työkyvyttömyyseläkkeellä, ollut jo rapiat 17 vuotta. Ottihan se kolmikymppisnä koville luopua unelmistaan ja heittää pitkä koulutus romukoppaan. Ajan oloon olen hyvinkin oppinut luovimaan tässä raadollisessa maailmassa.

Olen vapaa ihminen tekemään mitä haluan. Ei kaikkien tarvitsekaan otsa hiessa raataa leipänsä eteen. En sano, että henkinen kärsimys yhtään helpompaa on, mutta mitään huonommuutta saati syyllisyyttä ei eläkeläisen pidä tuntea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruma ankanpoikainen kirjoitti:

Ei mun hyödytä enää taistella. En tule koskaan kuntoutumaan. Haluan siis pysyvän sairauseläkkeen mielenterveysongelmistani, joista ehkä masennus on invalidisoivin.
Lapsesta asti on tullut pilkkaa milloin missäkin. Eniten koulussa.
Persoonallisuushäiriöhän siitä syntyi.

Olen yrittänyt kuntouttaa ja hoidattaa itseäni useita vuosia. Mikä tulos? En ole kuntoutunut. Pienikin vastoinkäyminen, niin tipahdan rotkoon. Suhteellisuudentajuni heittää. Mietin kuolemaa jne. Todella masentuneet tietävät mistä puhun.

Seuraavalla lääkärin vastaanotolla haen eläkkeen enkä enää puhu kuntoutumisen mahdollisuudesta mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu