Ei mun hyödytä enää taistella. En tule koskaan kuntoutumaan. Haluan siis pysyvän sairauseläkkeen mielenterveysongelmistani, joista ehkä masennus on invalidisoivin.
Lapsesta asti on tullut pilkkaa milloin missäkin. Eniten koulussa.
Persoonallisuushäiriöhän siitä syntyi.
Olen yrittänyt kuntouttaa ja hoidattaa itseäni useita vuosia. Mikä tulos? En ole kuntoutunut. Pienikin vastoinkäyminen, niin tipahdan rotkoon. Suhteellisuudentajuni heittää. Mietin kuolemaa jne. Todella masentuneet tietävät mistä puhun.
Seuraavalla lääkärin vastaanotolla haen eläkkeen enkä enää puhu kuntoutumisen mahdollisuudesta mitään.
Lapsesta asti on tullut pilkkaa milloin missäkin. Eniten koulussa.
Persoonallisuushäiriöhän siitä syntyi.
Olen yrittänyt kuntouttaa ja hoidattaa itseäni useita vuosia. Mikä tulos? En ole kuntoutunut. Pienikin vastoinkäyminen, niin tipahdan rotkoon. Suhteellisuudentajuni heittää. Mietin kuolemaa jne. Todella masentuneet tietävät mistä puhun.
Seuraavalla lääkärin vastaanotolla haen eläkkeen enkä enää puhu kuntoutumisen mahdollisuudesta mitään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Äläs nyt noin, alistu. Olen minäkin "toistaiseksi" työkyvyttömyyseläkkeellä, ollut jo rapiat 17 vuotta. Ottihan se kolmikymppisnä koville luopua unelmistaan ja heittää pitkä koulutus romukoppaan. Ajan oloon olen hyvinkin oppinut luovimaan tässä raadollisessa maailmassa.
Olen vapaa ihminen tekemään mitä haluan. Ei kaikkien tarvitsekaan otsa hiessa raataa leipänsä eteen. En sano, että henkinen kärsimys yhtään helpompaa on, mutta mitään huonommuutta saati syyllisyyttä ei eläkeläisen pidä tuntea!