aivokasvain?

voiko minulla näiden seuraavien oireiden perusteella olla aivokasvain?

minulla on ollut viimeaikoina (2,5kk) heikko olo, poissaoleva olo, pieni huimaus (ei keinuva tai kaatuva, ihan heikka olo vaan) kävellessä ulkona tuntuu että lähitsi taju (ei ole lähtenyt) vähänaikaa sitten tuli pariin kohtaa oksettava olo (en oksentanut) pääkipu ei ole jatkuvaa eikä pistävää, en ole valonarka, silmät pelittää (valopisteitä lukuunottamatta...) olen kauheasti tietokoneella ja pelaan soitan kitaraa huonossa asennossa (kai?) ja lääkärissä verikokeissa ei ole mitään, sydänfilmi ok (vaikka kun sitä ajattelee se soittaa progea ja oireet tulee aina päähän ku ajattelee suunnilleen) mutta huolestuttaa silti. viipalekuvaan lääkäri kuulemma "varmuuden vuoksi" lähetti, mutta siihen on kauan aikaa. viimeyönä olin koneella 2 asti (väsynyt) ja sitten unensaanti oli vaikeaa (kämmenet puutu, sydän hyppäs, ihme sekavia tuntemuksia päässä) mutta se varmaan johtui yliväsymyksestä ja tietokoneesta. olen kyllästynyt tähän tautiin. liikun myös vähän (olen alkanut lenkkeilemään yms) ja juon vähä vettä (lisännyt juontia) ja ennen join vaan maitoa ja limsaa... enkä niitäkään tarpeeksi.
2609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun sulle selvii mikä sulla on, ilmoita mulle !! jooko?!
Mulla ihan samat oireet. Paitsi kun heikottaa huimaa kanssa välillä
Raajat puutuu ihan älyttömän helposti ja normaaleissa asennoissa
Silmissä kanssa valopisteitä
ja kaikki ihan samanlaisia muuten.
Vasenta korvaa särkee usein ja harvoin tulee verta nenästä [ennen ei ole ikinä tullu ku vasta nyt 5kk sisällä]
ja nyt on alkanut yht äkii tinnittää vasemmassa korvassa kanssa.

En ole vielä käynyt asiasta lääkärillä.

Silmiin liittyen että silmiä välillä särkee ja paineen tunnettä, mutta paineet mitattu ja kilpirauhaset tarkastettu. mitää poikkeavaa ei ole

Äänestä

olen itse kamalan usein kipeä, flunssaa yms.
kurkku on usein kipeä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvainsanoikasvain kirjoitti:

voiko minulla näiden seuraavien oireiden perusteella olla aivokasvain?

minulla on ollut viimeaikoina (2,5kk) heikko olo, poissaoleva olo, pieni huimaus (ei keinuva tai kaatuva, ihan heikka olo vaan) kävellessä ulkona tuntuu että lähitsi taju (ei ole lähtenyt) vähänaikaa sitten tuli pariin kohtaa oksettava olo (en oksentanut) pääkipu ei ole jatkuvaa eikä pistävää, en ole valonarka, silmät pelittää (valopisteitä lukuunottamatta...) olen kauheasti tietokoneella ja pelaan soitan kitaraa huonossa asennossa (kai?) ja lääkärissä verikokeissa ei ole mitään, sydänfilmi ok (vaikka kun sitä ajattelee se soittaa progea ja oireet tulee aina päähän ku ajattelee suunnilleen) mutta huolestuttaa silti. viipalekuvaan lääkäri kuulemma "varmuuden vuoksi" lähetti, mutta siihen on kauan aikaa. viimeyönä olin koneella 2 asti (väsynyt) ja sitten unensaanti oli vaikeaa (kämmenet puutu, sydän hyppäs, ihme sekavia tuntemuksia päässä) mutta se varmaan johtui yliväsymyksestä ja tietokoneesta. olen kyllästynyt tähän tautiin. liikun myös vähän (olen alkanut lenkkeilemään yms) ja juon vähä vettä (lisännyt juontia) ja ennen join vaan maitoa ja limsaa... enkä niitäkään tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu