Yövyttiin 2 viikkoa yhdessä Medena-hotellialueella olevissa lomamökissä, alakerrassa.
Meillä oli kaksio, yläkerrassa oli kolmio suuremmalle perheelle. Asuimme lähellä rantaa, joten oli hieno näköala.Kolmantena päivänä huomasin, että toinen käsivarsi oli täynnä puremia, jotka kutisivat. Lääkitsin niitä desinfiointiaineella. Minulla oli ollut pitkähihainen pyjama päällä. Kolmantena yönä tuli sitten suurempia otuksia, koska jäljet oli n.1 cm ja tulehdus kesti pari viikkoa.Yritimme poistaa ötököitä Milbiolla.-Nälkäisiä kissoja pyöri kaiken aikaa ympärillä, kun söimme aamiaista ulkona.Pari niistä onnistui menemään asuntoomme.Koska helvetissä lomien tarjoajat ottavat vastuun kulkukissoista ja koirista??? Ei ole lomalaisena mukava katsella kituvia eläimiä.
Medena on treenauspaikkana hyvä, kun saa kulkea kuin vuoristorataa ylös-alas-ylös 600 m., ennenkuin pääsee tielle. Hotellin shuttlet eivät toimi, bussit kulkee milloin sattuu ja taxi on perhanan kallista:4 km-15 Eur, 30 km-45-50 Eur ilman kuittia.Ruoka on hyvää Kroatiassa, lukuunottamatta LEUT-nimistä ravintolaa Splitìssä.
Jos haluaa tehdä itse, on esim.Konzumíssa hyvä valikoima Trogirissa vastapäätä toria. Hyvät leivät, croissantit, sämpylät saa sieltä tai torilta.Ihania vanhoja (keskiaikaisia) rakennuksia on nähtävissä Trogirissa, Splitin vanhassa kaupungissa, Primostenissa.Kokonaisuutena on Kroatia upea historiallinen elämys.
Kirppuja Medenasta
3
919
Vastaukset 3
- restaurantista
Ei pidä sekoittaa netistä löytyvään Leut-restauranttiin, joka näyttää olevan kokonaan erilainen kuin se Leut, joka sijaitsee Splitissä mereltä päin katsoen vasemmalla puolella vanhan kaupungin rannalla olevaa aukiota. Siinä ravintolassa isketään lautaselle ranskalaiset joka ruokaan, ei salaattia ja tonnikalapihvi oli vanhaa haikalaa, maku hirveä. Hai on kyllä hyvää, tuoreena ja hyvin valmistettuna.
- on eikä
kirppuja.
- olla, kun on nyt
kotonakin jotain sängyssä. Onkohan niitä ennen vanhaan käytettyjä savupommeja vielä olemassa, joilla niitä lutikoita yritettiin tappaa 50- luvulla. Olin silloin pieni lapsi ja muistan hämärästi, että jotain tavaroita kannettiin ulos, myrkytettiin asunto ja sitten tavarat taas sisään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431