Liikunta riippuvuus

Onko muita, joilla liikuntariippuvuus?

Syön terveellisesti normaali kalorimääriä (1500-2500ckal/pvä), vältän kaikkea epäterveellistä. Liikun jokapäivä vähint. 2 tuntia. Ja mielellään yksin. Ryhmäliikunta ei käy, koska silloin en voi tehdä asioita täysillä. Ja jos joku keskeyttää vaikka mun lenkin tai kuntopyöräilyn, niin silloin ahdistun ja mun on aloitettava kaikki alusta tai tehtävä vielä tunti lisää. Ahdistun jos en pääse liikkumaan päivittäin. Nautin kaikesta ruummillisesta, esim vaikka lehtien haravoinnista, ruohon leikkuusta, suursiivoamisesta jne. (Tämän kaiken päälle tietysti vielä aina treenaan.)Ahdistun jos joudun olemaan paikoillani (esim. töissä tai luennolla) suurimman osan päivästä. Tällöin lähden treenaamaan vaikka sitten kymmenen aikaan illalla, jotta saan mielenrauhan.

Onko muilla samanlaisia oireita?
2476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joo mulla oli kaksi vuotta sitten. Liikuin hulluna väh. 6 h päivässä. Aamulla ennen aamiaista lenkille ja illalla enne nukkumista lenkille. 2h:n lenkkejä, kävin myös paljon salilla, mutta aina yksin en halunnut muita mukaan, treenata pitää yksin, ettei tarvitse keskittyä muihin. Sitten tulin kipeäksi. olin 2 viikkoa sängyssä, ei huvittanut enää liikkua, lohoin paljon ja sitt jouduin takaisin bulimia kierteeseen, josta yritän parantua ja saada taas iloa ja otetta liikunnasta -huonooin tuloksin.
Toivottavasti innostuisin taas liikkumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elixiriä kirjoitti:

Onko muita, joilla liikuntariippuvuus?

Syön terveellisesti normaali kalorimääriä (1500-2500ckal/pvä), vältän kaikkea epäterveellistä. Liikun jokapäivä vähint. 2 tuntia. Ja mielellään yksin. Ryhmäliikunta ei käy, koska silloin en voi tehdä asioita täysillä. Ja jos joku keskeyttää vaikka mun lenkin tai kuntopyöräilyn, niin silloin ahdistun ja mun on aloitettava kaikki alusta tai tehtävä vielä tunti lisää. Ahdistun jos en pääse liikkumaan päivittäin. Nautin kaikesta ruummillisesta, esim vaikka lehtien haravoinnista, ruohon leikkuusta, suursiivoamisesta jne. (Tämän kaiken päälle tietysti vielä aina treenaan.)Ahdistun jos joudun olemaan paikoillani (esim. töissä tai luennolla) suurimman osan päivästä. Tällöin lähden treenaamaan vaikka sitten kymmenen aikaan illalla, jotta saan mielenrauhan.

Onko muilla samanlaisia oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu