Tupakointi lyhentää elämää 7-10 vuodella

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/tupakoimattomuus-lisaa-terveita-vuosia-elamaan

Tupakoimattomuus lisää terveitä vuosia elämään
(13.10.2008 klo 23.00)

Tupakointi lyhentää ikää 7-10 vuodella, mutta samalla se heikentää elämänlaatua, osoittaa 26 vuotta kestänyt suomalainen seurantatutkimus. Tupakointia ei siis voi perustella sillä että elää vähän lyhyemmän mutta laadukkaamman elämän, toteavat suomalaistutkijat.

Tutkimukseen osallistuivat Helsingin yliopiston, Oulun yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen tutkijat Arto Strandberg, Timo Strandberg, Kaisu Pitkälä, Veikko Salomaa, Reijo Tilvis ja Tatu Miettinen.
Tutkimusaineistona oli ns. Helsingin johtajatutkimus. Sen aineistona oli alun perin runsaat 2500 keski-ikäistä, 40-55-vuotiasta suomalaista johtavassa asemassa olevaa miestä. Tutkimuksen alussa kartoitettiin kaikilta terveys ja elämäntavat.
Elossa oleville lähetettiin vuonna 2000 kyselylomake, jolla selvitettiin mm. tupakointia, terveyttä ja elämänlaatua. Kuolemantapauksista saatiin tiedot virallisista rekistereistä. Tupakoinnin ja terveydentilan välinen yhteys selvitettiin 1658 mieheltä, jotka olivat olleet vuonna 1974 vailla kroonisia sairauksia eivätkä polttaneet sikareita tai piippua.

Joka viides koehenkilöistä (372) oli kuollut 26 vuoden aikana. Ne jotka eivät olleet koskaan tupakoineet (614 miestä), elivät keskimäärin 10 vuotta pitempään kuin paljon eli yli 20 savuketta päivässä aikanaan polttaneet (188 miestä). Tupakoimattomilla oli myös parhaat tulokset kaikilla terveyteen liittyvillä mittareilla arvioiden. Ns. RAND-mittarilla arvioitu elämänlaatu heikkeni poltettujen savukkeiden suhteessa.

Tämä mittari on yksi kansainvälisesti eniten käytettyjä arviointimenetelmiä. Siinä arvioidaan elämänlaatua kahdeksalla alueella fyysisestä emotionaaliseen. Pisteitä saa välillä 0-100 ja kolmen pisteen eroa pidetään kliinisesti merkitsevänä.
Suurin ero oli raskaasti tupakoineiden ja niiden välillä, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet. Sosiaalisen toimintakyvyn alueella ero oli neljä pistettä ja suurimmillaan, 14 pistettä, se oli fyysisessä toimintakyvyssä.

Sinänsä tupakoinnissa oli tapahtunut myönteistä kehitystä. Vuoteen 2000 tultaessa kaksi kolmesta tupakoitsijasta oli lopettanut tupakoinnin, mutta aikanaan raskaasti tupakoineista lähes joka toinen (44%) oli kuollut. Niillä raskaasti tupakoivilla jotka vielä olivat hengissä, oli merkitsevästi heikompi terveys ja terveyteen liittyvä elämänlaatu kuin niillä jotka eivät koskaan olleet tupakoineet.

Tutkimuksen etuna on alkuperäisen koehenkilöiden joukon sosioekonomisen aseman samankaltaisuus, kaikki olivat hyvin koulutettuja ja taloudellisesti hyvin toimeentulevia. Vähäinen koulutus ja heikko taloudellinen tilanne ovat tunnetusti yhteydessä huonompaan terveyteen Suomessa.

Seuranta jatkuu edelleen ja tutkimuksesta voidaan saada vielä vastaus kiinnostavaan yhteen kysymykseen. On pohdittu aiheuttaako pitenevä elämä sellaisenaan raskaamman taakan terveydenhuoltojärjestelmälle vai kuormittavatko viimeisten elinvuosien sairaudet, ihmisen iästä riippumatta yhteiskuntaa yhtä paljon.
61035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitäs se Arvo Ylppö sanoi, kohtuus kaikessa. Ylppökin pössytteli kohtuudella ja eli yli sata vuotiaaksi. (1887-1992)

Äänestä
  • "Määrä tekee myrkyn"-siis vaikkapa saunapadallinen kaurapuuroa ei ole hyväksi.

    Äänestä

Ja näin tätä tuotetta vaan myydään jokaikisessä kaupassa ja kadunkulmassa laillisesti ja valtio veroja keräten. Huumediileri on Suomen valtio.

Äänestä
  • vaan ja ainoastaan 7-10v. no eipä hätää jatketaan askin päivävauhtia tappiin asti...

    Äänestä

  • fyfipmköäj kirjoitti:

    vaan ja ainoastaan 7-10v. no eipä hätää jatketaan askin päivävauhtia tappiin asti...

    Säästyy sinunkin eläkerahat parempaan käyttöön.

    Jotta polta tupakkaa, yhteiskunta säästää kun ei tarvi maksaa sinullekaan eläkkeitä.

    Äänestä

  • se kannattaa kirjoitti:

    Säästyy sinunkin eläkerahat parempaan käyttöön.

    Jotta polta tupakkaa, yhteiskunta säästää kun ei tarvi maksaa sinullekaan eläkkeitä.

    Onneks mun sairauksien hoito ei olekaan sit mitään ilmasta, plus kaikki ne sairaslomat ennen mitään vakavempia sairauksia, jos satun edes sossun luukulta töihin asti koskaan pääsemäänkään. Kyllä ne säästyneet eläkerahat on pientä. Miinukselle tulee suomen valtio jäämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedeuutiset kirjoitti:

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/tupakoimattomuus-lisaa-terveita-vuosia-elamaan

Tupakoimattomuus lisää terveitä vuosia elämään
(13.10.2008 klo 23.00)

Tupakointi lyhentää ikää 7-10 vuodella, mutta samalla se heikentää elämänlaatua, osoittaa 26 vuotta kestänyt suomalainen seurantatutkimus. Tupakointia ei siis voi perustella sillä että elää vähän lyhyemmän mutta laadukkaamman elämän, toteavat suomalaistutkijat.

Tutkimukseen osallistuivat Helsingin yliopiston, Oulun yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen tutkijat Arto Strandberg, Timo Strandberg, Kaisu Pitkälä, Veikko Salomaa, Reijo Tilvis ja Tatu Miettinen.
Tutkimusaineistona oli ns. Helsingin johtajatutkimus. Sen aineistona oli alun perin runsaat 2500 keski-ikäistä, 40-55-vuotiasta suomalaista johtavassa asemassa olevaa miestä. Tutkimuksen alussa kartoitettiin kaikilta terveys ja elämäntavat.
Elossa oleville lähetettiin vuonna 2000 kyselylomake, jolla selvitettiin mm. tupakointia, terveyttä ja elämänlaatua. Kuolemantapauksista saatiin tiedot virallisista rekistereistä. Tupakoinnin ja terveydentilan välinen yhteys selvitettiin 1658 mieheltä, jotka olivat olleet vuonna 1974 vailla kroonisia sairauksia eivätkä polttaneet sikareita tai piippua.

Joka viides koehenkilöistä (372) oli kuollut 26 vuoden aikana. Ne jotka eivät olleet koskaan tupakoineet (614 miestä), elivät keskimäärin 10 vuotta pitempään kuin paljon eli yli 20 savuketta päivässä aikanaan polttaneet (188 miestä). Tupakoimattomilla oli myös parhaat tulokset kaikilla terveyteen liittyvillä mittareilla arvioiden. Ns. RAND-mittarilla arvioitu elämänlaatu heikkeni poltettujen savukkeiden suhteessa.

Tämä mittari on yksi kansainvälisesti eniten käytettyjä arviointimenetelmiä. Siinä arvioidaan elämänlaatua kahdeksalla alueella fyysisestä emotionaaliseen. Pisteitä saa välillä 0-100 ja kolmen pisteen eroa pidetään kliinisesti merkitsevänä.
Suurin ero oli raskaasti tupakoineiden ja niiden välillä, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet. Sosiaalisen toimintakyvyn alueella ero oli neljä pistettä ja suurimmillaan, 14 pistettä, se oli fyysisessä toimintakyvyssä.

Sinänsä tupakoinnissa oli tapahtunut myönteistä kehitystä. Vuoteen 2000 tultaessa kaksi kolmesta tupakoitsijasta oli lopettanut tupakoinnin, mutta aikanaan raskaasti tupakoineista lähes joka toinen (44%) oli kuollut. Niillä raskaasti tupakoivilla jotka vielä olivat hengissä, oli merkitsevästi heikompi terveys ja terveyteen liittyvä elämänlaatu kuin niillä jotka eivät koskaan olleet tupakoineet.

Tutkimuksen etuna on alkuperäisen koehenkilöiden joukon sosioekonomisen aseman samankaltaisuus, kaikki olivat hyvin koulutettuja ja taloudellisesti hyvin toimeentulevia. Vähäinen koulutus ja heikko taloudellinen tilanne ovat tunnetusti yhteydessä huonompaan terveyteen Suomessa.

Seuranta jatkuu edelleen ja tutkimuksesta voidaan saada vielä vastaus kiinnostavaan yhteen kysymykseen. On pohdittu aiheuttaako pitenevä elämä sellaisenaan raskaamman taakan terveydenhuoltojärjestelmälle vai kuormittavatko viimeisten elinvuosien sairaudet, ihmisen iästä riippumatta yhteiskuntaa yhtä paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu