Mua on vaivannut pitkään ala-kuloisuus. Ensiksi ajattelin tän johtuvan muutoksista elämässäni, tai vaikkapa hormonitoiminnoista. Kuukautiset kuitenkin tulee ja menee toisensa perään, joten niistä ei ole kyse. Kaikki vaan tuntuu niin oudolta, en osaa edes selittää tätä tunnetta. Saatan yhtäkkiä purskahtaa itkuun, ja koko kehon läpi menee sellaisia outoja värinöitä. Tälläistä näin SYVÄÄ fiilistä ei ole ennen ollut.
Hirveän yksinäinen olo, ihmisiä on ympärillä ja saisin seuraa jos sitä oikeasti hankkisin (en tiedä miksen hanki..), mutta samalla kaipaan vain jatkuvasti omaa rauhaa ja kaikki sosiaalisuus tuntuu lähinnä suoritukselta.
Mitä tehdä vai teenkö mitään?
Hirveän yksinäinen olo, ihmisiä on ympärillä ja saisin seuraa jos sitä oikeasti hankkisin (en tiedä miksen hanki..), mutta samalla kaipaan vain jatkuvasti omaa rauhaa ja kaikki sosiaalisuus tuntuu lähinnä suoritukselta.
Mitä tehdä vai teenkö mitään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
et ole yksin ton tuntemuksesi kanssa, mulla on myös samanlaisia oireita ja tällä hetkellä olen niin ahdistunut että en tiedä mitä tekisin tän asian kanssa. elämä mulla pitäisi olla hyvin on avopuoliso ja pieni lapsi, mutta silti kaikki näyttää mustalta. itken joka päivä kun mulla on paha olla. pelkään sellaisia asioita mitä ei ole vielä edes tapahtunut ja tuntuu koko ajan että menetän puolisoni koska hän ei jaksa katsoa minun huonoa oloa. tunnen syyllisyyttä kaikkea asioita kohtaan ja kyselen koko ajan kumppaniltani että välittääkö se vielä... en tiiä miten jaksan. ainut mikä vielä tuntuu hyvältä on että minulla on ihana lapsi. miksi en ole tyytyväinen ja miksi olen surullinen...