Heippa,
Luin muutaman viestin palstalta, ja huomasin, että minun "tulisi olla" vieläkin yksinäisempi kuin oikeasti olen. Minulla ei ole ollut ystäviä kohta kymmeneen vuoteen. Yritän tällä hetkellä kuumeisesti tutustua muihin netin välityksellä ja muutenkin, mutta en kaipaa välttämättä muita ihmisiä, sillä toisten seura saattaa tehdä olon vieläkin yksinäisemmäksi. Kun huomaa, ettei ole samalla aaltopituudella muiden kanssa, se johtaa pettymykseen. Nämä pettymykset on vaikeampi kestää kuin se, ettei ole kavereita.
Joku alempana sanoi, että suurin piirtein, että ystävyys on paljolti itsensä myymistä toiselle. Sehän on juuri sitä mielistelyä (voisi tosta keksiä ilkeitäkin vertauksia). En minä halua myydä itseäni kenellekään, mutta voin minä silti välittää muista!!!
Mielestäni olen hyvä ja välittävä ihminen, mutta "vikani" voisi olla se, etten ymmärrä pinnallisuutta. Omana itsenäni, vaikkakin eristäytyneenä, olen takuulla onnellisempi kuin juostessani välinpitämättömien ihmisten perässä. Mutta: Koska itse välitän muista ihmisistä, haluaisin pitää huolta jostain toisesta ihmisestä, ja antaa hänen huolehtia minusta. Ehkäpä siis käsitykseni ihmissuhteista eroaa yleisestä mielipiteestä.
Onko kellään yhtään samanlaisia ajatuksia??!!
Luin muutaman viestin palstalta, ja huomasin, että minun "tulisi olla" vieläkin yksinäisempi kuin oikeasti olen. Minulla ei ole ollut ystäviä kohta kymmeneen vuoteen. Yritän tällä hetkellä kuumeisesti tutustua muihin netin välityksellä ja muutenkin, mutta en kaipaa välttämättä muita ihmisiä, sillä toisten seura saattaa tehdä olon vieläkin yksinäisemmäksi. Kun huomaa, ettei ole samalla aaltopituudella muiden kanssa, se johtaa pettymykseen. Nämä pettymykset on vaikeampi kestää kuin se, ettei ole kavereita.
Joku alempana sanoi, että suurin piirtein, että ystävyys on paljolti itsensä myymistä toiselle. Sehän on juuri sitä mielistelyä (voisi tosta keksiä ilkeitäkin vertauksia). En minä halua myydä itseäni kenellekään, mutta voin minä silti välittää muista!!!
Mielestäni olen hyvä ja välittävä ihminen, mutta "vikani" voisi olla se, etten ymmärrä pinnallisuutta. Omana itsenäni, vaikkakin eristäytyneenä, olen takuulla onnellisempi kuin juostessani välinpitämättömien ihmisten perässä. Mutta: Koska itse välitän muista ihmisistä, haluaisin pitää huolta jostain toisesta ihmisestä, ja antaa hänen huolehtia minusta. Ehkäpä siis käsitykseni ihmissuhteista eroaa yleisestä mielipiteestä.
Onko kellään yhtään samanlaisia ajatuksia??!!
Vastaukset 14
Vanhimmat
>Luin muutaman viestin palstalta, ja huomasin,
>että minun "tulisi olla" vieläkin yksinäisempi
>kuin oikeasti olen. Minulla ei ole ollut ystäviä
>kohta kymmeneen vuoteen. Yritän tällä hetkellä
>kuumeisesti tutustua muihin netin välityksellä
>ja muutenkin, mutta en kaipaa välttämättä muita
>ihmisiä, sillä toisten seura saattaa tehdä olon
>vieläkin yksinäisemmäksi. Kun huomaa, ettei ole
>samalla aaltopituudella muiden kanssa, se johtaa
>pettymykseen. Nämä pettymykset on vaikeampi
>kestää kuin se, ettei ole kavereita.
Moi
Millä aaltopituudella olet? Kiinnostaisi tutustua
ja kenties vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia... sun kirjoittamat jutut kuullosti jollain tavalla tutuilta, vaikken tarkemmin tiedä miksi.
Voidaan jutella täällä tai jos haluat kirjoittaa privana, mun osoite on "[email protected]"
Tuota noin,
Ehkäpä en ole yksinäinen ollenkaan. Mutta kun meitä ihmisiä on niin paljon, ettei voi välttyä törmäämisiltä.
Joskus huomaa, että kaverit välittää toisistaan oikeesti, mutta yleensä sitä ihmettelee, kun kuuntelee jonkun kaveriporukan juttelua, että mitä noikin tosta oikein saa. Kai sillä sitten on jokin tarkoitus, velvollisuudentäyttäminen tai jotain.
Mukavaa, että pystyit tunnistamaan jotain siitä kirjoituksesta. Oletko muuten koskaan lukenut kyynikon kultaista kirjaa? Se voi joskus saada hyvälle tuulelle.
Olen samaa mieltä, tuntuu että nykyään suuri osa ihmisistä on niin pinnallisia, että parempi kun sitten vaikka yksin eikä pinnallisten ystävien kanssa.
Tuopa kuulosti niin kovin järkevältä ja myöskin tosi tutulta! Itse olen aina tuntenut oloni enemmän tai vähemmän "sivusta seuraajaksi". En ole se henkilö, joka "täyttää" huoneen. Olen se, jolla on ilmeisen omalaatuinen huumorintaju. En ymmärrä joidenkin "korkeatasoista" huumoria. En ole koskaan oikein kuulunut mihinkään. Olen se, jota ei välttämättä pyydetä mihinkään. Olen kaksin, mutta kuitenkin yksin.
Turha yrittää moittia, ettenkö olisi yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin. Olen yrittänyt, ja hieman jopa onnistunutkin siinä. Mutta olenpa sen lisäksi huomannut, että niin ne vaan ihmiset tuntuvat pitävän kummallisena jos vähän oudommalle juttelee enemmän kuin tervehdyksen. Minullakin olisi eräs noin ikäiseni naapuri, johon haluaisin tutustua kaverillisesti. Joskus juteltiin paljonkin rappukäytävässä ja ulkona. Mutta eipä ole tutustumishaluinen hän, että melkeinpä lähtee eri suuntaan kun vastaan meinaa tulla.
En ole mikään akateeminen ihminen, liekö sitten niin, etten ole erityisen fiksu. Saati sitten niin fiksu, että olisin tutustumisen arvoinen!
Mikähän se olisi se oikea aallonpituus, ja miten siihen voisi virittäytyä?
Tulipas paska olo, tavasta jolla puhut. Ei minulla ole mitään OMAA aallonpituutta, ja jos olisi, niin en huolisi sinne ainakaan sinua!!!
Voisit mennä virittymään vaikka lähimpään korkeajännitejohtoon! Ehkäpä naapurisi sen jälkeen huomaisi sinut.
Oho, prinsessapa on äkäisellä päällä...
Tulipas paska olo, tavasta jolla kommentoit yrityksestäni kertoa miten samalta minusta tuntuu!
Mutta samalla kun kiipeän sinne lähimpään korkeajännitejohtoon voinkin todeta (kuten sen jo aiemminkin olen tehnyt), että eipä minua koskaan ole kukaan ymmärtänytkään (omaa omituista huumoriani).
Etkä näköjään sinäkään, joten voit puolestani jatkaa sitä introvertteilyäsi ihan rauhassa!
Morjens,
Täytyy minunkin kiivetä korkeajännitejohtoon tai jatkaa introvertteilyä rauhassa. Se oli vain itsepuolustusreaktio ihan varmuudenvuoksi, mutta
olen pahoillani, jos sinulle tuli paska olo kommentistani. Tekstin perusteella on vaikea ymmärtä kenenkään huumoria näkemättä kasvoja.
No, ehkä voimme unohtaa koko jutun, kun nyt en ole vielä ehtinyt kiipeämään sinne korkeajännitejohtoonkaan...
Muuten miksi kerroin siitä eräästä naapuristani... niin pointtini oli tämä kummallinen vallalla oleva "don´t talk to strangers" -ajattelutapa, jota on ehkä syytä opettaa pikkulapsille, mutta että eikö aikuiset ihmiset voi jutella vähän tuntemattomimmillekkin. Miten sitä nyt voi uusiin ihmisiin tutustuakaan, jos kaikki ajattelee, että "enpäs tuolle tuntemattomalle sano kyllä mitään, tai ainakin katson sitä vähän kieroon, että älyää häipyä minua häiritsemästä..."
Minulla on teoria aiheesta "don't talk to strangers". Joskus on ihania (en nyt puhu luonnollisestikaan itsestäni) ihmisiä, jotka ovat omia itsejään, luokiteltu "huonoiksi" kenenkään tietämättä miksi, tai edes ymmärtämättä, mikä on se piirre hänessä, joka on "huono". Koskaan ei tulekaan selviämään, mikä oli se syy, miksi jotain henkilöä katsoi kieroon, joku tietty ihminen tai ryhmä. Eikä mikään ole sen kamalampaa kuin tulla halveksituksi omana itsenään. Ovatko ihmiset sitten hirviöitä?!!
Meidän hirviöiden joukosta on joskus löytynyt enkeleitä, mutten osaa arvioida, onko joukossamme enemmän hirviöitä vaiko enkeleitä. Jako "hyviin" ja "huonoihin" on ainut vaihtoehto säilyttää mielenterveys tässä maailmassa. Naapurit ovat varuillaan ja pitävät vieraita ihmisiä mahdollisina hirviöinä, jotka syövät elävältä. Sitten saattaakin torjua enkelin.
Mikään ei ole sen kamalampaa kuin nolatuksi tuleminen...Yrität jutella, mutta sitten äkkiä oletkin pihalla siitä, mistä toinen puhuu...Silloin haluaa paeta, kun on niin epämiellyttävä olo...(Pilkkaako hän minua? Onko hänellä salaa ilkeitä ajatuksia minusta? Olenko hänen silmissään naurunalainen?)...
Enkeleitä siis TÄNNE JA HETI -niin ja hirviöt, teitä pakenen aina kun voin.
Volttikertoimet enkelitaajuuksille kaikilla!!!!
mulla on vähän samanlaista. Tai kyllähän mulla niitä jonkunlaisia ystäviä aina on, mutta jotenkin tuntuu että suurin osa niistäkin on niin pinnallisia, ettei ne ymmärrä tai jaksa ymmärtää, heti kun menen vähän pintaa syvemmälle ja alan tosissani pohtia jotain juttua. Jos mä esim. vähänkin syvällisemmin alan pohtimaan jonkun ihmisen käytöstä tai puhumaan ongelmistani tai mistä tahansa asiasta, ni tuntuu ettei niillä oikein ole mitään mielipidettä asiasta tai ettei ne osaa sanoa mitään. Kuuntelee jonkun aikaa, kunnes vaihtaa toiseen aiheeseen. Musta tuntuukin, että moni pitää kyllä mua ystävänään, varmaan just sen takia, kun kuuntelen heitä ja oon valmis pohtimaan heidän ongelmiinsa ratkasuja, mutta tuntuu etten mä saa vastineeks takaisin sitä samaa mitä annan heille. Mä välitän kyllä ystävistäni, mutta tuntuu etten ole löytänyt ketään sellasta sukulaissielua, joka olis valmis kuuntelemaan syvällisemmin joskus myös mua.
Tuntuukin, että mun kavereiden ongelmat on myös mun ongelmia, mutta mun ongelmat on ainoastaan mun ongelmia. Mäkin olen myös ikuinen tarkkailija. Musta tuntuu monesti, et mä huomaan ja tajuan asioita, joita muut ei näe. Vaikka olenkin aika syrjäytyvää ja hiljaista laatua, niin saatan kuitenkin olla sosiaalisesti älykäs?!
Mä analysoin jatkuvasti toisia ihmisiä ja heidän luonteenpiirteitä, ja samoin mä huomaan kyllä heti, jos joku ei pidä musta, tai teeskentelee, on vihainen, jännittynyt, ihan mitä vaan.. Varsinkin tuttuja ihmisiä, on helppo lukea kuin avointa kirjaa.
Mä vihaan kans tätä pinnallisuutta,ja toivon et löytäisin jonkun joka välittää musta. Mä olen kyllästynyt siihen, et jos mä alan vähänkin vieraammalle ihmiselle puhua syvällisemmin jostain jutusta, ni se vaan karkottaa sen tiehensä. Mäkin olin lukiossa pari ekaa vuotta käytännöllisesti katsoen täysin yksin, koska kaikki oli niin oksettavan pinnallisia, ettei mua kiinnostanut roikkua niiden perässä. Onneks sit kolmannella tutustuin pariin tyttöön, joiden kanssa voi puhua edes jostain, vaikka en täysin tunnekaan kuuluvani niidenkään joukkoon.
Ilmeisesti mä vaan olen liian syvällinen, tänne sairaan pinnalliseen maailmaan! Jos joku samanlainen haluaa vaihtaa ajatuksia, niin voin antaa myöhemmin mailiosoitteeni.
Jos haluat vaihtaa ajatuksia, pistä vaan mailiosoite.
sun osotehan oli tuossa ylemmässä viestissä. Jos mä lähetän omani tohon sun osotteeseen. Minkä ikäinen muuten olet ja mitä sukupuolta?
Lähetä pois. Oon 24-v mies.